sunnuntaina, elokuuta 25, 2013

Antti Absalom Saton haastattelu

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kansanrunousarkisto
Haastattelija ja muistiin kirjoittanut ilmeisesti Kustaa Koitto.
Satakunnan N.L. Kotiseutuosaston Arkisto N:o 7,
Suontaustan nuorisoseura

Antti Absalom Sato on syntynyt v. 1844 elokuun 12:sta päivä Kiikan kappelin Teukkulan kylässä Hietala nimisessä torpassa. Siellä asuivat vanhempansa n.s. "vävyn päivillä." Isänsä Antti Juhonpoika syntynyt Kiikoisissa ja äitinsä Maija-Stiina Matintytär, syntynyt samassa torpassa missä silloin asuivat. He elättivät itseänsä pää-asiallisesti maanviljelystöillä ja mitä milloinkin sattui, eläen köyhyydessä ja puutteessa. Siitä oli seurakusena, että pikku Antin täytyi niin pian kuin suinkin kynnelle kykeni elättää itseänsä kerjuulla. Tähän myös vaikutti osaltaan se, että heitä oli seitsemän lasta, jotka kukin vaativat osansa ruokavaroista. Tässä toimessa täytyi Antin olla 11:sta vuoden vanhaan, jolloin hän sai paimenen tehtävän ensin enonsa ja isomuorinsa luona syntymätorpassaan. 12:sta ikäisenä sai hän saman toimen Vehkakorven Uotilassa Kiikassa. 13:sta ikäisenä paimensi hän Kulmuntilan kyläläisten karjaa Kiikassa. Karjassa oli kuttuja, lehmiä ja hiehoja. Tätä paimentointa kesti vain suvipuolet.Talvipuolet oli hän vanhempainsa luona syöden suvellista paimen palkkaansa, jonka hän sai rukiissa ja leivässä. Talvisin oli hän myös hevos-ajo poikana, missä milloinkin lähitienoilla tarvittiin. 14:sta ikäisenä sai hän vakinaisen rengin paikan suvipuoleksi. Talven toimi hän niinkuin ennenkin. Tänä suvena kävi hän rippikoulun tullen näin seurakunnan "täysivaltaiseksi jäseneksi," kuten sanottiin.

Tästä ajasta vasta alkoivat varsinaiset rengin päivät, joita kesti kokonaista 13 vuotta sen aikuisilla "lyhyillä palkoilla" niinkuin hän itse sanoi. Tämän ajan palveli hän varsinaisesti kotipaikallaan Kiikassa, lukuunottamatta kahta vuotta, jolloin palveli Tyrväällä Vinkkilän kylän Impolassa johon isäntänsä kanssa muutti Kiikasta, palvellen häntä viisi vuotta yhteen mittaan, ja joka oli pitänyt Hulttisen taloa Teukkulan kylässä Kiikassa sekä muuttanut ennen sanottuun taloon Tyrväälle. Tämän jälkeen palveli Antti Raukkon säterissä Kiikassa kaksi vuotta ja saman säterin Viittamaan torpassa kaksi vuotta, jolla ajalla myös teki "taksvärkkiä" Raukkoon. Sen jälkeen hän muutti Ulvinkylän Uotilaan joka tammikuussa myönnin kautta joutui toiselle isännälle. Antti elätti tämän talven itseään satunnaisilla töillä mennen keväällä taas vakinaiseen palvelukseen Pakulan torppaan Kämmäkän maassa, joka torppa kuului Teukkulan Sopan tilaan Kiiikassa. V. 1870 palveli hän Teukkulan Hulttisella josta muutti v. 1871 Kilpijoen Suutarille palvelllen siellä vuoden. Vuosi 1872 on hänen elämänsä merkkivuosi jolloin hän löysi mielitiettynsä saman talon palvelustytöstä Maria Kristiina Adolfin-tyttärestä, joka on syntynyt Kulmuntilan Äijälän Tiensuun torpassa v. 1852. Solmivat avioliittonsa v. 1872.

Asiaan kuuluvaa oli määrätä elämäntehtävänsä tulevaa toiminta.kautta varten, joksi hän valitsi maanviljelysalan. Kilpijoen Suutarin silloinen isäntä Juhan Vilhelm Kallenpoika antoi nyt nuorelle parille uudistorpan paikan n.s. "Sadonmaasta", josta johtui että torpalle annettiin nimeksi Sato ja tämän mukaan sai Anttikin nimekseen Sato. Tämän torpan kaupan hän sanoi olleen onnettomimman elämässään. Torpan paikka oli mitä viljelys-alaan kuuluu kokonaan kelvotonta lehtoa, pajupensaiden ja ryteikön vallassa hyllyen ja heiluen kuin vieterien päällä, kun siinä käveli. Torppa sijaitseen noin kuusi kilometriä Kilpijoen kylästä etelään päin Suutarin metsäsaralla. Tätä oikotietä pääsee torpasta kylään vain kevät-talvisin kun suot ja noramot jäätyvät. Muuten täytyy kiertää paljon pitemmän matkaa Kanalan kylän kautta Keikyässä. Veroa siihen asetettiin rahaa 45 mk. ja työtä kaksi päivää hevonen ja mies talon ruualla talvella, neljä päivää hevonen ja mies suvella torpan ruualla, kuusi päivää heinässä torpan omalla ruualla, neljä päivää rukiin leikkuussa talon ruualla, neljä päivää suvilaihon leikkuussa talon ruualla, kaksi päivää survomassa talon ruualla, yksi kaksikorvainen saavi tehdä taloon joka vuosi, viisi kantokoppaa samoin, viisi, viisi sylestä vittaköyttä samoin ja viisi paria työreenanturoita samoin joka vuosi. Siitä, mitä myöhemmin on tullut torpanalueita talon haltuun, on verosta jätetty kaikki pienet "krappennukset" pois ja osa "taksvärkistä". Tähän Sadon-torppaan vuokrasi Antti Sato torpanpiirissä  olevia piirimaita Kilpijoen Kallolta ja Teukkulan Hujulta. Kallon piirimaat olivat kahdessa eri lohkossa alaltaan noin 40 kapan alaa yhteensä, joissa suurin osa oli riuttaa ja mäkeä. Tästä oli veroa yksi viikko eloon ja toinen heinässä talon ruualla. Teukkulan Hujun kappale oli yhtenä lohkona alaltaan vain kolme tynnyrin alaa lehtoa ja mäkeä yhteensä. Siinä oli veroa 20 mk. rahassa. Tämä oli kuivauksen kautta kutistunut niin että v. 1907 jolloin ison jaon täydennystä pidetttiin oli se maanmittarin mitan mukaan vain noin tynnyrinala. Luonnollista on että maa kuivauksen kautta kutistuu. Jaon järjestyksestä seurasi että Kallon ja Hujun omistamat piirimaat yhdistettiin Suutarin tilaan, joista toinen Kallon laihoista oli Harson ja Jufrufiinan metsä-saralla ja yhdistettiin se niihin. Kun Antti rupesi tuota torppaansa tekemään ei häneltä riittänyt tuskin puolta aikaa ensi suvena v. 1872 torpan tekoon syystä, että oli torppaansa alkuun tehdessään n.s. kolmi päiväisenä renkinä Suutarilla, ja sitäpaitsi nuori vaimonsa oli Suutarilla yhteen mittaan koko ensimmäisen suven, eikä näin ollen ollut siitäkään apua. Kuitenkin rupesi hän suomalaisen sitkeydellä itselleen asuntoa tekemään. Kun hän ensi kerran Sadossa löi kirveensä puun kylkeen oli se 1 pv. toukokuuta v. 1872. Tämä olikin luonnon puolesta sopiva aika jolloin muutkin muuttolinnut muuttavat voidakseen lämpimällä suvella tehdä pesän itselleen. Yönsä vietti hän pahan päiväisessä niitty-ladossa johon sammaleista tehtiin vuode. Susi lauloi iltalaulun vuoteelle mennessä ja usein hälytti kesken unen yö-sydännä kuin sotahuudolla, huutaen suuret joukot yhteen ääneen.

Tontin ympäristö oli sakeana metsänä, ei vallan jylhää aarniometsää, sillä se oli ennen ollut kaskena. Siitä kuitenkin saatiin joltisiakin rakennuspuita. Ensi rakennus oli joltinenkin asuintupa, joka tehtiin viiden seinän kanssa siten, että etummainen huone varustettiin sisälle savuavalla kiukaalla ja perimmäinen huone oli varsinainen asuinhuone. Etu-huonetta käytettiin kylpyhuoneena, jossa myöskin puitiin se vähä vilja mikä ensi aikoina saatiin. Siellä survottiin karjalle silput ja sokkoset joina ensi aikoina oli soista ja notkoista kootut suoruohot ja n.s. "korpihetunviitat". Permanto oli tehty vahvoista lankuista ja niin tiivis että se piti viljan ja pienet sahan nuutut. Sivu seinässä oli valo-aukko ilman lasia joa suljettiin tavallisella "kalkkunalaudalla". Perähuoneen välisessä seinässä kiukaan kohdalla oli noin kyynärän pituinen ja vähän matalampi aukko, siitä johdettiin lämpö etuhuoneesta perimmäiseen. Etuhuoneen lämpiämisen aikana sulettiin aukko työnnettävällä "kalkkunalaudalla". Kun etuhuone oli lämmennyt avattiin väliseinässä oleva aukko ja ovai, että perähuoneeseen lämpö tasaisesti virtasi molemmissa huoneissa. Etuhuoneessa oli n.s. lavo, jossa kylvettiin ja elo kuivattiin. Perimmäisessä huoneessa oli tavallinen permanto ja siinä avattava luukku, josta käytiin permannon alla olevassa kellarissa, missä säilytettiin kaljatynnyri, perunat ja nauriit. Siinä oli kahdessa seinässä ikkuna neljän ruudun kanssa. Katto oli koko tässä rakennuksessa tehty siten että "vuoliaisten" päälle oli asetettu halastuista kuusen ruodoista "laupiamet" n.s. "siihirttä" vastaan, joiden päälle oli asetettu fylli sammalista ja turpeista. Niiden päälle tuohia vesikatoksi, joiden painona olivat halaistut ja kuoritut malaat, ladotut toinen toisensa viereen. Malkojen harjan puoleinen pää oli veistetty vähän ohemmaksi ja pää jätetty vähän vahvemmaksi. Tähän alempaan kohtaan oli väännetty "napakairalla" reikä. Näistä reijistä oli pujotettu katajainen varpu rakennuksen koko mitalle. Tätä varpua nimitettiin "ruotimeksi". Seinähirret olivat "plänkitty" ja salvettu tavalliseen "kloppinurkkaan". Puut laskettu varan kanssa toisiinsa kiinni ja sammaloittu. Rakennus oli nurkkineen neljä syleä pitkä ja kolme syleä leveä. Ovet olivat tavalliset pianaovet n.s. pihtipuitten kanssa.

Huonekaluina oli n.k. "perintö-pöytä", jonka Antti oli saanut isältään ja pöytätuolin. Antti itse oli tehnyt muutamia tuoleja. Nämä tuolit ovat tehdyt männystä siten että männynpylkki oli halaistu ja kummassakin puoliskossa on neljä oksan tynkää jalkana ja on sivulta katsoen kuin piikku poikien hakohevoset, vaan istuimesta se sentään kävi ja vieläkin on torpassa samoja tuoleja käytännössä. Sänkyä tosin ei ollut vaan vuode tehtiin tuvan nurkkaan lattialle. Ensi talven kuluessa kuitenkin jo hankittiin "tolppasänky".

Navetta tehtiin ensin ympyriäisistä ruodoista kolme syleä kunnekkin. Se rakennettiin vain "niin ja näin", hirsiä ei "plänkitty" eikä vuorattu, vaan laskettiin puu niin lähelle toisiansa kuin sopi. Salvuus tehtiin "lampaankaulaan", nurkan salvus tasapohjainen ja sammalet väliin. Pääty tehtiin "toispuolinen" ja vuoliaisten päälle "laupiamet" johon vulli asetettiin niiden päälle. Vesikatto laskettiin vyllin päälle kuusenlunkista ja osa tuohista miten sattui olemaan. Niiden painoksi asetettiin puita ja kiviä. Näin ollen oli torpan ensimmäiset rakennukset valmiina.

Pellon tekoa ei tänä suvena vielä keritty tekemään. Syksyllä kyllä koetettiin vähän hevosilla ajaa niitty pahasta väärin puolin, vaan siitä ei tullut mitään sillä se oli niin vetetlää. Laskuojaa kuitenkin "kronittiin" että enempi vesi pääsi pois juoksemaan.

Marraskuussa, jolloin palvelusvuosi oli loppuun kulunut, muuttivat Antti ja vaimonsa Maria Kristiina näin valmistettuun kotiinsa johon mikonpäivän aikaan jo oli tuotu kaksi palkka lehmää, joita Antin äiti Maijastiina hoiti siihen saakka kunnes emäntä itse saapui torppaan. Syksyllä ostivat he kaksi kuttua joten uudessa navetassa oli neljä eläintä syömässä.

Joulukuussa toisena adventtina tuli uusi tulokas asuintupaan, pojan pallero, joka sai nimekseen Antti Vilhelm ja näin oli talous kunnossa syöjäin puolelta, vaan elintarpeet olivat kaukana, ei ollut peltoa eikä sen kasvua nautittavana. Palveluksesta saatuja rukiita sentään oli niin että talvinen leipä saatiin, vaan ei ihminen elä ainoastaan leivästä ja siitä syystä Antin täytyi ahertaa ansiotöissä. Siihen aikaan olivat n.s. "plankkutanssit" käynnissä ja hän kävi talven plankkuja sahaamassa. Tästä saatiin ensi suveksi varattua leivän varaa. Lehmistä ja kutuista saatiin piimää ja heraa palan painikkeeksi, sillä niistä tuleva voi ja juustot olivat myötävä rahan eteen. Tänä talvena he ostivat omituisen lehmän alun. Se oli vaan hieho, jonka ostivat Pirttikorven torpasta Teukkulan kylästä 5:n mk. kauppasummasta. Seuraavana keväänä 1873 roudan sulattua maasta rupesivat mainitut puolisot lähellä olevaan mäkeen kaivamaan peruna maata, jota saivat runsaasti kapan alan. Siihen kylvettiin heti perunoita. Se lannoitettiin myöskin jo silloin. Silloin oli hallatoin suvi ja perunat säilyivät hyvin. Sitten rupesivat yhdessä avaamaan vähäisiä viemäreitä. Niitä kaivaessaan he saivat oivallisia ruoppakylpyjä kylmän lähdeveden kanssa sekaantuneessa liejussa. Sen jälkeen he kuokkivat naurismaata noin kolmen kapan alaa kuivemmalle paikalle. Siitä tulikin nauriita koko hyvin maan alaan verraten, että oli ensi talveksi varattuna perunoita ja nauriita. Silloin käytettiin nauriit perunain seassa ihmisravinnoksi. Ei tänä suvena jouduttu enään pellon tekoon, sillä muita töitä oli riittämään asti. Syksyllä Antti hankki itselleen hevosen ja sille rakennettiin talli navetan päähän samalla tapaa kuin ennen on sanottu navetan teosta. Seuraavana talvena taas ansiotöihin, vaikka vähän erilailla kuin edellisenä talvena. Ei nyt enään sahuutöissä, vaan rahdin ajossa ja milloin mitäkin ajoa. Näin ollen aitan avain oli hevosen kaulassa ja aitta hevosen reessä, kun siitä riippui koko elämä.

Keväällä v. 1875 ruvettiin vasta pellon teko töihin. Tekivät itse niin paljon kuin ennättivät, mutta ottivat myöskin 50 mk:n lainan jolla palkkasivat väkeä kuokkimaan. Tänä suvena saatiin jo peltoa koko paljon, noin kolme tynnyrin alaa. Jo näyttikin vähän torpan alulta. Sitä ei kuitenkaan saatu sellaiseen kuntoon, että oltaisiin ruista voitu kylvää tänä syksynä, koska ei sammal kuivunut märän maan päällä, niin että oltaisiin saatu se palolle. Se valmistettiin kevät-kylvöä varten ja touhussa oltiin katsoen tulevaisuuteen.

Syksyllä alkoi taas rakennuspuuhat. Rakennettiin kaksi "puoria" rinnakkain. Toinen viljan ja toinen muiden tavarain säilyttämistä varten. Rakennus on vielä kunnossa jonka levy on 2 1/2 ja pituus 5 syleä. Permanto siinä oli tehty lankun kelteistä. Se on laskettu ensimmäisen hirsikerroksen päälle joiden päät ulettuu läpi seinän muodostaen kummankin oven edessä sisään astuttavan "lavan". Rakennuksen etummainen seinä on ylhäältä levitetty muodostaen n.s. rinnan, joka suojaa ovet sateelta. Siihen laitettiin ensin vesikatto tuohista joiden alle asetettiin "umpiviesteet" siten että vahvoja kelteitä liitettiin toisiinsa kiinni ja naulattiin päätyyn. Tämmöinen "umpivierre" laitettiin säilytyshuoneisiin turvallisuuden töhden, koska siihen aikaan liikkui paljon varkaita, jotka usein tunkeutuivat varastohuoneisiin katon kautta. (v. 1907 purettiin tuohikatto täysin palvelleena ja "umpivierteiden" päälle naulattiin pärekatto). Seuraavana talvena ansaitsi Antti taas elatuksensa rahdin ajolla.

Keväällä v. 1876 kylvettiin edellisenä keväänä raivattu pelto kauralle toivossa viljan saantiin vaan toiveet pettivät, kun heinäkuun lopulla oleva halla halla tuhosi sen kokonaan niin ettei siitä saatu kuin mitätöin määrä rehuja. Samoin peruna kylvö meni piloille, vaan nauriita saatiin vähän.

Uutta peltoa tehtiin, vaan vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ei ollut enää halua ottaa lainaa, että olsii kuokkamiestä palkannut, ja itsekään ei juuri joutunut verotöiltä. Tämän lisäksi haittasi alinomaa alussa mainitut susilaumat. Esim. ensimmäisenä suvena ne tappoivat 18 kuttua yhteen läjään, vaikka paimen-poikakin oli mukana metsässä. Omia kuttuja tosin ei ollut kuin viisi, sillä talven kuluessa oli niitä hankittu kolme syksyllisten lisäksi, muut olivat kyläläisten, vaan samaan veljeshautaan ne joutuivat susien kautta. Kuttuin käynti palkkaa saatiin pyhä ja hera maito sekä yksi kappa rukiita kuttua päälle. Kuttujen omistajat toivat juuston tekoon tarvittavan suolan ja juoksuttimen. Tulihan pyhämaidosta muutama juusto itselle ja herakin oli parempaa vellin lientä kuin vesi. Tänä susikauten olivat sudet alituisia vieraita suurissa laumoissa, välistä parisen kymmentäkin samassa joukossa. Antti kertoi: "eräänä talvi-iltana kun oli kuollut vähäinen lammas, valmistin siitä susille kuoleman aterian: pienensin lasia ja kätkin sen lampaan raadon sisälle, luullen siitä niiden kuolevan, vaan mitä vielä! Muutaman päivän perästä ajoin navetasta lantaa pellolle. kuttu oli mäellä, vaan sill'aikaa kun kävin pellolla vei sen susi. Sinä aikana kuin niitä oli, tuhosivat ne 19 kuttua, yhden lampaan ja kaksi kantavaa hiehoa.Hiehot joutuivat susien saaliiksi v. 1876 juhannuksen edellä, noin viikko kummankin välillä. Tässä toteutui elämässäni kaikin puolin, että "elämä on taistelua".

V. 1877 ei hänellä taas ollut hevosta ja silloin oli Antin omat ruuat piukalla, milloin hän oli veisto tai sahuu-töissä. "Silloin oli muutenkin kurja talvi, kovat pyryt ja pakkaset ja vielä kehnot raha-asiat". Keväällä pääsiäismarkkinoilta osti hän taas hevosen.Sillä tehtiin vain tavallisia koto-ajoja. Ja keväällä se oli välttämätöin kevät-touon teossa. Tänä suvena raivattiin myös pelloksi lähes tynnyrin ala omilla voimilla. Kaura-kylvö, jota oli vähemmän menestyi huonon puoleiseti jota vastoin ohran kylvö jota oli 1/2 tynnyriä menestyi hyvin, niin että tuli 5 tynnyriä. Ne ennen puintia kuitenkin vähän pilaantuivat, sillä asuin-saunassa oli mahdoton näin suurta määrää puida. Syksyllä myöhään rakennettiin riihi joka koko oli kolmea syleä kummallekin suunnalle. Siinä, sen valmistuttua myöhään syksyllä puitiin sen suven viljan kasvu. Syksyllä Antti taas möi hevosensa sillä karjan ruokaa oli sentään vähän ja karjaa kuitenkin täytyi pitää. Tästä oli seurauksena, että Antin täytyi kiristää omia ruomiaan.

V. 1878 keväällä suoritettiin tavalliset kevätkylvöt, jonka jälestä alettiin taas uuden pellon raivaus. Viljan tulo oli tänä syksynä ensi kerran tyydyttävä tämän aikaisiin viljelyksiin verraten. Nyt saatiin ensi kerran omasta pellosta rukiita noin kolme tynnyriä. Ruista kylvettiin nyt enemmin kuin ennen osaksi ennentehtyyn osaksi uuteen peltoon. Ne orstuivat koko hyvin. Nyt oli jo oma karja ilman "palkkalehmää",  niitä oli kolme lehmää, yksi hieho, viisi kuttua ja kaksi lammasta.

V. 1879 alettin uuden tuvan rakennus. Joka jo edellisenä syksynä oli alustettu ja aluksisalvattu muutama kerta, että keväällä pääsi varemmin rakennustyöhön käsiksi ennen varsinaisten suvitöiden alkamista. Sen suuruus on 4 syleä pituus ja leveys vajaa 4 syleä. Siinä on kolme ikkunaa ja jokaisessa 6 ruutua. Vuorikattoa kannattaa keskellä pituussuuntaan kaksi vankkaa "syömäriä" joiden sivuihin on hakattu kirveellä uurros, johon on asetettu vuorikatto laudat. Seinien puoleinen pää vuorikatto laudoista lepää "vuorikatto ripan" päällä, joka on alasyrjästä vähän ohempi. Se on kiinnitetty seinään puisilla maa heleilla noin kuuden korttelin välimatkalla. Tupa katettiin ensin aluksi tuohikatolla täysien malkain kanssa. V. 1884 rakennettiin tuvan vastapäätä leivintupa, kaksi syleä pitkä ja samaa levyä kuin asuintupakin. Niiden välissä on eteinen kaksi syleä pitkä rivin pituuteen nähden. Leivintuvassa on kaksi ikkunaa samaa mallia kuin asuintuvassa, sekä permanto, vaan ilman vuorikattoa. Eteisen perään on aikomus tehdä kamari ja siitä syystä on sen perässä ikkunareikä pylkeillä tukittuna. Se on ilman väliseinää ja kamarin tilalla vain trossipermanto palkit. Eteisen kohdalla kyllä on permanto. Eteisessä on kaksi piena ovea samassa aukossa, toinen kiinnitetty puunaakeilla ja toinen puusaranoilla ja puisella linkulla. Yö-aikana varustetaan saranoilla käyvä ovi vahvalla takateljellä. Samalla kerralla kun leivintupa ja eteinen rakennettiin, hajoitettiin asuintuvan tuohikatto ja koko rivi katettiin päreillä. Tätä ennen hävitettiin ensimmäinen asuinrakennus ja sen tilalle rakennettiin sauna ilman eteistä.

V. 1880, kun talvi tuli jo marraskuussa, lähti Antti ansiolle, ei nyt sahatyöhön, eikä rahdinajoon vaan "afäärialalle". Aluksi hän osti paikkakunnan käsiteollisuuden harjoittajilta useamman sata seulaa, jouhi ja niini neuloja, sekä kahvia ja sokeria y.m. rihkamaa kauppiailta. Tämän rihkamansa kanssa hän suuntasi matkansa Kauvatsan kautta Kokemäen kautta Yttilään, Säkylään, Hinnerjoelle, Lappiin, Euraan, Laitilaan, Honkilahdelle ja Yläneelle, sieltä Taurulan "lasibruukin" kautta Vampulaan. Tällä kiertomatkalla kävi hänen kauppansa "kuin siimaa". Seulat hän tavallisesti möi rahalla niiniseuloja 80-1 mk:n kappale, ja jouhiseuloja 1mk:sta 2 mk:n kappale. Muun rihkamansa hän vahetti lumppuin. Akoille oli siihen aikaan sokuri ja kahvi  niin mieleistä tavaraa, että sanoi: "muutamat antoivat vaikka paidan päältänsä, kun saivat kahvia pienen puukupillisen, ja sokuria. Saipua, tulitikut, neulat, sormustimet y.m.s. olivat vähemmin haluttua, vaikka nekin kyllä kauppansa tekivät. Hevosen ja miehen ylös-pito yö-ajalta oli siihen aikaan halpa, korkeintaan 1 mk. yöltä. Hevonen sai kapan kaurajauhoja ja "silput" sekä mies ruokaa aamuin ja illoin. Tämä "tariffi" oli vain Köyliössä ja Kokemäellä, muualla vain 60 pn:ä koko matkallaan."

Tältä matkaltaan on hänellä muutamia kohtauksia muistissa, jotka panivat sydämen "pömppäilemään". Esim. Lapissa Huolemon kylässä talossa, jossa oli muutamia päihtyneitä paikkakunnan miehiä, jotka elämöivät isännän kanssa. Hänelle oli matkan varrella kerääntynyt vähäinen rahakassa ja pelkäsi ryöstöä. Ryöstöä tosin ei yritetty, mutta nujertaa luvattiin ja se sai pelon syttymään. asuintuvassa oli kolmikerroksinen sänky, mihin hän asetettiin alimpaan kerrokseen, kaksi talon miestä, joista toinen humalainen, menivät ylempään kerrokseen, eikä huoneessa muita ollutkaan kuin me kolme. Uni ei minulle tullut enisnkään vaan sydän "pöppäili" rajusti joka kerta kun miehet tuilla yläpuolella käänsivät kylkeänsä, rytisi ja paukkui minun yläpuolellani oleva sänky niin, että luulin sen päälleni luhistuvan, sillä noin moni kerroksiset sängyt olivat minulle vallan outoja. Onnellisesti sentään kului yö vaikka ilman nukkumista. Aamulla pääsin rauhassa jatkamaan matkaani. Hinnerjoen kirkonkylässä, missä kerroin kohtauksestani, todettiin ettei pelkoni ollut ollut turha, sillä "isäntä siellä on ilkivaltainen ja viettää huonoa elämää", sanoivat. Toinen tapahtuma oli päinvastainen ja tapahtui hinnerjoella Vaaljoen kylässä. Siellä oli lähellä ammatti nylkyri, jolla oli hyvä varasto jouhia. Kun minulla oli jouhiseuloja, kehotettiin minua ostamaan jouhia, jota kehotusta noudatinkin ja ostin mainitulta virkamieheltä jouhia 3 Ltt. Näin tuli talonväen tietoon, että minulla on vähän rahoja mukanani. Puhuin aamulla että pitäisi lähteä aikaisin liikkeelle sillä tämän ja Yläneen välillä on noin penikulman pituinen asumaton metsätaival, ajattelin pääseväni Yläneelle päiväntuloon. Silloin oli paljon susia liikkeellä jotka olivat paljon ihmisiä hätyytelleet sanotulla taipaleella ja kertoivatpa ryöstöjäkin tehdyksi. Kehoittivat minua vasta päivän tultua jatkamaan matkaani, jota kehoitusta noudatinkin. Lähdin vasta valkosella päivällä taipaleelle, kiitollisena talonväelle hyvästä neuvosta ja kotoisesta kohtelusta. Yläneellä kierreltyäni loppui rihkamani, ei akkain rääsyt kyllä loppuneet, vaan ei ollut minulla enää heille mieleistä vastinetta. Siellä tulin Juhankosken ja Kiiskosten seudulle jossa eräässä torpassa sain yösijan, missä emäntä vain yksin oli kotona. Hän varasi hevoseni erääseen sikaläättiin ja antoi etulukun minulle kehoittaen lukitsemaan läätin, ettei mitään pahaa tapahtuisi. Hän tiesi että läheisessä torpassa oli talkoot, missä torpankin miehet olivat. Pani minulle pöydän takanurkkaan vuoteen. Kun siinä olin vähän aikaa nukkunut, tuli tupaan useita juopuneita miehiä, joukossa torpan isäntäkin poikansa kanssa. Nämät rupesivat keskenään tappelemaan aika touhulla. Emäntä tuli tupaan ja kuiskasi minulle: "älkäät peljätkö" ja sen jälkeen lopetti miesten tappelun ja metelin heitellen miehet ulos tuvasta ja vei omansa kamariin. Niin rauhoittui se ilta ja siinä näin tanakan vaimon, joka kykeni miehiä heittelemään ja hillitsemään villeinäkin. Yö kului rauhallisesti ja se olikin viimeinen tällä kolme viikkoa kestäneellä matkallani".

V. 1881 rakennettiin riihen päähän lato ja "luva" väliin. Sitä ennen oli jo rakennettu parempi navetta karjalle. Uutta peltoa tehtiin minkä vain muilta töiltä kerittiin. Sinä vuotenä oli huono vilja vuosi ja perunain tulo oli nolla, sillä niitä ei tullut nimeksikään. V. 1882 oli joltinenkin vilja vuosi. Suvi oli hyvin sateinen. Raivattiin uutta peltoa, mutta sitä ei saatu märkyyden tähden mitenkään palamaan, että oltaisiin siihen voitu ruista kylvää. poutapäivät olivat silloin harvinaisia. Syyskylvön aikana, kun poutaa oli muutama päivä, täytyi olla hevosen kanssa talossa kylvötyössä, jäi oma kylväminen väliin tulevain sateiden vuoksi hyvinkin myöhäiseen. Sittenkin se täytyi tehdä likomärkään maahan sillä yrittää, vaan turhaan se yritys meni. Se orastui syksyllä huonosti ja keväällä katosi loputkin tuottaen silloisen hinnan mukaan ainakin 150 mk. tappiota, joka oli suuri raha silloin, ainakin uudistorpassa. Seuraavana talvena olin taas rahdin ajossa, muuhun ei ollut turvaa.

Keväällä v. 1883 sujui työt sentään vanhaan tapaan. Uudispeltoa tein, uhraten siihen kaiken kykyni. Rukiin tulo oli nolla, vaan suviviljaa sain jonkun verran. V. 1889 sain näiden ponnistusten palkaksi ankaran leinin Tampereen matkallani. Ruumistani en säästänyt enkä suojellut ja milläpä sitä olisinkaan tehnyt, sillä leipää kuitenkin tarvittiin ja sain kiittää kun sain joitakin ohuita riepuja ruumiin verhoksi. Siitä oli seurakusena, että oikea sivuni kuivettui pahan päiväisesti niin että laahustin vaivalloisesti aina vuoteen 1907 jolloin kuivettui toinenkin sivuni. Siitä alkaen täytyi ottaa tuvan penkki miltei ainoaksi työpaikakseni. Töihin kyllä paloi mieli ja joskus ensi vuosina meninkin heinän niittoon seiväs toisessa ja viikate toisessa kädessä. Kun viikatteella löin heinän poikki täytyi jalkaa muuttaessa aina laskea viikatteen niveen puoleinen pää maahan ja sen nojalla muuttaa jalkojani. Tämä oli kyllä vaivalloista eikä siitä paljon tullut näkymään, vaan yrittää täytyi. sillä nuorin poikani oli liian heikko niittomies, eikä ollut millä palkata miestä. Tästäkin yrityksestä on täytynyt hellittää, ja oleksia varsinaisesti tuvassa. Käsitöitä tosin olen vielä vähän joskus yrittänyt, vaan sekin on ollut vaikeaa, kun ei liikkumisesta tule juuri mitään. V. 1900 alettiin vuoroitettu heinän viljelys, jota on siitä asti säännöllisesti jatkettu.

V. 1914 rakennettiin riihirakennus uudelleen, jossa on säännöllinen puinti toimitettu riihen ja ladon välillä.

Antti Absalom Sato on aikanaan raivannut 10 tynnyrin alan peltoa kurjaan korpeen ja rakentanut rakennuksensa, jossa hänellä on turva lastensa luona, vaikka torppa onkin vuokra torppa. Lapsia hänellä on ollut kaikkiaan 11 joista vielä on elossa kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Nuorin poika on 24-vuotias. Niistä on luonaan kaksi tyttöä ja viimeksi mainittu poika, jotka huolehtivat töistä ja toimeentulosta. Joita ilman vanhus ehkä olisi yhteiskunnan armo paloilla eläjä sillä siksi epävarmoja ovat nämä suuria ponnistuksia kysyvät torppari perusteet. Viimeiseksi pyytää vanhus lausua nuoremmalle polvelle varoituksen:
"Älkäät te antako itseänne tälläiseen loppumattomaan "taksvärkki"-saunaan, sillä se on ihmiselle ennen-aikainen työkyvyttömyys ja vaivalloinen elämä!"

--------------------------------

Teksti on suoraan kirjoitettu mitään muuttamatta kopiosta jonka olen kansanrunousarkistosta saanut.
Antti kertoo alussa syntyneensä 12. elokuuta mutta syntyneiden luettelon mukaan päivä on 24. Kumpi lienee oikea? Isän nimen Antti kertoo olevan Antti Juhonpoika, mutta se on Antti Tuomaksenpoika (Anders Thomasson). Äitinsä hän mainitsee olevan Maija-Stiina Matintytär, mutta joka on Maija-Stiina Erkintytär (Maja Stina Eriksdotter).
Kuva on otettu  vuoden 1970 tienoilla, varmaa vuotta en muista. Kuvassa kyseinen uudenpi asuintupa.
Koska nuorin poika on 24-vuotias, on haastattelu tehty vuonna 1917.
Mitoista: 
1 kyynärä= 59,4 cm.
1 syli = 1,78 m
1 tynnyrin ala = 0,5 hehtaaria = 5000 m2
Vuoden 1870 1 mk on nykyrahassa on 4,9286 euroa.

Anti Absalom Sato kuoli 11.8.1925.

tiistaina, elokuuta 13, 2013

Emma Benjamintytär

Aiemmin kerroin Emman veljen Kalle Fabian Benjaminpojan matkasta. Kerronpa sen mitä tiedän Emman matkasta. Linkit ovat taasen Suomen Sukuhistroriallisen yhdistyksen jäsensivuja. Sori. Jäseneksi pääsee liittymään täältä.

Emma syntyi Benjamin Matinpojan (Benjamin Mattsson) ja  Karolina Antintytär Jysiön (Carolina Andersdotter) nuorimpana lapsena 5.2.1860 Kiikan Kilpijoella Jysiön torpassa. Kummeina hänellä olivat eno Antti Matinpoika (Anders Mattsson) Jysiö, torppari Heikki (Henric) Jysiö vaimonsa Anna Matintyttären (Anna Mattsdr) sekä Houtun tytär Lena.  Minulle on vielä epäselviä nämä Heikki Jysiö ja vaimonsa Anna Matintytär, sekä Houtun tytär Lena. Pikkasen olen etsinyt, mutta en järjestelmällisesti. Ehtiihän tuota...
Akseli Gallen-Kallela: Tyttö ja Kukko,
Wikimedia Commons

Isä Benjamin kuoli 1.6.1862 ja äiti Karolina meni uudelleen naimisiin karkkulaisen Antti Juhanpoika Väkisen (Anders Johansson Wäkinen) kanssa 18.7.1863. Perhe muutti jo seuraavana vuonna (4.6.1864) Tyrväälle Ekon Korkeanurmin torppaan. Ja jo seuraavana vuonna (1865) perhe muutti Ekon Lehtimäen torppaan.

Vuoden 1867 aikana Tyrväällä kuoli 329 miestä ja 361 naista.
Kesäkuun 6. päivä kuoli myös Karoliina lavantautiin. Antti jäi torppaan kolmen lapsen kanssa, joista Juha Benjamin lähti rengiksi Kaltsilan Priikille 1868. Jo seuraavana vuonna eli 1869 Antti muutti Kalle Fabianin ja Emman kanssa rengiksi Kaltsilan Uudenkylän Hannula eli Mullin taloon. Naapuritalosta Antti löysi uuden vaimon Vilhelmina Kaarlontyttären (Wilhelmina Karlsdotter, s. 22.8.1842 Tyrvää). Vilhelmina oli Isojärven Knuutin entisen talonisännän tytär ja hänen äitinsä oli Lipun talon tytär. Antti ja Vilhelmina vihittiin 27.12.1870.

Sydäntä riipaisi kun katsoin että Antti ja Vilhelmina muuttivat Vesilahdelle 12.11.1871 ja lapset jäivät Tyrväälle. Emma oli vain 11-vuotias ja Kalle Fabian 14-vuotias. Kalle Fabian lähti toiseen taloon rengiksi jo seuraavana keväänä. Emma lähti piiaksi vasta 1878 Tyrväänkylään Santamäen torppaan. Ainakin saapunut-merkinnän mukaan. Ripillä hänet on merkitty käyneeksi sekä Hannulassa että Santamäellä. Ja samana päivänä. Noh, eipä tuolla ole isoa merkitystä, sillä mitä ilmeisimmin syksyllä 1878 Emma jo vaihtoi paikkaa ja meni Tapialan lukulahkon Marttilan kylän Hiedanmaan torppaan piiaksi. Pakkohan se oli katsoa Googlen kartalta että missä mahtaa olla Hiedanmaa. Enpä kyllä ole ollenkaan varma että se on sama paikka missä oli tuo torppa, mutta tuolla päin ihan varmasti! Seuraava palveluspaikka Emmalla olikin Ketolan lukulahkon Vehmaan kylän Nisun talossa. Sinne hän siirtyi 1879 ja jatkoi jo seuraavana vuonna matkaansa Vihattulan Pohjalan rustholliin.

Emma otti muuttokirjan ja lähti Kiikkaan Mielanniemeen Eskolaan 15.1.1882. Muuttokirjassa Emman titteli ei ollut piika vaan palvelustyttö. Lieneekö rusthollissa käytetty titteli, vaikka rippikirjassa Emma olikin mainittu piiaksi. Lienee ollut sama asia. Eskolaan Emma saapui siis 26.1. Ja jo 30.5.1882 otettiin lupatodistus papilta vihkimistä varten. Taisi jäädä poikaystävä Tyrväälle? Ja kun asiaa tarkistaa, niin kyllä vaan! Akseli Alfred Villenpoika ja Emma ovat varmaankin tavanneet Tyrväällä. Akselin oleskelu Tyrväällä vuodesta 1873 noin vuoteen 1882 ovat minulle vielä(kin) epäselvää.  Mihin Akseli muutti, puuttuu muuttokirjasta. Tarvitaan joko paljon tuuria tai sitten hyvät istumalihakset ja jokaisen sivun läpikäynti. Kirjoja on kolme ja 937 sivua. Just... 

Akseli Alfred Villenpoika (s. 22.10.1855 Karkku Kettus Marjamäen torppa) syntyi Ville Jaakonpoika (Wilhelm Jacobsson s. 6.2.1831 Karkku Karimäki, k. 12.8.1867 Karkku Ketunkylä Koljas) ja Anna Liisa Antintytär (Anna Elisabeth Andersdotter s. 10.5.1828 Tyrvää Leiniälä Nybacka, k. 3.3.1867 Karkku Ketunkylä Koljas) heidän ensimmäisenä lapsena. Akselilla oli kaksi pikkuveljeä (Selim Villenpoika s. 25.3.1858, k. 24.11.1867 ja Oskar Vilhelmi Villenpoika s. 8.8.1860), sekä pikkusisko (Vilhelmina Josefina s. 4.8.1865, k. 14.3.1866). Vain 12-vuotiaana Akseli oli orpona ja hän lähti Ketunkylästä Tyrväälle joulukuussa 1872.

Seuraava varma havainto Akselista on vihkiminen Kiikassa Emman kanssa 20.8.1882. itseasiassa lähes päivälleen 131 vuotta sitten! Heidät vihki Kiikan pappilassa F. Colérus. Emma muutti samana päivänä Akselin kanssa Karkkuun. Tätä ennen olin säästynyt Karkun seurakunnan rippikirjojen selaamisesta, mikä oli oikeasti yllättävää. Mutta kun tämä kytkös löytyi niin eihän ne karkkulaiset siihen jääneet. Ja taas meinaan harhailla...

Emma ja Akseli Alfred muuttivat Karkun Heinoon Yli Ellilään jossa Akseli on renkinä. Seuraavan vuoden syksynä heille syntyy tytär Emma Serafia (s. 2.9.1883). Perhe muutti Kosken Äijärven taloon, jossa Akseli on jyvärenkinä. Perheeseen syntyi poika Erik Wilhelm (s. 15.5.1885, k. 24.5.1885), joka kuoli vain 10 päivän ikäisenä.

Perhe muutti 27.10.1885 Pirkkalaan, jonka muuttokirjoja ei ole tuolta ajalta verkossa. Näin ollen minne he Pirkkalassa muuttivat on vielä minulle epäselvää. Läpikäytäviä sivuja olisi 532, joten pitänee vain alkaa käymään läpi...  Emma oli Pirkkalaan muuttaessaan vasta 25-vuotias, joten paljon saattaisi olla kerrottavaa... Olisi mukava tietää Emman ja Akselin jatkosta miten heille kävi. Jäivätkö he Pirkkalaan? Palasivatko Karkkuun tai Tyrväälle? Vai jonnekkin aivan muualle. Emman velihän lähti Lempäälään, joten ei voi tietää. Jos sinä tiedät jotain Emman tai Akselin jatkosta niin laita vinkkiä! Tottakai minua kiinnostaa isoäidin isän tädin kohtalo.

Lähteet:
Tyrvään, Kiikan ja Karkun seurakuntien rippikirjat, muuttaneiden, syntyneiden ja kuolleiden luettelot.
Kuva on Wikimedia Commonsista. Sopi kun maalari on Akseli ja kuvassa pieni tyttö, olkoon vaikka Emma.

torstaina, elokuuta 01, 2013

Junarata ja asemat Tampereelta Huittisiin

Juna ja junarata on ollut merkittävä osa elämää suvussani. Lisäksi yksi tuttavani pohti mitä asemia mahtoikaan olla tuossa Tampereen ja Porin välillä. Ja vaikka kuinka mielelläni ne kaikki luettelisin ja poimisin niistä tietoja niin pitäydyn nyt kuitenkin vain Tampereen ja Huittisten väliseen rataosuuteen. Kyllä me siitä Poriinpäin ollaan kuljettu ja kuljetaan, mutta itselleni se ei ole niin tuttu väli kuin tämä nyt käsittelyssä oleva.

Junarata tuli Tampereelta Tyrväälle asti 1894 alkaen, kerran päivässä.  Juna jatkoi matkaa Poriin asti, josta tietenkin paluumatkallakin pysättiin Tyrväällä. Tässä aikataulu Tyrvää Sanomista 1.1.1895:
Junien saapumisajat asemille Tampereen ja Peipohjan välillä. Juna lähtee Tampereelta 4 10 jälkeen puolipäivän.

Muutama asemahan näistä on vielä käytössäkin. Ja väleihin on tullut pysäkkejä ja seisakkeita, joista osa on nyt vain hiekkakasana radan vieressä, jossakin saattaa olla vielä viitta ja osa on vain hämärä muisto. Jos ja kun olen käyttänyt väärin seisake-pysäkki-laituri paikkoja niin mielelläni korjaan ne tähän tekstiin! Olkaa hyvä ja laittakaa kommenttia niin korjaan oikein mielelläni! Myös muut tiedot ja korjaukset ovat tervetulleita!

Junan lähtiessä Tampereen asemalta oli ensimmäinen seisake Amuri. Ja tuossa vastapäätä on Särkänniemi. Seisake poistettiin käytöstä 1980-luvulla. Koskesta voimaa -sivustolla on lehtileike Amurin seisakkeesta.
Talvinen kuva Amurin seisakkeesta. Kuvassa menevät kahdet kiskot ja oikealla on koroke. korokkeella on pylväs johon on kiinnitetty kyltti Amuri.
Wikipedia Commons/
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/8c/Amurin_seisake.JPG

Seuraavana on Pispala. Wikipedia tietää Pispalan pysäkistä (seisakkeesta?) että:
"Paikalla sijainnut arkkitehti Bruno Granholmin suunnittelema ja vuonna 1907 valmistunut liikennepaikkarakennus purettiin paikan lakkauttamisen jälkeen 1970-luvulla."
Edit! Kommentista: Liikennepaikan nimi oli Santalahti. Pysäkkirakennus oli haulitehtaan itäpuolella, nyt sen paikalla on parkkipaikkaa ja Ratakatua. Santalahden status oli aluksi vaihde, sitten laiturivaihde 1907 Granholmin piirtämän rakennuksen valmistumisen jälkeen, miehityksen lakkauttamisen jälkeen 1968 alkaen seisakevaihde, kunnes henkilöliikenne päättyi 1975 ja loppuajan 1979 asti ilmeisesti vain vaihde.
 

Lielahden asemalla on vielä asemarakennuskin. Lienee uusiokäytössä. Liikenne alkoi 15.5.1928 ja matkustajaliikenne on asemalta loppunut 28.5.1983.
Talvisessa kuvassa on tiilestä rakennettu Lielahden asema junaradan puolelta. Talon edessä on sininen pakettiauto. Vasemmalla on kasa kiskojen alle tulevia pölkkyjä. Kuvassa kiskot menevät edessä poikittain.
Wikipedia Commons
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b0/Lielahden_rautatieasema.JPG
Lielahden kohdalla junarata haarautuu Poriin ja Parkanoon päin. Me jatkamme Porin suuntaan. Tiätty.

Seuraavana on Epilän asema, joka on avattu 4.11.1895 ja matkustajaliikenne loppui sieltä 31.5.1981.
Edit! Kommentista:Epilä perustettiin 1896 aluksi laituriksi, muutettiin kahden vuoden päästä laiturivaihteeksi ja liikennepaikkarakennus valmistui 1918. Lielahden aseman valmistuttua Epilän merkitys väheni olemattomiin, ja jopa henkilöliikenne ehdittiin 1928 lakkauttaa, kunnes se avattiin uudestaan seisakevaihteeksi 1931. Henkilöliikenne päättyi Santalahden tavoin 1975 ja koko liikennepaikka lakkautettiin 1983.

Seuraavana oli Raholan seisake, joka on siinä Tesoman lähellä. Se on otettu käyttöön 15.7.1937 ja matkustajaliikenne loppui 29.5.1983. Nythän Tesomalle suunnitellaan raitiovaunuja, joten kiskoliikennettä saadaan sinnepäin takaisin. Hyvä!

Kalkkun pysäkki, jonka oli avattu liikenteelle 1.6.1896. Pysäkin nimi oli 1.1.1950 saakka Pitkäniemi. Matkustajaliikenne loppui Kalkusta 29.5.1983. Kalkun uusi pysäkki on otettu käyttöön muutettiin 3.6.1984. Se on kuitenkin enimmäkseen teollisuuden käytössä.
Edit! Kommentista: Kalkkuun ei ole 1984 avattu uutta pysäkkiä vaan siitä tehtiin liikennepaikan lakkauttamisen yhteydessä linjavaihde, eli ratalinjalla oleva vaihde Myllypuron pistoraiteille. Nyttemmin sen status on muuttunut liikennepaikaksi, jolla ei voida tehdä junakohtauksia (kohtausraiteen puuttuessa)

Sitten tuonne Nokian puolelle. Seuraavana on Välimaan seisake, joka on otettu käyttöön 1.6.1938 ja lakkautettu 23.5.1982. Seuraavana sijaitsee Vihnusjärven pysäkki, joka perustettiin 22.5.1932 ja lakkautettiin kokonaan 3.6.1984. Tämän jälkeen tulee Kaiskon pysäkki (laituri?), joka on perustettu 8.5.1906 ja lakautettu 1.12.1945. Seuraavana tuleekin Nahkola, joka oli perustettu 1.12.1945 ja lakkautettu 3.6.1984.

Näitä seuraa Nokian rautatieasema, joka perustettiin 4.11.1895. Asemalta henkilöliikenne lakkautettiin 31.5.1992, mutta avattiin uudelleen käyttöön 1.6.2003.Nyt Nokialle pääsee henkilöjunalla ja houkuttimena on myös seutulipulla matkustaminen Nokialta Tampereelle.
Kesäisessä kuvassa on puinen asemarakennus rautatien takaa kuvattuna. Rakennus on yksikerroksinen ja siinä on vasemmalla 4 isoa ikkunaa, keskellä kuistiosa jossa iso ovi ja sen molemmin puolin ikkunat, sekä oikealla neljä isoa ikkunaa. Talo on vaalean keltainen ja katto on ruskea. Ratatie menee kuvan etuosassa vaakasuunnassa.
Wikipedia Commons
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/66/Nokia_Railwaystation_Finland.jpg
Seuraavana Nokian puolella tulevat pysäkit Harjuniitty, Haavisto, Jaakkola, Lukkila, sekä Knuutila. Nämä kaikki ovat jo poissa käytöstä.
Seuraavana on Siuron pysäkki, jossa nykyään vain tavarajunat pysähtyvät. Siurossa on ollut ainakin neljät kirkot, joten ei ollut mikään pikku asema! Tässä kuvassa lättähattu Siuron aseman kohdalla.

Entisen Suoniemen alueella olivat seuraavat seisakkeet: Kuloveden laiturivaihde sekä Kesäniemi, Leukaluut, Myrrä ja Aatami. Kuva löytyi Leukaluut pysäkistä.

Seuraavana pysäkkinä on Nohkua, joka myös on lakkautettu 3.6.1984.
Seuraavana löytyy Krouvi, joka myös on lakkautettu 3.6.1984.

Seuraavana on 4.11.1895 avattu Karkku. Asemarakennus on yksityisomistuksessa, mutta henkilöliikenne toimii edelleen. Siellä on ollut myös ainakin neljä kiskoparia eli saman verran kuin Siuron asemalla.
Kesäisessä kuvassa on puinen, melkein maantien vaalean ruskea, yksikerroksinen asemarakennus, jossa on punainen katto. Rakennuksessa on katolla useampi savupiippu. Rakennuksen keskellä on ovi jonka yläpuolella on pieni katos. Oven edessä ovat puiset portaat. Oven oikealla puolella on neljä isoa ikkunaa, joissa kussakin on neljä ruutua. Vasemmalla puolella on yksi iso ikkuna, jonka jälkeen talossa on sisäänpäin nurkka, jossa on ikkuna radalle päin. Talon päädyssä on iso ikkuna ja vintin ikkuna. Pihassa on asfaltti. Talon ympärillä näkyy erialisia isoja puita. Junarata menee kuvan etuosassa kello 8 suunnasta kello 2.30 suuntaan. Kiskoja on kolme paria. Kiskojen välissä kasvaa heinää.
Wikipedia Commons
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a3/Karkun_asema.jpg

Karkussa oli Haunian ja Äijärin sesakkeet. Heinoon asema oli aikanaan Karkun kunnan toinen asema. Rakennus on vielä paikalla, mutta ratalinjaa on oikaistu ja asema on jäänyt sittemmin syrjään nykyisestä raiteesta.

Seuraavana tuli Mäenkylän seisake, joka poistettiin käytöstä 3.6.1984.

Sitten tultiin Tyrvään puolelle, jossa ensimmäisenä olivat seisakkeet Rautajoki ja Käki. Ne on poistettu käytöstä jo 60-luvulla.
Vammalan asema, joka avattiin 4.11.1895 ja oli ensin nimellä Tyrvää 1.6.1955 asti. Ja  siitä lähtien se on ollut Vammalan asema. Sitä se on vieläkin, vaikka kunta on Sastamala. Kuva juhlajunasta 19.8.1995.

Seuraavana oli Liuhalan pysäkki, joka avattiin 1.6.1929 ja henkilöliikenne lopetettiin 1.6.1942. 

Kiikan asema avattiin 4.11.1895 ja lakkautettiin 1.6.1987. Asemarakennus on vieläkin siinä Ruotsilan kartanon lähellä.

Kiikan puolella oli Meskalan pysäkki ja Perusyhtymän eli tiilitehtaan vaihde. Tiilitehtaalle kulki ihan omalaisensa juna, josta löytyy kuva asianharrastajien sivulta. Ja Kiikan tiilitehtaalla näkyy tehdyn Hervannan keskuksen tiilet! Aina oppii uutta.

Keikyän asemaa ei ole ollutkaan vaan se oli aina Äetsän asema. Se avattiin 1.10.1902 ja lakkautettiin matkustajaliikenteeltä 1.6.2003. Rakennus näytti olevan myynnissä 2012.
Kesäisessä kuvassa on huonokuntoisen näköinen, yksikerroksinen, valkoinen puurakennus, jossa on punainen katto. Katossa on kaksi harjaa tai taittokohtaa keskivaiheilla taloa. Talossa on viisi ikkunaa junaradalle päin, päädyssä yksi ja takaa pilkottavassa päädyssä näkyy ikkuna. Rakennuksen edestä menee junraiteet kello 7 suunnasta kello 2 suuntaan. Talon ja kiskojen välissä on pensaita. Rakennuksen seinässä on sininen kyltti jossa lukee valkoisella Äetsä.
Keikyässä oli myös Kuukin pysäkki 1.6.1948 asti.

Huittisten seisake oli Karhi Kuukinmaassa, joka perustettiin 1.7.1959, mutta lakkautettiin 31.5.1964. Eli Huittisissakin on junat pysähtyneet! Nythän Huttisilla ei juna-asemaa ole ollenkaan!


Ja kun innostuu lukemaan tästä junareitistä, niin lisää juttuahan löytyy vaikka kuinka paljon.

Pirkanmaan Rautatieharrastajien Kerhon sivulla löytyy sanasto vuodelta 1957, jossa kerrotaan mitä eroa näillä asemilla, pysäkeillä ja seisakkeilla oli. Tässä koottuna nämä tärkeimmät:
Liikennepaikka = yhteinen nimitys asemalle, pysäkille, laiturivaihteelle, laiturille ja seisakkeelle.
Asema = asemapäällikön päällikkyyden alainen liikennepaikka, jossa on sivuraide tai -raiteita ja junanlähetyksestä huolehtii junanlähettäjä.

Laituri = miehitetty epäitsenäinen liikennepaikka, jossa ei ole sivuraidetta eikä junanlähettäjää. 

Laiturivaihde = miehitetty epäitsenäinen liikennepaikka, jossa on sivuraide tai -raiteita, mutta ei junanlähettäjää.

Pysäkki = muun virkamiehen kuin asemapäällikön päällikkyyden alainen liikennepaikka, jossa on sivuraide tai -raiteita ja junanlähetyksestä huolehtii junanlähettäjä

Seisake = yksinomaan henkiliikenteelle avattu miehittämätön epäitsenäinen liikennepaikka.

Lisätietoja ja lähteitä: 

Suomen rautatiehistoriallinen seura ry

Resiina, rautatieharrastajien oma lehti
Junaharrastajien keskustelupaikka
Liikennepaikat ja tietoja Tampere- Peipohja väliltä
Pirkanmaan Rautatieharrastajien Kerho

Valtion_rataverkko_15_6_2012.pdf, valtion rataverkosta (PDF)
VR:n svuilla kaukoliikenteen kartta Tampereen alueella

Väiski Savelan sivuilla on paljon junien kuvia.


Teemu Sirkiä kirjoittaa sivullaan:

"Vuoden 1981 aikataulut graafisena

Aikataulut ovat muuttuneet 20 vuoden kuluessa varsin paljon. Seisakkeita ja asemia on lakkautettu, junien määrää on karsittu ja henkilöliikenne on loppunut kokonaan joiltakin rataosilta. Entisajan liikennettä tietyllä rataosalla on helppo katsoa graafisesta aikataulusta, josta hahmottuu junien kulku junakohtauksineen helpommin kuin perinteisestä taulukkoesityksestä.

Aikataulut on piirretty tekemälläni ohjelmalla ja graafinen esitys on tallennettu PDF-tiedostoksi."
Vaikka kyseisiä sivuja ei ole päivitetty kahdeksaan vuoteen, on sivuilla tämän graafisen esityksen lisäksi myös mm ohjeita junien kuvaamiseen.

Tietenkin VR ja  Suomen rautatiemuseo.
Ja eikun junailemaan!

*Muokattu kun osa kuvista ei sitten näkynytkään.
*Muokattu lisätty saadun kommentin tiedot kyseisiin kohtiin.