torstaina, joulukuuta 22, 2011

Jouluevankeljumi sastamalan kiälellä

Haluan toivottaa teille Hyvää Joulua alunperin Tyrvään Sanomien julkaiseman Juhani Piilosen käännös Luukkaan evankeliumista 2:1-20 eli ns. Jouluevankeliumin merkeissä.


Nin siähen aikaan kävi sitten nin että tää keisari Aakusti anto semmotten käskyn, että kaikkien koko hänev valtakunnasansa tarttis ruveta piakkoim maksaav verroo.

Sev verommakson kans viä ikänä ollu nin nuukaa ollu. Ja tää sattu siähen aikaan kon tää Kyrenius oli siä Syyriasa maaherrana, meinaan semmottena etumiähenä.
Ja täv verommaksoasian tähren kaikki meni sitten siähen kaupunkiin mistä luultiin että heitin sukunsa oli kotosin.

Nin tää Jooseppikil lähti täv verommakson takia siältä Kaliliasta, siältä Nasareetin kaupunkista tänne Juureaan, misä oli Peetlehemin kaupunki. Kattokaas kon tää Peetlehemi oli näiren taavettilaisten kaupunki ja kon tää Jooseppikin oli tälle Taavetillej jottain sukua. Että sen tähren.
Ja tää Jooseppi lähti yhresä täm morsiaimensa Majjan kansa, joka orotti vavvaa.

Konne sitte oli siä Peetlehemisä nin tästä Majjasta rupes tuntuun, että nysse vavva kohta jo tulleeki.

Ja se sai sittep pojjaa. Eikä sillä ennestänsä mukuloita ollukkan. Ja se kääri sev vavvar riapuihij ja pani sen semmotteer rehukaukaloon, konne niille ollus siä kestikiavarisa tillaa.
Ja siäpäin oli sitten niitä paimenia kerolla vartioimasa sitä laumaansa. Yällä!

Ja yhtäkkiä niiren eresä seisokis semmoneh Herran enkeli, ja tuli nin kauheen kirkas valkee ette meinannun nähräm mittää. Ne paimenep pelläästy ihan kau-hees-ti.

Mutta se enkeli sano nillle että älkää hualikop pelläätä. Mulla on nähkääs teitilles semmonev vähä parree uutine, siittä viä aika riamu nousee jokaikisesä pirtisä.

Teitille on nähkääs tänäpänä syntynyt tua Taavetin kaupunkisa semmonem miäs, joka päästää teitin kaiksesta pahasta, meinaan semmonem Messias.

Ja tiätte sittem mitä hajette. Se vavva on kääritty riapuihij ja se makkaa semmottesa rehukaukalosa.

Ja sittej jo olikis sen enkelin ympärillä suuri joukko taivaallista sotaväkkee, jokka rupes kiittääj Jumalaa ja sano että kaikki kunnia kuuluukis sille siä taivaasa ja että täälä maan päällä pitäs olla hyvä miäli niillä joista hän tykkää.

Ja konne enkelit oli mennyt takasin sinne taivaaseen nin nää paimenet sano toisillensa että lähretääs nyssinne Peetlehemmii. Siähäm me nährään mitä on tapahtunu, meinaan se mitä tää Herra justiinsa meitille ilmotti.

Nin ne lähti vähä kii-ruus-ti, ja ne löysi täm Majjan ja täj Joosepij ja sev vavvaj joka makas siä rehukaukalosa.

Ja konne näki täv vavvan, nin ne kerto mitä heitille oli siittä vavvasta sanottu.
Ja kaikki jokka kuuli mitä ne paimenet selliitti, alko oikeen imehrellä.

Mutta tää Majja pani kaikki nää tämmöttet korvan taka ja miätti niitä miälesänsä.

Ja ne paimenep palas takasis sinne kerolle ja ne kiitteli ja kehu kauheesti sitä Jumalaansa siittä mitä ne oli kuulluj ja nähny.

Ja kaikki olikij juur ninkon heitille oli sanottu.
 ***

Hyvvää Joulua sitte vaa kaikille!

tiistaina, joulukuuta 13, 2011

Pirkkalan kirkon inventaarioluettelo vuodelta 1767

Pari vuotta sitten kävin kirkon tilikirjat -kurssin. Siellä käsittelimme tilikirjoja sukututkimuksen lähteinä ja voi pojat, että sieltä löytyikin kaikkea kivaa! Niistä sitten myöhemmin lisää(kin). Mutta Pirkkalan seurakunnan tilikirjoja katsellessani bongasin inventaarioluettelon vuodelta 1767. Kirkkoherrana oli Jeremias Wallenius. Pirkkalan kirkosta ja uuden kirkon rakentamisen "juupas-eipäs-vissiin on pakko" vääntämisestä on kerrottu hyvin Juhani Saarenheimon Vanhan Pirkkalan historia -kirjassa s. 682-716. Menemättä mitenkään Pirkkalan seurakunnan muiden kirkkojen asioihin tällä kertaa niin pysyn vain tässä yhdessä dokumentissa. Käännöksissä saattaa olla virheitä ja niistä saa huomauttaa.



År 1767 då Herr Kyrkjoherden Jeremias
Wallenius tilträdde detta Birckala Pa-
storat, samt vid dess Moder Kyrka följan-
de Inventarium
Vuonna 1767 kun Herra Kirkkoherra Jeremias
Wallenius tuli Birckalan Pastoraattiin,
pidettiin tulokatselmus emokirkossa

Kirkkoherran vaihtuessa pidettiin katselmus mitä kaikkea kirkossa oli. Ja sehän onkin mukavaa näin pari vuosisataa myöhemmin lukea mitä kaikkea sieltä löytyi.
Aluksi arvokkaimmat:
1. En Silfver Kalk med Pateen förgyld.
2. En Oblat ask af silfver.
3. En Soknebods Kalk med flaska på faten och

Pateen af tenn, conserveras af Kapellanen
til Församlingens tjenst.

1. Yksi Hopeinen Kalkki kullattu Patee.
2. Yksi hopeinen Öylätti rasia.
3. Yksi Matkakalkki ja pullo ja (niiden alla oleva) vati ja
tinainen Patee, seurakunnan Kappalaisen
säilytyksessä Seurakuntalaisten hyväksi.
Pirkkalan historia kirjassakin kerrotaan kuinka 1784 varkaat pääsivät sakaristoon ja ryöstivät kalkin, pateenin ja öylättirasian. Kirkkoherra oli arvioinut vahingon arvoksi 1000 kuparitaaleria. 1776 oli tehty rahauudistus, jossa siirryttiin hopeakantaan. Lienee kirkkoherralla ollut vielä vanha raha mielessä. Joka tapauksessa uudet hopeaesineet kalkki ja pateeni tulivat kirkkoon vuonna 1788. Tinaista matkakalkkia käytettiin sairaskäynneillä.

 Sitten on inventaariossa lueteltuna messukasukat ja paidat:
 4. En Mässehaka af gyllenduk med silfver
galon i bräddan och bakom ryggen, samt
silfver Zifror årtalet 1706. Bokstafwen
A: bräcklig, Bokstafwerne I: M: äfwen
bakryggen å nedre sidan. NB: Pastor
Mennander med sig hemtat ifrån Åbo
samma år.
5. En Mässhaka af svart sammet med breda
silfwer galoner och årtalet 1761. baktil.
6. En gammal utsliten Mässhaka af grönt At-
last.
7. En Do mera sliten med gula blommor
och Crucifix bakryggen i nödfall bruklig.
8. En Do aldelas utsliten och för många ti-
der tilbaka obrukelig.
9. Sex st. Mässeskjortor två något brukelige
, men fyra mera utslitne.

4. Yksi kultakankainen Messukasukka hopeisilla
kirjonnoilla reunoissa ja selkäpuolella samoin
hopealla kirjailtu vuosiluku 1706. Kirjain
A: viallinen , kirjaimet I: M: myös
selkäpuolella alaosassa. Huom: Pastori
Mennander tuonut tullessaan Turusta
samana vuonna.
5. Messukasukka mustasta sametista leveillä
hopeisilla kirjailuilla ja vuosiluku 1761 takana.
6. Vanha kulunut messukasukka vihreää Atlastia.
7. Yksi samanlainen kuluneempi, keltaisilla kukilla
ja Krusifiksi selkäpuolella, vain hätätapauksessa käytössä.
8. Yksi samanlainen aivan loppuun kulunut ja jo
pitkään täysin käyttökelvoton.
9. Kuusi Messupaitaa kaksi jotenkin käyttökelpoista,
mutta neljä kulunutta.
Tuo ensimmäinen ja kultakankainen kasukka oli seurakunnan aikaisemman kirkkoherran Jonas Mennanderin tuoma. Lieneekö ollut painoarvoa hänen nimellään kun on pitänyt erikseen mainita. Ainakin Mennanderin pojan Jonas Mennanderin tytär oli kirkkoherra Jeremias Walleniuksen toinen vaimo.

Seuraavalla sivulla inventaario jatkuu alttarivaatteilla ja kynttilänjaloilla:


11. Ett rödt Altare Kläde af Herr Lagman Jäger-
schiöld och hans Hru A: S: Ignatia förräds
år 1744 med deras bägges namn uppå.

11. Punainen Alttari Vaate jonka Herra Laamanni Jäger-
schiöld ja hänen vaimonsa A: S: Ignatia hankkivat
vuonna 1744 ja jossa ovat molempien nimet.
Laamanni Karl Johan Lagersjöld ja hänen rouvansa Anna Sofia Ignatius lahjoittivat kirkolle alttarivaatteen. Pirkkalan historian mukaan alttarivaate oli käytössä sadan vuoden ajan. Toinen alttariliina oli kulunut, yhtä pidettiin kirkonkirjan päällä ja sitten oli pari ehtoollisliinaa. Sitten oli katon kynttiläkruunu:
16. En söndrig Metall ljuskrona, hängar främst
åt choret öfver gången, nästan obrukelig.
17. tvänna Do af järn, söndrige och obrukelige.

16. Rikkinäinen Metallinen kynttiläkruunu, roikkuu etummaisena kuorista käytävän yllä, melkein käyttökelvoton.
17. Kaksi samanlaista raudasta, rikkinäisiä ja käyttökelvottomia.
Myhäisemmissä inventaarioluetteloissa 1790 ja 1836 sama kynttiläkruunu on vieläkin. Ja rikkinäiseksi mainittu. Saarnatuolissa oli kiinni kolmihaarainen lampetti ja sitten oli puinen kynttilänjalka, jossa vain keskimmäiset olivat käyttökelpoisia.
22. Ett svart Bärkläde med frantsarukring
för en tid sedan tilköpt.

22. Yksi musta paarivaate fransuilla jonkin aikaa sitten ostettu.
Jotain oli uudempaakin!
23. Ett Do gammalt och i nödfall brukeligt
24. Ett Do aldeles slarfvigt och för många ti-
den tilbaka obrukeligt.
23. Yksi samanlainen vanha ja hätätilanteessa käytettävissä.
24. Yksi samanlainen täysin kehno ja jo
aikoja sitten käyttökelvoton.
No muut olivatkin sitten vähän kehnompia.
Sitten on kaappeja, kirstu ja "Rautainen helattu kirstu kolmella lukolla ja avaimet varkaat rosvonneet muutama vuosi sitten". Sitten on taulut:


 32. En gammal Altar Tafla med Apostlarnes Pot-
trait uppå kärftmålad och förgylda ramar.
33. En mindre Tafla med Frälsarens Bild
uppå, och Kors Globen i hand.
34. Tvänne st. qvartens långa söndriga Pap-
pers Taflor med Crusifex uppå och mörk-
brunna ramar.
35. Fyra st. gamla söndriga Påfviska Bilder
36. Framladne Probsten Mennanders Bröst-
Bild på norra wäggen.
32. Vanha Alttaritaulu Apostoleista
mieluisa kullatuilla kehyksillä.
33. Pienempi taulu Vapahtajasta (ristillä),
ja valtakunnan omena kädessään.
34. Kaksi kpl korttelin mittaisia pitkiä rikkinäisiä Paperi
Tauluja jossa Krusifiksi ja tumman-
ruskeat kehykset.
35. Neljä kpl vanhaa rikkinäistä Paavillisia Kuvia.
36. Esillelaitettu Rovasti Mennanderin
rintakuva pohjois seinällä.
Mennanderin ehdotuksesta oli hankittu kyseinen alttaritaulu. Sen oli kruununvouti Gustaf Tollet lahjoittanut, Ja taulun oli maalannut Mikael Corelius Turusta. Pienemmän taulun tekijästä ei ole tietoa. Ja seinältä maailmaa tarkkailee Rovasti Mennander.
Sitten oli maininta kirkonkelloista:

39. En Kyrk Klocka behagelig klang vid egenstagen.
40. En liten Do, bräcklig, odugelig och til resonan-
cen misshagelig.
41. tvänne st större och en mindre likbåhr.
39. Kirkon kello mielyttävällä helinällä ja omalla köydellä.
40. Pieni samanlainen, rikkinäinen, käyttökelvoton ja
kajahtelu vastenmielinen.
41. Kaksi kpl suurempaa ja yksi pienempi samanlainen.
Vanhan Pirkkalan historiaa kirjan mukaan kelloja oli kaksi, joten lienevätkö nämä kohdassa 41. mainitut kellot jotain muuta tarkoitusta varten. Inventaariossa ne kuitenkin on mainittu.

Kohdat 48 - 62 ovat kirkossa olleita kirjoja. Siellä on virsikirja, Suomalainen Raamattu, Tohtori Gezelinin selitykset Uudesta Testamentista, suomenkielinen käsikirja, kunkinkaallisia sääntöjä ja asetuksia, Augsburgin tunnustukset, Hunnin Tunnuskirja (Hunni Epitome Credendorum), kirkkolaki, sekä Kuningas Kaarle 11:n Henkilötiedot ruotsiksi ja suomeksi. Lisäksi mainitaan köyhien maksujen ja sairaalamaksujen laskukirja. 


Lopuksi mielenkiintoinen:


79. En fattig bössa af trä med 2ne lås och nyck-
lar NB i Hafvisto.
80. En fattig bössa ut koppar med lås och nyckel
i kyrkan.

79. Vaivaisukko puusta kahdella
lukolla ja avaimet Isännällä? Haavistossa.
80. Köyhäin lipas kuparista lukolla ja avain
kirkolla.
Eli kirkolla oli vaivaisukko, josta on kuva muistaakseni Kaija Santaholman Vaivaisukot - Tummatukka ja kirkonäijät -kirjassa. Itselläni kirjaa ei ole, mutta kuvan olen nähnyt.

Ja lopuksi on inventaarion tehneen kappalaisen nimi ja päiväys:
Birkala den 27de April 1767.
Henr: Bergroth
Sacellan.

Pirkkalassa 27s Huhtikuussa 1767.
Henr: Bergroth
Kappalainen.
Kaikenkaikkiaan  kirkon varustus on ollut vaatimaton. Vanhaa Pirkkalan historiaa kirjassa on kuva uudemmasta kynttilänjalasta, sekä kalkista. Mahtaakohan mitään olla enää tallella?

Kuvat on otettu Hämeenlinnan maakunta-arkiston luvalla.

perjantaina, joulukuuta 09, 2011

Mahtipersoonakissa Viirua kaipauksella muistaen

Ensimmäinen kohtaaminen Viirun kanssa tapahtui mennessäni tapaamaan ystävääni Tiinaa joka oli saanut pienen pojan vähän aikaisemmin. Tämä raitapaitakatti makoili Tiinan takan päällä lämpimässä, mistä katseli meidän kädellisten touhuja. Siitä hän siirtyi ulos ja autoni nokkapellille makaamaan. Kun olin kotiin lähdössä katti vain makoili edelleen nokkapellillä vaikka käynnistin autonkin. Kun viimein sain hänet alas nauroin sitkeää kissaa.
Kun ystäväni soitti ja kysyi tiedänkö ketään joka voisi ottaa kissan sillä he joutuvat allergian vuoksi siitä luopumaan sain perheeni suostumaan ottamaan kissan vastaan.

Viiru tuotiin kotiin ja vannotin lapsia että ei päästetä häntä ekana päivänä yksin ulos sillä alue on outo ja hän voi karata vanhaan kotiin. No fakiirikissamme luikahti ulos ja meillä oli hätä suuri. Aloin hetken perästä huhuilla kissan perään ja toivoin että hän ei olisi lähtenyt pois. Ja pari minuuttia myöhemmin naapurin rakennustyömaan korkeimman multakasan päällä seisoi nuori innokas kissa tarkastelemassa aluetta. Huusin "Viiruu" ja kissa kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja juoksi meidän luokse häntä pystyssä. Viiru oli tullut kotiin.


Tämän ensimmäisen syksynä opimme Viirun tavoille. Yhtenä iltana ihmettelimme "missä kummassa joku tähän aikaan illasta hakkaa nauloja kun ulkonakin on jo pimeää..." ja ulkoa kuului "kop-kop-kop.." Katsoin ovesta eikä näkynyt mitään. Ääni kuului taas ja katsoin ovesta, eikä näkynyt vieläkään mitään. Kunnes äänen edelleen kuuluessa katsoin ikkunasta, jossa peltisellä ikkunalaudalla istui kissa, joka etutassuillaan koputti ikkunaan "kop-kop-kop" ja maukui kun ne hölmöt kädelliset emme hänen koputustaan ymmärtäneet. Siitä me sitten opimme.

Ja lämmin paikka oli hänelle varattu. Ja lämpimintä oli saunassa. "Meettekö pojat saunaan Viirun kanssa?" kysyin usein kun sauna oli lämmin. Ja useimmin Viiru meni poikien kanssa saunaan, aloitti ylälauteilta ja lopuksi makoili saunan lattialla kunnes kaikki olivat käyneet saunassa. Välillä hän vei meidät saunaan ja kun sauna oli kylmä alkoi maukua siellä ikäänkin sanoen: "Mikä vikana kun sauna ei ole vielä lämmin?" Ja saunassa sai heittää löylyä, sihinä ei pahemmin haitannut. Ja pesukin kelpasi Viirulle, sillä usein hänen ollessa lauteilla silittelin märällä kädellä ja välillä ihan kaadoin vähän vettäkin päälle. Mitäs tämä muuta kuin kehräsi onnellisena. Muutama keta piti pestä oikein kunnolla. Pihassa hiekassa pyörittyään hän oli niin kurassa että päätimme pestä hänet kävi miten kävi. Noh Viiru se vaan kehräsi koko pesun ja kuivauksen ajan. Viime keväänä pesimme hänet kun lintu pommitti pihassa Viirua ja totesimme sen ainoaksi tavaksi saada hänet puhtaaksi. Eipä tuo näyttänyt haittaavan Viirua lainkaan.

Viiru piti myös korkeista paikoista. Puhdistimme tikapuilta rännejä ja mies välillä meni käymään sisällä ja minä taisin kääntää selkäni tikapuille, sillä seuraavassa silmänräpäyksessä Viiru seisoo katolla ja huutelee meille sieltä. Aikamme yritimme saada häntä tulemaan alas, mutta katolta oli vissiin mukavammat näköalat. Naapureiden rakennusaikana katselin ikkunasta että "mikä tuolla naapurin katolla menee? Oravako?" Kunnes näin tarkemmin raidallisen turkin ja pystyn hännän... Viiruhan se siellä. Eikun "pelastamaan" kissaa katolta. Minä huudan alapuolella ja yritän saada kissaa tulemaan alas tikkailta millä on mennytkin ylös, mutta häntäpä ei olis voinut vähempää kiinnostaa alastulo. Myöhemmin hän sitten tulikin. Sitten kun se hänelle sopi. Toisen naapurin autotallin katolla hän keikkui, sekä yhden naapurin katolla. "Kenenkäs kissa se tuolla katolla menee...? hetkinen.... missäs se meidän kissa on?" Ja taas mentiin hätiin pitkän laudan kanssa.

Tämä viimeksi mainittu naapuri muutti taloon neljän lapsen ja kahden ison koiran kanssa. Rakennusaikana rouva oli koirien ja lasten kanssa käymässä raksalla ja kuinka ollakkaan Berhandtilainen huomasi Viirun ja sitten mentiin... meillä oli ovi auki kun oli kuuma kesäpäivä, isäntä teki rauhassa töitä kotona. Rauhan katkaisi sisään säntäävä kissa, jonka perässä laukkasi iso koira. Tuolit ja pöydät lensivät, kunnes koira huomasi kissan ruokakipon ja alkoi hotkimaan ruokia. Ovelle ilmestyi kauhuissaan oleva rouva joka karjui koiran nimeä ja kiskoi koiran samalla anteeksipyydellen ulos. Kissa oli aikoja sitten juossut puuhun, josta katseli touhuja lievästi huvittuneena. Mies yritti ymmärtää mitä oikein tapahtui. Vuosia myöhemmin rouva pyyteli nolona anteeksi koiraansa, mutta lohdutin häntä että meidänkin Viiru sai kyytiä, eikä ketään loukkaantunut. Viiru kävi useammankin kerran puussa, kiiveten juuri sellaiselle korkeudelle että koirat eivät ylettyneet mutta hän saattoi katsella niiden rähjäämistä turvallisesti. Silloin hän oppi myös sen että koirien ollessa häkissä hän voi koukata myös koirien reviirille turvallisesti. Paitsi kerran kun berhandtilainen oli kytkettynä puisiin kakkosnelosesta tehtyihin tikapuihin. Tikapuut olivat nojallaan katolle, mahtoikohan heidän isäntä olla siellä katollakin. Koira äkkkäsi kissan ja säntäsi hirmuiseen laukkaan. Tikapuut kaatuivat maahan ja koira veti painavia tikapuita perässään useamman metrin kunnes emäntä sai heitettyä rautakangen tikapuita pitelemään. Tämä hupi loppui naapurien muutettua pois.Viereisillä naapureillamme on koiria ja niitä Viiru osasi kyllä hyvin ärsyttää. Tontinrajaa pitkin kävely, häkin edestä kävely ja koirien ollessa sisällä hän istuskeli naapurin pihalla keisarin elkein.

Viiru oli kulmakunnan hiirien kauhu. Hän saattoi huvikseen metsästää hiiriä, joita sitten tuli syömään oven ollessa auki ihan sisälle asti. Muuten hän tyytyi nauttimaan välipalansa portaalla. Alueella oli varmasti hiiriä ja muita jyrsijöitä enemmänkin, mutta pääasiallisesti Viiru kuitenkin söi tarjoamaamme ruokaa. Sitten jos kävimme tahtojen taistelua "syödäänkö sitä mitä minä laitoin vai jotain muuta", päätyi yleensä siihen että Viiru kävi jostain hakemassa hiiren tai rotan ja toi sisälle tai ainakin portaalle. "Tälläistä ruokaa eikä tuollaista moskaa, kiitos!" Jos ruoka oli Viirun mielestä kissanruuaksi sopivaa ei hiiriä (tai siis syötyjen hiirien pääkalloja) portaalla ollut. Pari kertaa Viiru näytti metsästäjän taitonsa ja toi evääkseen jäniksenpoikasia. Ennenkuin kukaan oksentaa niin voin kertoa että niitä olis tuostakin huolimatta pihassa ihan riesaksi asti. Pikkulintuja meni jonkin verran, mutta kyllä niitäkin on pihassa aivan riittävästi. Pientä harvennusta Viiru harrasti. Naapuri kerran kertoi seuranneensa kuinka Viiru toi suussaan melkein itsensä kokoista rottaa ja aika pitkän matkaa. Eli ei sentään ihan pihapiirissä ollut rottia. huh.

Viiru valitsi nukkumapaikkansa huolellisesti. Kun lapset olivat pieniä ja menivät illalla nukkumaan meni Viiru toisen pojan viereen nukkumaan. Kunnes tämä nukahti. Sitten hän saattoi siirtyä toisen pojan viereen, tai meidän luo sohvalle tai meidän viereen sängylle. Kylminä talvi-iltoina Viiru halusi peiton alle, josta kuului tyytyväistä kehräystä kunnes hän kyllästyi ja siirtyi yleensä parvisängyn kulmaan nukkumaan, josta pystyi tarkkailemaan kotikatua. Siinä kulkevien ihmisten ja eläinten tarkkailu oli Viirulle selkeästi mielenkiintoista puuhaa. Kesällä sitä samaa tarkkailua hän harrasti pensasaidan suojasta. Maastoon sulautuen hän omakotitalokyttääjän lailla seurasi ohi meneviä ihmisiä. Ohimenevät eläimet saivat vain tuijotuksen, mutta jotkut ihmiset saivat hänet tulemaan puskasta ja heittäytymään heidän eteensä kerjäten rapsutuksia. Hän ei pelännyt ihmisiä, vaan pelotta kohtasi mielellään kaikki ihmiset. Lapset varsinkin saivat varmasti rapsuttaa ja silittää häntä. Myöhemmin hän huomasi että me tulemme töistä aina samaan aikaan. Mikä sisäinen kello kissalla mahtoi olla, mutta niin hän vaan aina oli odottamassa roska-astian vieressä makoille meidän kotiin tuloa. Kun auto kääntyi kotikadulle, Viiru nousi venyttelemään ja alkoi lähestyä autoa. Postilaatikolla ollessamme hän istui keskellä ajoväylää ja karjui: "Mitä te siellä teette? tulkaa ny jo tänne! Ei tää selkä itseensä silitä!" Hän ei sitten autoa väistänyt vaan hänet piti nostaa syliin auton edestä ja kantaa sisään. Pieniä herttaisia rutiineita.


Viiru ei ollut moksiskaan automatkoista. Aikanaan kun pojat olivat pieniä ja matkustimme mummolaan n. 130 km autolla oli takapenkillä poikien välissä Viiru valjaissa. Siellä se nukkui tyytyväisesti välillä katsellen mitä kädelliset puuhaa tai naukaisten: "Joko pian ollaan perillä?". Ja vastauksen kuultuaan jatkoi untaan. Välillä takapenkillä nukkuivat kaikki kolme... Kun oli auto, jossa oli hattuhylly, saattoi Viiru viihtyä siellä  nukkumassa ja katselemassa ohimeneviä maisemia ja autoja. Aikaisemmat tuntemani kissat olivat lähellä repiä auton sisustuksen kun ne autoon laitettiin, mutta Viiru ihan selkeästi nautti siitäkin. Meille se oli iso helpotus kun pystyimme ottamaan Viirun mukaan. Mummolassa Viiru istui ikkunalaudalla katselemassa ihmisiä ja liikennettä tai ikkunan edestä lenteleviä lintuja.

Viirun viimeiset ajat olivat enimmäkseen nukkumista ja kädellisten tarkkailua. Ruoka ei saanut olla kahta kertaa peräkkäin samaa, sillä se aiheutti heti ylenkatsetta ja paheksuntaa. Ja mehän passasimme. Vanha rouva Viiru oli rakas karvakorvamme joka jätti ison aukon sydämeemme. Onneksi meille kertyi 18 yhteistä vuotta joita voimme muistella ilolla surun antaessa siihen tilaa. Viiru poistui fyysisesti keskuudestamme, mutta elää muistoissamme aina. Rakasta kissaamme ikuisesti muistaen.


Viiru 1992-5.12.2011

maanantaina, joulukuuta 05, 2011

Tyrväästä kerättyjä videoita

Näin itsenäisyyspäivän aattona on mukava nostattaa kansallistuntoa ja nostaa esille tietysti Tyrvääläisyyttä. 
 
Nostalgiaa vanhasta Tyrväästä on video vuodelta 1963 "Kuttuja ja kulttuuria". Siinä on Tyrvään vanha kirkko vielä vanhassa asussaan ja paljon muuta mielenkiintoista. Ja tietysti pitää mainita Tyrvään kuuluisat pojat Antti Lizelius, Tuomas Ragvallinpoika ja Akseli Gallén-Kallela.

Tyrvää ilman mainintaa kutunjuustosta on kuin reikäleipä ilman reikää. Onneksi Sakari Pälsi reissuillaan kuvasi ja tallensi miten sitä herkkua tehdään. Video jakaantuu kahteen osaan vaikka jälkimmäisessä on vain pieni pätkä. Näitä kansanperinnekuvauksia saa myös videolla ilmaiseksi (Kyllä! Aivan maksutta!) soittamalla Suomen Kulttuurirahastoon. Nämä ovat mukavia vaikka vähän vanhemmalle väelle lahjaksi.

Mauri Kunnas on nykytyrvääläisistä varmaan kuuluisin. Hänen keksimänsä hahmo Herra Hakkarainen sai oman talonsa vanhasta kauniista talosta, jossa aikanaan oli mm. rautakauppa.

Ja se mistä Tyrvää tänäpäivänä tunnetaan on kirkko joka on mäellään seissyt ja ihmisiä muistuttanut nuhteettomasta elämästä jo 1300-luvulta. Kirkon uudet maalaukset ja sen entisöinti on vetänyt ihmisiä katsomaan keskiaikaista kirkkoa 2000-luvun ulkoasussa.

Kuva: http://www.sastamalanseurakunta.fi/pyhaolavi/
Vammalan teatteri sai hienot tilat Raivion työväentalosta. Talo laitettiin uuteen kuosiin, mutta jotain on vielä sellaista mitä muistan vuosikymmenten takaa. Heillä on mitä ilmeisemmin mielenkiintoisia näytelmiä tarjolla. Jossain välissä pitäisi tehdä nostagiakierros talossa.

Pukstaavi on uusin museo ja hieno sellainen. Talon historia on mielenkiintoinen ja sitä valoittaa Tarina-apteekki näyttely. Toinen verkossa näkyvä näyttely on Kaarlo Sarkiasta kertova.  Tuomas Ragvallinpojasta kertova verkkonäyttely löytyy myös.

Tyrvää on herättänyt vitsiniekkojen mielenkiinnon. Yksi hauska video on YouTubessa, jossa Virtarantaa ja Wareliusta muistellaan iso pilke silmäkulmassa.Videon nimi on Tyrvään murre.

Irja Aro-Heinilä on julkaissut omakustanteena Tyrvääläisiä juttuja nimeltä "Katteeks käy 1" ja "Katteeks käy 2". Kirjastosta huomasin ne ja pakkohan ne oli kuunnella. Nii se pakkas syräntä lämmittää ku tuttua puhheensorinaa kuunteli. Hankintalistalle olen laittanut Marko Vesterbackan kirjan Kunnaksen kiäli, sekä Mauri Kunnaksen Nyrok City kirjat.