Antti Absalom Saton haastattelu

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kansanrunousarkisto
Haastattelija ja muistiin kirjoittanut ilmeisesti Kustaa Koitto.
Satakunnan N.L. Kotiseutuosaston Arkisto N:o 7,
Suontaustan nuorisoseura

Antti Absalom Sato on syntynyt v. 1844 elokuun 12:sta päivä Kiikan kappelin Teukkulan kylässä Hietala nimisessä torpassa. Siellä asuivat vanhempansa n.s. "vävyn päivillä." Isänsä Antti Juhonpoika syntynyt Kiikoisissa ja äitinsä Maija-Stiina Matintytär, syntynyt samassa torpassa missä silloin asuivat. He elättivät itseänsä pää-asiallisesti maanviljelystöillä ja mitä milloinkin sattui, eläen köyhyydessä ja puutteessa. Siitä oli seurakusena, että pikku Antin täytyi niin pian kuin suinkin kynnelle kykeni elättää itseänsä kerjuulla. Tähän myös vaikutti osaltaan se, että heitä oli seitsemän lasta, jotka kukin vaativat osansa ruokavaroista. Tässä toimessa täytyi Antin olla 11:sta vuoden vanhaan, jolloin hän sai paimenen tehtävän ensin enonsa ja isomuorinsa luona syntymätorpassaan. 12:sta ikäisenä sai hän saman toimen Vehkakorven Uotilassa Kiikassa. 13:sta ikäisenä paimensi hän Kulmuntilan kyläläisten karjaa Kiikassa. Karjassa oli kuttuja, lehmiä ja hiehoja. Tätä paimentointa kesti vain suvipuolet.Talvipuolet oli hän vanhempainsa luona syöden suvellista paimen palkkaansa, jonka hän sai rukiissa ja leivässä. Talvisin oli hän myös hevos-ajo poikana, missä milloinkin lähitienoilla tarvittiin. 14:sta ikäisenä sai hän vakinaisen rengin paikan suvipuoleksi. Talven toimi hän niinkuin ennenkin. Tänä suvena kävi hän rippikoulun tullen näin seurakunnan "täysivaltaiseksi jäseneksi," kuten sanottiin.

Tästä ajasta vasta alkoivat varsinaiset rengin päivät, joita kesti kokonaista 13 vuotta sen aikuisilla "lyhyillä palkoilla" niinkuin hän itse sanoi. Tämän ajan palveli hän varsinaisesti kotipaikallaan Kiikassa, lukuunottamatta kahta vuotta, jolloin palveli Tyrväällä Vinkkilän kylän Impolassa johon isäntänsä kanssa muutti Kiikasta, palvellen häntä viisi vuotta yhteen mittaan, ja joka oli pitänyt Hulttisen taloa Teukkulan kylässä Kiikassa sekä muuttanut ennen sanottuun taloon Tyrväälle. Tämän jälkeen palveli Antti Raukkon säterissä Kiikassa kaksi vuotta ja saman säterin Viittamaan torpassa kaksi vuotta, jolla ajalla myös teki "taksvärkkiä" Raukkoon. Sen jälkeen hän muutti Ulvinkylän Uotilaan joka tammikuussa myönnin kautta joutui toiselle isännälle. Antti elätti tämän talven itseään satunnaisilla töillä mennen keväällä taas vakinaiseen palvelukseen Pakulan torppaan Kämmäkän maassa, joka torppa kuului Teukkulan Sopan tilaan Kiiikassa. V. 1870 palveli hän Teukkulan Hulttisella josta muutti v. 1871 Kilpijoen Suutarille palvelllen siellä vuoden. Vuosi 1872 on hänen elämänsä merkkivuosi jolloin hän löysi mielitiettynsä saman talon palvelustytöstä Maria Kristiina Adolfin-tyttärestä, joka on syntynyt Kulmuntilan Äijälän Tiensuun torpassa v. 1852. Solmivat avioliittonsa v. 1872.

Asiaan kuuluvaa oli määrätä elämäntehtävänsä tulevaa toiminta.kautta varten, joksi hän valitsi maanviljelysalan. Kilpijoen Suutarin silloinen isäntä Juhan Vilhelm Kallenpoika antoi nyt nuorelle parille uudistorpan paikan n.s. "Sadonmaasta", josta johtui että torpalle annettiin nimeksi Sato ja tämän mukaan sai Anttikin nimekseen Sato. Tämän torpan kaupan hän sanoi olleen onnettomimman elämässään. Torpan paikka oli mitä viljelys-alaan kuuluu kokonaan kelvotonta lehtoa, pajupensaiden ja ryteikön vallassa hyllyen ja heiluen kuin vieterien päällä, kun siinä käveli. Torppa sijaitseen noin kuusi kilometriä Kilpijoen kylästä etelään päin Suutarin metsäsaralla. Tätä oikotietä pääsee torpasta kylään vain kevät-talvisin kun suot ja noramot jäätyvät. Muuten täytyy kiertää paljon pitemmän matkaa Kanalan kylän kautta Keikyässä. Veroa siihen asetettiin rahaa 45 mk. ja työtä kaksi päivää hevonen ja mies talon ruualla talvella, neljä päivää hevonen ja mies suvella torpan ruualla, kuusi päivää heinässä torpan omalla ruualla, neljä päivää rukiin leikkuussa talon ruualla, neljä päivää suvilaihon leikkuussa talon ruualla, kaksi päivää survomassa talon ruualla, yksi kaksikorvainen saavi tehdä taloon joka vuosi, viisi kantokoppaa samoin, viisi, viisi sylestä vittaköyttä samoin ja viisi paria työreenanturoita samoin joka vuosi. Siitä, mitä myöhemmin on tullut torpanalueita talon haltuun, on verosta jätetty kaikki pienet "krappennukset" pois ja osa "taksvärkistä". Tähän Sadon-torppaan vuokrasi Antti Sato torpanpiirissä  olevia piirimaita Kilpijoen Kallolta ja Teukkulan Hujulta. Kallon piirimaat olivat kahdessa eri lohkossa alaltaan noin 40 kapan alaa yhteensä, joissa suurin osa oli riuttaa ja mäkeä. Tästä oli veroa yksi viikko eloon ja toinen heinässä talon ruualla. Teukkulan Hujun kappale oli yhtenä lohkona alaltaan vain kolme tynnyrin alaa lehtoa ja mäkeä yhteensä. Siinä oli veroa 20 mk. rahassa. Tämä oli kuivauksen kautta kutistunut niin että v. 1907 jolloin ison jaon täydennystä pidetttiin oli se maanmittarin mitan mukaan vain noin tynnyrinala. Luonnollista on että maa kuivauksen kautta kutistuu. Jaon järjestyksestä seurasi että Kallon ja Hujun omistamat piirimaat yhdistettiin Suutarin tilaan, joista toinen Kallon laihoista oli Harson ja Jufrufiinan metsä-saralla ja yhdistettiin se niihin. Kun Antti rupesi tuota torppaansa tekemään ei häneltä riittänyt tuskin puolta aikaa ensi suvena v. 1872 torpan tekoon syystä, että oli torppaansa alkuun tehdessään n.s. kolmi päiväisenä renkinä Suutarilla, ja sitäpaitsi nuori vaimonsa oli Suutarilla yhteen mittaan koko ensimmäisen suven, eikä näin ollen ollut siitäkään apua. Kuitenkin rupesi hän suomalaisen sitkeydellä itselleen asuntoa tekemään. Kun hän ensi kerran Sadossa löi kirveensä puun kylkeen oli se 1 pv. toukokuuta v. 1872. Tämä olikin luonnon puolesta sopiva aika jolloin muutkin muuttolinnut muuttavat voidakseen lämpimällä suvella tehdä pesän itselleen. Yönsä vietti hän pahan päiväisessä niitty-ladossa johon sammaleista tehtiin vuode. Susi lauloi iltalaulun vuoteelle mennessä ja usein hälytti kesken unen yö-sydännä kuin sotahuudolla, huutaen suuret joukot yhteen ääneen.

Tontin ympäristö oli sakeana metsänä, ei vallan jylhää aarniometsää, sillä se oli ennen ollut kaskena. Siitä kuitenkin saatiin joltisiakin rakennuspuita. Ensi rakennus oli joltinenkin asuintupa, joka tehtiin viiden seinän kanssa siten, että etummainen huone varustettiin sisälle savuavalla kiukaalla ja perimmäinen huone oli varsinainen asuinhuone. Etu-huonetta käytettiin kylpyhuoneena, jossa myöskin puitiin se vähä vilja mikä ensi aikoina saatiin. Siellä survottiin karjalle silput ja sokkoset joina ensi aikoina oli soista ja notkoista kootut suoruohot ja n.s. "korpihetunviitat". Permanto oli tehty vahvoista lankuista ja niin tiivis että se piti viljan ja pienet sahan nuutut. Sivu seinässä oli valo-aukko ilman lasia joa suljettiin tavallisella "kalkkunalaudalla". Perähuoneen välisessä seinässä kiukaan kohdalla oli noin kyynärän pituinen ja vähän matalampi aukko, siitä johdettiin lämpö etuhuoneesta perimmäiseen. Etuhuoneen lämpiämisen aikana sulettiin aukko työnnettävällä "kalkkunalaudalla". Kun etuhuone oli lämmennyt avattiin väliseinässä oleva aukko ja ovai, että perähuoneeseen lämpö tasaisesti virtasi molemmissa huoneissa. Etuhuoneessa oli n.s. lavo, jossa kylvettiin ja elo kuivattiin. Perimmäisessä huoneessa oli tavallinen permanto ja siinä avattava luukku, josta käytiin permannon alla olevassa kellarissa, missä säilytettiin kaljatynnyri, perunat ja nauriit. Siinä oli kahdessa seinässä ikkuna neljän ruudun kanssa. Katto oli koko tässä rakennuksessa tehty siten että "vuoliaisten" päälle oli asetettu halastuista kuusen ruodoista "laupiamet" n.s. "siihirttä" vastaan, joiden päälle oli asetettu fylli sammalista ja turpeista. Niiden päälle tuohia vesikatoksi, joiden painona olivat halaistut ja kuoritut malaat, ladotut toinen toisensa viereen. Malkojen harjan puoleinen pää oli veistetty vähän ohemmaksi ja pää jätetty vähän vahvemmaksi. Tähän alempaan kohtaan oli väännetty "napakairalla" reikä. Näistä reijistä oli pujotettu katajainen varpu rakennuksen koko mitalle. Tätä varpua nimitettiin "ruotimeksi". Seinähirret olivat "plänkitty" ja salvettu tavalliseen "kloppinurkkaan". Puut laskettu varan kanssa toisiinsa kiinni ja sammaloittu. Rakennus oli nurkkineen neljä syleä pitkä ja kolme syleä leveä. Ovet olivat tavalliset pianaovet n.s. pihtipuitten kanssa.

Huonekaluina oli n.k. "perintö-pöytä", jonka Antti oli saanut isältään ja pöytätuolin. Antti itse oli tehnyt muutamia tuoleja. Nämä tuolit ovat tehdyt männystä siten että männynpylkki oli halaistu ja kummassakin puoliskossa on neljä oksan tynkää jalkana ja on sivulta katsoen kuin piikku poikien hakohevoset, vaan istuimesta se sentään kävi ja vieläkin on torpassa samoja tuoleja käytännössä. Sänkyä tosin ei ollut vaan vuode tehtiin tuvan nurkkaan lattialle. Ensi talven kuluessa kuitenkin jo hankittiin "tolppasänky".

Navetta tehtiin ensin ympyriäisistä ruodoista kolme syleä kunnekkin. Se rakennettiin vain "niin ja näin", hirsiä ei "plänkitty" eikä vuorattu, vaan laskettiin puu niin lähelle toisiansa kuin sopi. Salvuus tehtiin "lampaankaulaan", nurkan salvus tasapohjainen ja sammalet väliin. Pääty tehtiin "toispuolinen" ja vuoliaisten päälle "laupiamet" johon vulli asetettiin niiden päälle. Vesikatto laskettiin vyllin päälle kuusenlunkista ja osa tuohista miten sattui olemaan. Niiden painoksi asetettiin puita ja kiviä. Näin ollen oli torpan ensimmäiset rakennukset valmiina.

Pellon tekoa ei tänä suvena vielä keritty tekemään. Syksyllä kyllä koetettiin vähän hevosilla ajaa niitty pahasta väärin puolin, vaan siitä ei tullut mitään sillä se oli niin vetetlää. Laskuojaa kuitenkin "kronittiin" että enempi vesi pääsi pois juoksemaan.

Marraskuussa, jolloin palvelusvuosi oli loppuun kulunut, muuttivat Antti ja vaimonsa Maria Kristiina näin valmistettuun kotiinsa johon mikonpäivän aikaan jo oli tuotu kaksi palkka lehmää, joita Antin äiti Maijastiina hoiti siihen saakka kunnes emäntä itse saapui torppaan. Syksyllä ostivat he kaksi kuttua joten uudessa navetassa oli neljä eläintä syömässä.

Joulukuussa toisena adventtina tuli uusi tulokas asuintupaan, pojan pallero, joka sai nimekseen Antti Vilhelm ja näin oli talous kunnossa syöjäin puolelta, vaan elintarpeet olivat kaukana, ei ollut peltoa eikä sen kasvua nautittavana. Palveluksesta saatuja rukiita sentään oli niin että talvinen leipä saatiin, vaan ei ihminen elä ainoastaan leivästä ja siitä syystä Antin täytyi ahertaa ansiotöissä. Siihen aikaan olivat n.s. "plankkutanssit" käynnissä ja hän kävi talven plankkuja sahaamassa. Tästä saatiin ensi suveksi varattua leivän varaa. Lehmistä ja kutuista saatiin piimää ja heraa palan painikkeeksi, sillä niistä tuleva voi ja juustot olivat myötävä rahan eteen. Tänä talvena he ostivat omituisen lehmän alun. Se oli vaan hieho, jonka ostivat Pirttikorven torpasta Teukkulan kylästä 5:n mk. kauppasummasta. Seuraavana keväänä 1873 roudan sulattua maasta rupesivat mainitut puolisot lähellä olevaan mäkeen kaivamaan peruna maata, jota saivat runsaasti kapan alan. Siihen kylvettiin heti perunoita. Se lannoitettiin myöskin jo silloin. Silloin oli hallatoin suvi ja perunat säilyivät hyvin. Sitten rupesivat yhdessä avaamaan vähäisiä viemäreitä. Niitä kaivaessaan he saivat oivallisia ruoppakylpyjä kylmän lähdeveden kanssa sekaantuneessa liejussa. Sen jälkeen he kuokkivat naurismaata noin kolmen kapan alaa kuivemmalle paikalle. Siitä tulikin nauriita koko hyvin maan alaan verraten, että oli ensi talveksi varattuna perunoita ja nauriita. Silloin käytettiin nauriit perunain seassa ihmisravinnoksi. Ei tänä suvena jouduttu enään pellon tekoon, sillä muita töitä oli riittämään asti. Syksyllä Antti hankki itselleen hevosen ja sille rakennettiin talli navetan päähän samalla tapaa kuin ennen on sanottu navetan teosta. Seuraavana talvena taas ansiotöihin, vaikka vähän erilailla kuin edellisenä talvena. Ei nyt enään sahuutöissä, vaan rahdin ajossa ja milloin mitäkin ajoa. Näin ollen aitan avain oli hevosen kaulassa ja aitta hevosen reessä, kun siitä riippui koko elämä.

Keväällä v. 1875 ruvettiin vasta pellon teko töihin. Tekivät itse niin paljon kuin ennättivät, mutta ottivat myöskin 50 mk:n lainan jolla palkkasivat väkeä kuokkimaan. Tänä suvena saatiin jo peltoa koko paljon, noin kolme tynnyrin alaa. Jo näyttikin vähän torpan alulta. Sitä ei kuitenkaan saatu sellaiseen kuntoon, että oltaisiin ruista voitu kylvää tänä syksynä, koska ei sammal kuivunut märän maan päällä, niin että oltaisiin saatu se palolle. Se valmistettiin kevät-kylvöä varten ja touhussa oltiin katsoen tulevaisuuteen.

Syksyllä alkoi taas rakennuspuuhat. Rakennettiin kaksi "puoria" rinnakkain. Toinen viljan ja toinen muiden tavarain säilyttämistä varten. Rakennus on vielä kunnossa jonka levy on 2 1/2 ja pituus 5 syleä. Permanto siinä oli tehty lankun kelteistä. Se on laskettu ensimmäisen hirsikerroksen päälle joiden päät ulettuu läpi seinän muodostaen kummankin oven edessä sisään astuttavan "lavan". Rakennuksen etummainen seinä on ylhäältä levitetty muodostaen n.s. rinnan, joka suojaa ovet sateelta. Siihen laitettiin ensin vesikatto tuohista joiden alle asetettiin "umpiviesteet" siten että vahvoja kelteitä liitettiin toisiinsa kiinni ja naulattiin päätyyn. Tämmöinen "umpivierre" laitettiin säilytyshuoneisiin turvallisuuden töhden, koska siihen aikaan liikkui paljon varkaita, jotka usein tunkeutuivat varastohuoneisiin katon kautta. (v. 1907 purettiin tuohikatto täysin palvelleena ja "umpivierteiden" päälle naulattiin pärekatto). Seuraavana talvena ansaitsi Antti taas elatuksensa rahdin ajolla.

Keväällä v. 1876 kylvettiin edellisenä keväänä raivattu pelto kauralle toivossa viljan saantiin vaan toiveet pettivät, kun heinäkuun lopulla oleva halla halla tuhosi sen kokonaan niin ettei siitä saatu kuin mitätöin määrä rehuja. Samoin peruna kylvö meni piloille, vaan nauriita saatiin vähän.

Uutta peltoa tehtiin, vaan vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ei ollut enää halua ottaa lainaa, että olsii kuokkamiestä palkannut, ja itsekään ei juuri joutunut verotöiltä. Tämän lisäksi haittasi alinomaa alussa mainitut susilaumat. Esim. ensimmäisenä suvena ne tappoivat 18 kuttua yhteen läjään, vaikka paimen-poikakin oli mukana metsässä. Omia kuttuja tosin ei ollut kuin viisi, sillä talven kuluessa oli niitä hankittu kolme syksyllisten lisäksi, muut olivat kyläläisten, vaan samaan veljeshautaan ne joutuivat susien kautta. Kuttuin käynti palkkaa saatiin pyhä ja hera maito sekä yksi kappa rukiita kuttua päälle. Kuttujen omistajat toivat juuston tekoon tarvittavan suolan ja juoksuttimen. Tulihan pyhämaidosta muutama juusto itselle ja herakin oli parempaa vellin lientä kuin vesi. Tänä susikauten olivat sudet alituisia vieraita suurissa laumoissa, välistä parisen kymmentäkin samassa joukossa. Antti kertoi: "eräänä talvi-iltana kun oli kuollut vähäinen lammas, valmistin siitä susille kuoleman aterian: pienensin lasia ja kätkin sen lampaan raadon sisälle, luullen siitä niiden kuolevan, vaan mitä vielä! Muutaman päivän perästä ajoin navetasta lantaa pellolle. kuttu oli mäellä, vaan sill'aikaa kun kävin pellolla vei sen susi. Sinä aikana kuin niitä oli, tuhosivat ne 19 kuttua, yhden lampaan ja kaksi kantavaa hiehoa.Hiehot joutuivat susien saaliiksi v. 1876 juhannuksen edellä, noin viikko kummankin välillä. Tässä toteutui elämässäni kaikin puolin, että "elämä on taistelua".

V. 1877 ei hänellä taas ollut hevosta ja silloin oli Antin omat ruuat piukalla, milloin hän oli veisto tai sahuu-töissä. "Silloin oli muutenkin kurja talvi, kovat pyryt ja pakkaset ja vielä kehnot raha-asiat". Keväällä pääsiäismarkkinoilta osti hän taas hevosen.Sillä tehtiin vain tavallisia koto-ajoja. Ja keväällä se oli välttämätöin kevät-touon teossa. Tänä suvena raivattiin myös pelloksi lähes tynnyrin ala omilla voimilla. Kaura-kylvö, jota oli vähemmän menestyi huonon puoleiseti jota vastoin ohran kylvö jota oli 1/2 tynnyriä menestyi hyvin, niin että tuli 5 tynnyriä. Ne ennen puintia kuitenkin vähän pilaantuivat, sillä asuin-saunassa oli mahdoton näin suurta määrää puida. Syksyllä myöhään rakennettiin riihi joka koko oli kolmea syleä kummallekin suunnalle. Siinä, sen valmistuttua myöhään syksyllä puitiin sen suven viljan kasvu. Syksyllä Antti taas möi hevosensa sillä karjan ruokaa oli sentään vähän ja karjaa kuitenkin täytyi pitää. Tästä oli seurauksena, että Antin täytyi kiristää omia ruomiaan.

V. 1878 keväällä suoritettiin tavalliset kevätkylvöt, jonka jälestä alettiin taas uuden pellon raivaus. Viljan tulo oli tänä syksynä ensi kerran tyydyttävä tämän aikaisiin viljelyksiin verraten. Nyt saatiin ensi kerran omasta pellosta rukiita noin kolme tynnyriä. Ruista kylvettiin nyt enemmin kuin ennen osaksi ennentehtyyn osaksi uuteen peltoon. Ne orstuivat koko hyvin. Nyt oli jo oma karja ilman "palkkalehmää",  niitä oli kolme lehmää, yksi hieho, viisi kuttua ja kaksi lammasta.

V. 1879 alettin uuden tuvan rakennus. Joka jo edellisenä syksynä oli alustettu ja aluksisalvattu muutama kerta, että keväällä pääsi varemmin rakennustyöhön käsiksi ennen varsinaisten suvitöiden alkamista. Sen suuruus on 4 syleä pituus ja leveys vajaa 4 syleä. Siinä on kolme ikkunaa ja jokaisessa 6 ruutua. Vuorikattoa kannattaa keskellä pituussuuntaan kaksi vankkaa "syömäriä" joiden sivuihin on hakattu kirveellä uurros, johon on asetettu vuorikatto laudat. Seinien puoleinen pää vuorikatto laudoista lepää "vuorikatto ripan" päällä, joka on alasyrjästä vähän ohempi. Se on kiinnitetty seinään puisilla maa heleilla noin kuuden korttelin välimatkalla. Tupa katettiin ensin aluksi tuohikatolla täysien malkain kanssa. V. 1884 rakennettiin tuvan vastapäätä leivintupa, kaksi syleä pitkä ja samaa levyä kuin asuintupakin. Niiden välissä on eteinen kaksi syleä pitkä rivin pituuteen nähden. Leivintuvassa on kaksi ikkunaa samaa mallia kuin asuintuvassa, sekä permanto, vaan ilman vuorikattoa. Eteisen perään on aikomus tehdä kamari ja siitä syystä on sen perässä ikkunareikä pylkeillä tukittuna. Se on ilman väliseinää ja kamarin tilalla vain trossipermanto palkit. Eteisen kohdalla kyllä on permanto. Eteisessä on kaksi piena ovea samassa aukossa, toinen kiinnitetty puunaakeilla ja toinen puusaranoilla ja puisella linkulla. Yö-aikana varustetaan saranoilla käyvä ovi vahvalla takateljellä. Samalla kerralla kun leivintupa ja eteinen rakennettiin, hajoitettiin asuintuvan tuohikatto ja koko rivi katettiin päreillä. Tätä ennen hävitettiin ensimmäinen asuinrakennus ja sen tilalle rakennettiin sauna ilman eteistä.

V. 1880, kun talvi tuli jo marraskuussa, lähti Antti ansiolle, ei nyt sahatyöhön, eikä rahdinajoon vaan "afäärialalle". Aluksi hän osti paikkakunnan käsiteollisuuden harjoittajilta useamman sata seulaa, jouhi ja niini neuloja, sekä kahvia ja sokeria y.m. rihkamaa kauppiailta. Tämän rihkamansa kanssa hän suuntasi matkansa Kauvatsan kautta Kokemäen kautta Yttilään, Säkylään, Hinnerjoelle, Lappiin, Euraan, Laitilaan, Honkilahdelle ja Yläneelle, sieltä Taurulan "lasibruukin" kautta Vampulaan. Tällä kiertomatkalla kävi hänen kauppansa "kuin siimaa". Seulat hän tavallisesti möi rahalla niiniseuloja 80-1 mk:n kappale, ja jouhiseuloja 1mk:sta 2 mk:n kappale. Muun rihkamansa hän vahetti lumppuin. Akoille oli siihen aikaan sokuri ja kahvi  niin mieleistä tavaraa, että sanoi: "muutamat antoivat vaikka paidan päältänsä, kun saivat kahvia pienen puukupillisen, ja sokuria. Saipua, tulitikut, neulat, sormustimet y.m.s. olivat vähemmin haluttua, vaikka nekin kyllä kauppansa tekivät. Hevosen ja miehen ylös-pito yö-ajalta oli siihen aikaan halpa, korkeintaan 1 mk. yöltä. Hevonen sai kapan kaurajauhoja ja "silput" sekä mies ruokaa aamuin ja illoin. Tämä "tariffi" oli vain Köyliössä ja Kokemäellä, muualla vain 60 pn:ä koko matkallaan."

Tältä matkaltaan on hänellä muutamia kohtauksia muistissa, jotka panivat sydämen "pömppäilemään". Esim. Lapissa Huolemon kylässä talossa, jossa oli muutamia päihtyneitä paikkakunnan miehiä, jotka elämöivät isännän kanssa. Hänelle oli matkan varrella kerääntynyt vähäinen rahakassa ja pelkäsi ryöstöä. Ryöstöä tosin ei yritetty, mutta nujertaa luvattiin ja se sai pelon syttymään. asuintuvassa oli kolmikerroksinen sänky, mihin hän asetettiin alimpaan kerrokseen, kaksi talon miestä, joista toinen humalainen, menivät ylempään kerrokseen, eikä huoneessa muita ollutkaan kuin me kolme. Uni ei minulle tullut enisnkään vaan sydän "pöppäili" rajusti joka kerta kun miehet tuilla yläpuolella käänsivät kylkeänsä, rytisi ja paukkui minun yläpuolellani oleva sänky niin, että luulin sen päälleni luhistuvan, sillä noin moni kerroksiset sängyt olivat minulle vallan outoja. Onnellisesti sentään kului yö vaikka ilman nukkumista. Aamulla pääsin rauhassa jatkamaan matkaani. Hinnerjoen kirkonkylässä, missä kerroin kohtauksestani, todettiin ettei pelkoni ollut ollut turha, sillä "isäntä siellä on ilkivaltainen ja viettää huonoa elämää", sanoivat. Toinen tapahtuma oli päinvastainen ja tapahtui hinnerjoella Vaaljoen kylässä. Siellä oli lähellä ammatti nylkyri, jolla oli hyvä varasto jouhia. Kun minulla oli jouhiseuloja, kehotettiin minua ostamaan jouhia, jota kehotusta noudatinkin ja ostin mainitulta virkamieheltä jouhia 3 Ltt. Näin tuli talonväen tietoon, että minulla on vähän rahoja mukanani. Puhuin aamulla että pitäisi lähteä aikaisin liikkeelle sillä tämän ja Yläneen välillä on noin penikulman pituinen asumaton metsätaival, ajattelin pääseväni Yläneelle päiväntuloon. Silloin oli paljon susia liikkeellä jotka olivat paljon ihmisiä hätyytelleet sanotulla taipaleella ja kertoivatpa ryöstöjäkin tehdyksi. Kehoittivat minua vasta päivän tultua jatkamaan matkaani, jota kehoitusta noudatinkin. Lähdin vasta valkosella päivällä taipaleelle, kiitollisena talonväelle hyvästä neuvosta ja kotoisesta kohtelusta. Yläneellä kierreltyäni loppui rihkamani, ei akkain rääsyt kyllä loppuneet, vaan ei ollut minulla enää heille mieleistä vastinetta. Siellä tulin Juhankosken ja Kiiskosten seudulle jossa eräässä torpassa sain yösijan, missä emäntä vain yksin oli kotona. Hän varasi hevoseni erääseen sikaläättiin ja antoi etulukun minulle kehoittaen lukitsemaan läätin, ettei mitään pahaa tapahtuisi. Hän tiesi että läheisessä torpassa oli talkoot, missä torpankin miehet olivat. Pani minulle pöydän takanurkkaan vuoteen. Kun siinä olin vähän aikaa nukkunut, tuli tupaan useita juopuneita miehiä, joukossa torpan isäntäkin poikansa kanssa. Nämät rupesivat keskenään tappelemaan aika touhulla. Emäntä tuli tupaan ja kuiskasi minulle: "älkäät peljätkö" ja sen jälkeen lopetti miesten tappelun ja metelin heitellen miehet ulos tuvasta ja vei omansa kamariin. Niin rauhoittui se ilta ja siinä näin tanakan vaimon, joka kykeni miehiä heittelemään ja hillitsemään villeinäkin. Yö kului rauhallisesti ja se olikin viimeinen tällä kolme viikkoa kestäneellä matkallani".

V. 1881 rakennettiin riihen päähän lato ja "luva" väliin. Sitä ennen oli jo rakennettu parempi navetta karjalle. Uutta peltoa tehtiin minkä vain muilta töiltä kerittiin. Sinä vuotenä oli huono vilja vuosi ja perunain tulo oli nolla, sillä niitä ei tullut nimeksikään. V. 1882 oli joltinenkin vilja vuosi. Suvi oli hyvin sateinen. Raivattiin uutta peltoa, mutta sitä ei saatu märkyyden tähden mitenkään palamaan, että oltaisiin siihen voitu ruista kylvää. poutapäivät olivat silloin harvinaisia. Syyskylvön aikana, kun poutaa oli muutama päivä, täytyi olla hevosen kanssa talossa kylvötyössä, jäi oma kylväminen väliin tulevain sateiden vuoksi hyvinkin myöhäiseen. Sittenkin se täytyi tehdä likomärkään maahan sillä yrittää, vaan turhaan se yritys meni. Se orastui syksyllä huonosti ja keväällä katosi loputkin tuottaen silloisen hinnan mukaan ainakin 150 mk. tappiota, joka oli suuri raha silloin, ainakin uudistorpassa. Seuraavana talvena olin taas rahdin ajossa, muuhun ei ollut turvaa.

Keväällä v. 1883 sujui työt sentään vanhaan tapaan. Uudispeltoa tein, uhraten siihen kaiken kykyni. Rukiin tulo oli nolla, vaan suviviljaa sain jonkun verran. V. 1889 sain näiden ponnistusten palkaksi ankaran leinin Tampereen matkallani. Ruumistani en säästänyt enkä suojellut ja milläpä sitä olisinkaan tehnyt, sillä leipää kuitenkin tarvittiin ja sain kiittää kun sain joitakin ohuita riepuja ruumiin verhoksi. Siitä oli seurakusena, että oikea sivuni kuivettui pahan päiväisesti niin että laahustin vaivalloisesti aina vuoteen 1907 jolloin kuivettui toinenkin sivuni. Siitä alkaen täytyi ottaa tuvan penkki miltei ainoaksi työpaikakseni. Töihin kyllä paloi mieli ja joskus ensi vuosina meninkin heinän niittoon seiväs toisessa ja viikate toisessa kädessä. Kun viikatteella löin heinän poikki täytyi jalkaa muuttaessa aina laskea viikatteen niveen puoleinen pää maahan ja sen nojalla muuttaa jalkojani. Tämä oli kyllä vaivalloista eikä siitä paljon tullut näkymään, vaan yrittää täytyi. sillä nuorin poikani oli liian heikko niittomies, eikä ollut millä palkata miestä. Tästäkin yrityksestä on täytynyt hellittää, ja oleksia varsinaisesti tuvassa. Käsitöitä tosin olen vielä vähän joskus yrittänyt, vaan sekin on ollut vaikeaa, kun ei liikkumisesta tule juuri mitään. V. 1900 alettiin vuoroitettu heinän viljelys, jota on siitä asti säännöllisesti jatkettu.

V. 1914 rakennettiin riihirakennus uudelleen, jossa on säännöllinen puinti toimitettu riihen ja ladon välillä.

Antti Absalom Sato on aikanaan raivannut 10 tynnyrin alan peltoa kurjaan korpeen ja rakentanut rakennuksensa, jossa hänellä on turva lastensa luona, vaikka torppa onkin vuokra torppa. Lapsia hänellä on ollut kaikkiaan 11 joista vielä on elossa kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Nuorin poika on 24-vuotias. Niistä on luonaan kaksi tyttöä ja viimeksi mainittu poika, jotka huolehtivat töistä ja toimeentulosta. Joita ilman vanhus ehkä olisi yhteiskunnan armo paloilla eläjä sillä siksi epävarmoja ovat nämä suuria ponnistuksia kysyvät torppari perusteet. Viimeiseksi pyytää vanhus lausua nuoremmalle polvelle varoituksen:
"Älkäät te antako itseänne tälläiseen loppumattomaan "taksvärkki"-saunaan, sillä se on ihmiselle ennen-aikainen työkyvyttömyys ja vaivalloinen elämä!"

--------------------------------

Teksti on suoraan kirjoitettu mitään muuttamatta kopiosta jonka olen kansanrunousarkistosta saanut.
Antti kertoo alussa syntyneensä 12. elokuuta mutta syntyneiden luettelon mukaan päivä on 24. Kumpi lienee oikea? Isän nimen Antti kertoo olevan Antti Juhonpoika, mutta se on Antti Tuomaksenpoika (Anders Thomasson). Äitinsä hän mainitsee olevan Maija-Stiina Matintytär, mutta joka on Maija-Stiina Erkintytär (Maja Stina Eriksdotter).
Kuva on otettu  vuoden 1970 tienoilla, varmaa vuotta en muista. Kuvassa kyseinen uudenpi asuintupa.
Koska nuorin poika on 24-vuotias, on haastattelu tehty vuonna 1917.
Mitoista: 
1 kyynärä= 59,4 cm.
1 syli = 1,78 m
1 tynnyrin ala = 0,5 hehtaaria = 5000 m2
Vuoden 1870 1 mk on nykyrahassa on 4,9286 euroa.

Anti Absalom Sato kuoli 11.8.1925.