Raha Suomessa (1/2)

Tässä vuosien varrella kun on dokumentteja selaillut on aina miettinyt että onko jokin kallista vai halpaa. Entä miten onko tavallisella työtätekevällä ihmisellä ollut mahdollisuus hankkia jotain vai ei? Paljonko oli piian palkka vuodessa? Entä rengin? Jos perukirjassa sanotaan kirveen arvoksi 1 taaleri tai 1 rupla, oliko se kunnon kalu vai jo kehno sellainen? Kolikoista löytyy kyllä kuvia, uudemmille vanhoille rahoille löytyy arvoja nykyrahassa. Mutta saako selvää paljonko on paljon? Tätä yritän hahmottaa, ainakin itselleni.

Aikanaan ostin Tiima, tiu, tynnyri miten ennen mitattiin kirjan, jossa on monenlaisiista mitoista asiaa. Kirja oli  Turun maakuntamuseon näyttelyyn liittyvä kirja, josta on siis uudempikin painos olemassa. Rahasta kertova jaksoon kaipasin rinnalle lisäksi vaikka taulukkoa, jossa asiat olisivat lyhyesti ja ytimekkäästi esitettynä. Rustasin semmosen vihkooni joskus. Mutta sehän nyt on aina eri paikassa kuin minä, joten siispä aloin kirjoittamaan sitä talteen tänne. Ja tietysti laajensin samalla sitä. Hyvin vai huonosti, katsotaan... Netistä löytyy paljon tästä aiheesta, sillä raha on mielenkiintoinen ja tunteitakin herättävä asia.
Vaikka minun mielenkiintoni kohdistuukin enimmäkseen 1700-1900 -lukuihin niin kirjaanpa tähän vähän aikaisempaakin. Ainakin aluksi.

Keskiaika (ruotsalainen rahajärjestelmä) - 1776

1 markka (Mark)

Torniolaakson museon kokoelmassa
oleva brakteaatti eli yksipuolisesti lyöty penninki.
(Kuva linkitetty museon sivulta)

1 markka = 8 äyriä (öre)

1 äyri = 3 aurtua (örtug), myös äyrityinen

1 aurtua = 8 penninkiä (penning)

½ aurtua= 4 peninkiä (fyrk, kuusinainen)

½ penninkiä= ropo (skärv)

1 taaleri (daler)= 4 markkaa
(1604) 1 riikintaaleri (riksdaler) = 4 markkaa
(1521-1627) 16, 8, 4, 2 äyrin klippinkejä
1 dukaatti = n.  2 riikintaaleria
1 heittoraha (kastmynt) = n. 2 markkaa

• 1 markka painoi 210g ja sen arvo oli sama hopeassa. Hopeapitoisuus pieneni kunnes v.1536 vain 8,23 g painosta oli hopeaa.
• Markka ja äyri olivat aluksi vain laskuyksiköitä ja suurin painettu kolikko oli aurtua.
• Aurtua jota sanotaan myös äyrityinen nimiseksi, alettiin lyömään 1360-luvulla. Puolen aurtuan eli 4 penningin kolikkoa alettiin lyömään 1400 -luvun loppupuolella. Tämän 4 penningin rahan nimi oli fyrk. Suomessa sitä sanottiin kuusinainen Suomessa lyödyn kolikon mukaisesti. 
• Penninki oli ohut yksipuolisesti lyöty kolikko eli brakteaatti, jossa hopeaa oli n. 0,08-0,29 grammaa.
• Klippinki oli neliskanttinen kolikko, jota lyötiin hopeasta, kullasta ja jonkin aikaa kuparista. Niitä käytettiin 1521-1627 välisenä aikana. 
• Heittoraha oli kansalle jaettavaksi tarkoitettu kolikko, jolla oli nimellisarvo. Sitä ei painettu kolikkoon. 1654-1772 nimellisarvo oli kaksi markkaa.

Espoon kaupunginmuseossa oleva klippinki
eli leikattu hopearaha n. 1520-luvulta.
(Kuva linkitetty museon sivulta)

Kustaa Vaasa pisti liikkeelle isompia rahoja, motivaationa sota, mikäs muukaan. Käytössä oli enemmän hopeaa, joten isompia kolikoita otettiin käyttöön. Äyrejä alettiin lyömään v. 1522, markkoja 1536 ja ulkomaankauppaa varten taalereita (daler) 1534.

Ensimmäisiä kultakolikoita lyötti Erik XIV 1568. Niitä käytettiin ulkomaankaupassa ja lahjarahoina. 1654 kultarahayksiköksi vakiintui dukaatti.

1604 erotettiin erikseen ulkomaankaupan valuutaksi riikintaaleri (riksdaler).Se sisälsi hopeaa 25,5 g.

Kaksirahakanta 

1624 alettiin rahoja lyödä kuparista. Lyöntimäärät olivat suuria sillä kuparia oli paljon saatavilla.1633 vahvistettiin kuparirahojen ja hopearahojen suhde 2:1 eli 1 hopeaäyri vastasi 2 kupariäyriä. 

1665 suhde muuttui 3:1. Rahasummissa oli maininta KM (kopparmynt) tai SM (silvermynt).

Suurikokoisia hopearahan kurssin mukaisia kupariäyrejä kutsuttiin lanteiksi (slant). Kuparinen Pienikokoinen kuparirahan kurssin mukainen kupariäyri oli nimeltään runstykki (rundstycke). Hinnat ilmoitettiin usein kuparirahassa vaikka maksu suoritettiin hopearahassa.

1644 alettiin lyödä plootuja (plåtmynt). Plooturahoja lyötiin eri kokoisia ja niiden nimellisarvo oli aina hopeassa. Pienimmät olivat ½ taaleria, suurin oli 10 taaleria. Koska taalerit olivat hankalia käyttää otti Stockholms Banco 1661 ensimmäiset setelirahat käyttöön. Ne olivat talletustodistuksia. Talletuksiin nähden liian suuri setelinanto johti pankin sulkemiseen 1668.

1701 Valtakunnan Säätyjen Pankki aloitti uudelleen setelien käytön. 1748 lähtien ruotsalaisiin seteleihin merkittiin nimellisarvo myös suomeksi.

Tukholman pankin 10 taalerin seteli vuodelta 1666.
Kuva linkitetty Wikipediasta.

1664 otettiin käyttöön karoliini (carolin), joka oli hopeinen markka-arvoinen raha. 

1606-24 karoliini oli 16 markan kultaraha, 1664 kaksi markkaa.

1 ruotsalainen taaleri eli 4 markkaa vastaavaksi nimellisarvoksi tuli korvaamaan taalerikaroliini (daler carolin).

1715-19 sodan aikana lyötiin hätärahoja, joissa nimellisarvo oli 1 taaleri hopearahassa. ne luvattiin lunastaa tähän summaan, mutta todellisuudessa lunastettiin noin puolella nimellisarvosta. 1718 lyötiin karoliineja arvoltaan ½ taaleria hopearahassa.

½ taaleria hopeassa vuodelta 1725.
Kuvattu Hämeen linnassa 2009.

Mitä maksaa?

Talonpojan piti maksaa vuosittain vero veroparseleina kruunulle ja kirkolle. Summa vahvistettiin vuosittain. Aihetta on käsitelty ansiokkaasti useissa väitöskirjoissa ja tutkimuksissa.

Hyvä kirja aiheesta on Suvianna Seppälän Viljana, nahkoina, kapakalana. Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539-1609. Painettuna kirjana saatavissa SKS Kirjat.

Palkka maksettiin enimmäkseen viljana, heinänä, voina tai kankaana. Tavaroiden kulloinenkin rahallinen arvo voidaan löytää veroluetteloista, kauppakirjoista tai perukirjoista.  

Hämeen linnan käsityöläisten ja palkollisten tilannetta on tutkinut Hanna Karti (pdf) kirjassaan Sotakoneen moottori vai kruunun kivireki? Hämeen linnan käsityöläiset ja palkolliset 25-vuotisen sodan aikana 1571-93. Kirjassa on mielenkiintoisen tutkimuksen lisäksi loistava viiteluettelo.

Virkamiehet saivat palkkansa osin veroparseleina ja osin rahana.

"Viipurin ratsuvouti sai vuonna 1583 palkkaa 15 taaleria. Palkka nousi 1590-luvulla 20 taaleriin, mutta laski vuonna 1608 12 taaleriin. Kirjurin palkka oli 6 penninkiä jokaiselta täysverolta eli alalta, johon saattoi kylvää n. kaksi puntaa viljaa, ja josta maksettiin veroa 20-40 markkaa. Lisäksi kirjuri sai kruunulta palkkaa (vuonna 1572, 80 markkaa). 1583 palkka oli 12 taalaria."

Mikko Huhtamiehen väitöskirja (pdf) "Sijaissotilasjärjestelmä ja väenotot. 

Taloudellis-sosiaalinen tutkimus sijaissotilaiden käytöstä Ala-Satakunnan väenotoissa vuosina 1631-1648" antaa paljon tietoa sotilaiden palkkauksesta. Kirjassa sotilaiden palkkoja verrataan myös mm. renkien palkkoihin:

"Esimerkiksi Kokemäellä rengin vuosipalkka oli vuonna 1640 10 kuparitaaleria
kahdeksan äyriä; vuodelta 1641 mainitaan palkoiksi yhdeksän kuparitaaleria sekä 14 kt 28 äyriä. Vuonna 1645 renkipojan vuosipalkka oli Kokemäellä kuusi taaleria - se oli yhtä paljon kuin täysikasvuisen rengin muissa pitäjissä. Täysikasvuisen rengin vuosipalkka arvioitiin nimittäin Huittisissa vuonna 1647 seitsemäksi kuparitaaleriksi. Eurassa rengin palkka oli pienempi kuin Kokemäellä samoihin aikoihin, vuodelta 1640 on kaksi palkkatietoa - kuusi ja viisi kuparitaaleria. Ainakin edellä esitettyjen muutaman palkkatiedon perusteella Kokemäellä jouduttiin maksamaan rengeille korkeampia palkkoja kuin naapuripitäjissä."

"Vuonna 1623 Euran käräjillä mainitaan sotilaan palkkasumma, 24 kuparitaaleria, ja kolme vuotta myöhemmin on Ulvilasta maininta 30 taalerin palkkasummasta. Tutkimusalueella 30 kuparitaalaria oli 1620- ja 1630- luvuilla vakiintunut palkkasumma, sillä se esiintyy käräjätapauksissa suhteellisen usein. Se oli usein koko palkkasumma. Loimaan käräjillä käsiteltiin vuonna 1646 30 taalerin suuruista vuonna 1636 sovittua palkkaa."

Ja kuten arvata saattaa niin kysyntä ja tarjonta määrittelevät hintoja. Ja kirja on muutenkin hyvä kirja sotilaita tutkiville.

1700-luvulle siirryttäessä oli isoviha joka vähensi tarjolla olevia palkollisia.
Kirsi Ojala on kirjoittanut väitöskirjan Patriarkaalinen kaupunkiyhteisö ja palvelusväki - Turun piiat ja rengit vuosina 1722-1740 (pdf). Kirjassa kerrotaan piikojen ja renkien pestaamisesta ja palkkauksesta.

Ja sitten tuli Kustaa III ja hänen järjestämänsä rahauudistus vuonna 1776. Jatketaanpa siitä osassa 2.

Muutama hyvä aiheeseen liittyvä linkki:

Historismi.net sivuston käsitteitä
Suomen rahapajan sivut
Artikkeli Ulvilan kirkolta löytyneestä raha-aarteesta (Suomen numismaattinen yhdistys)

Taloushistorian professori Erkki Pihkalan jäähyväisluennosta 2002 muokattu kirjoitus keskiajan markasta setelieuroon (pdf) . Hän kertoo laajasti rahan historiasta.

Lisää kirjallisuutta:

Kauppinen, Ulla-Maija: Piiasta kotiapulaiseksi, kotiapulaisesta kotitaloustyöntekijäksi. Tampere 1986.Gadd, Pehr Adrian: Ylä-Satakunnan oloja 1700-luvun puolivälissä. Tampereen historiallinen seura 1946.

Läänintilit Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen jäsenille

Kevät

Kevät on täällä! 
Kesä on siis tulossa lumesta huolimatta.
















Tulppaanit kuuluvat kevääseen. 
Ja pääsiäiseen.

Jonas Tunströmin muuttokirja

Jotta asiat ovat varmoja ja vielä tarkistettuja ilman että tulee tehtyä vääriä johtopäätöksiä, halusin vielä tarkistaa kaksi asiaa Jonaksen Tampereelle muutosta.

Ensin kävin Genoksen kimppuun. Hämeenlinnan maakunta-arkistosta löytyy vanhat Genos-lehdet siistitti sidottuina mikrofilmilukusalista. Uudemmat, joita ei ole sidottu on koteloissa ja uudet sitten taas luettavina kaikille. Halusin nähdä 1955 vuoden Genoksen, jossa on Kirsti Arajärven kirjoitus. Eli edellisen ohjeen mukaan hakemaan Astiasta. Sieltä ei lehtiä löytynyt, joten vapaahaulla tilaamaan Genos 1955, XXIV:1. Nämä tiedot löysin aikaisemmalla pikavisiitilla työntekijän avulla kortistosta. Ja hetkeä myöhemmin kirja oli pöydällä.

Luin artikkelin, josta ei pettymyksekseni löytynyt halaistua sanaa Jonaksesta. Mutta artikkeli oli muuten mielenkiintoinen. Artikkeli käsitti Tampereelle muuttaneita henkilöitä Tampereen alkuvuosina. Siinä oli lueteltu monia henkilöitä jotka olivat eri ammattien edustajia ja eri puolilta Suomea muuttivat, kuka mistäkin syystä Tampereelle. Artikkelin sain kuvata, joten voin tavata sitä sitten vielä kotonakin.

Genos 1955 s. 33-41. Kuvattu HMA luvalla.

Ja kun tämä ei tuottanut tulosta ja aikaa oli, päätin katsoa Tampereen muuttokirjoja mikrofilmiltä. TK637 koneeseen ja selaamaan. Aikani rullattuani löysin tuttuja nimiä rippikirjoista ja puf, siinä oli Jonas Tunström!

Siitä kipikapi kysymään miten saisin kyseisen kuvan paperille tai ... niin ehkä tikulle jos se olisi ollut mukana. Eikun rulla kasaan ja toiselle koneelle, jossa oli ohjeet vieressä miten konetta käytetään. Rulla koneeseen ja hetken matkaa rullattuani tajuan että tuohan on nurinpäin. Nauroin että juu, olen minä ennenkin näitä käyttänyt, mutta innoissani en heti muistanut tarkistaa. Eikun uudestaan ja armotonta kelausta rullan loppuosaan josta Jonas taas löytyi. Yhtä nappia painamalla kuva tulostui mustavalkoisena paperille. Vaikka teksti näkyi kokonaan otin vielä toisen kopion, jossa teksti näkyy paremmin keskellä. Mahtavaa! Näin siinä lukee:

"Utgående Attest för år 1810 No 3.
Pappermakare valssaren Jonas Tunström född i Up-
sala stift Belinge sockn den 15n Decem: år 1759, flyttar
nu med des dotter Maria till Tammerfors stad Papper
Bruk des dotter som följar sin far ha född den 28 Junii
år 1795 upå(?) såsom des lässedel utvisar son Tunström
som under en [lukutaidosta ]
hinderlös nyttjat salinghet(?) med han-
ne hustru Chatarina Gustafsdr...
... des dotter Maria som haft
smitt Koppor. attesterar af Lundo Sockn Brun-
kala No 9n Martii 1810"

HMA, TK637, Tampereen muuttokirjat 1777-1817

Nyt on siis mustaa valkoisella. Ja seuraava askel onkin Ruotsin arkistot, jotka ovat netissä, niin kuin aikaisemmin arvelinkin. Sitä ennen pitää vain tehdä muutama asia.  Jännää...

Jonas Tunström ja aikaisemmat vaiheet

Jonaksesta todettiin jo aikaisemmin että hän tuli Prunkkalasta Tampereelle. Ja Tampereella hän oli paperitehtaalla paperivalssaajana. Yahoon SatakuntalaisSuvut -keskustelupalstalta löysin tekstin, joka on sinne tallennettu jo vuonna 2002:

"Ajanmukainen luettelo muuttokirjojen tiedoista.htm
Kirsti Arajärvi: Tietoja ruotsinvallan aikana Tampereelle muuttaneiden muuttokirjoista"

Kyseisessä tekstissä on listattuna muuttokirjan tietoja. Sieltä löytyvät henkilöt mitä ilmeisemmin ihan järjestyksessä. Teksti lienee pohjautuvan Kirsti Arajärven Genoksessa 1955 julkaistuun artikkeliin (Arkistosta tarkistan seuraavalla käyntikerralla, jos tämäkin lehti sieltä löytyisi). Tekstissä mainitaan Jonas:

"Tunström, Joonas, Paperinvalssaaja, s.15.12.1759 Belingessä, vmo. Maria, s. 28.7.1795. Prunkkalasta 9. 3.1810 "

Seuraava askel lievän hyperventilaation jälkeen oli etsiä missä on Belinge. Jenkeistä näyttää löytyvän, mutta lähempää Ruotsista löytyy Bälinge. Ä ja E ja niiden kirjoittaminen on aina vaihdellut, joten eiköhän tuo Ruotsin paikka ole oikein. Näin siis minä päättelin. Jos päättelin väärin niin saa korjata! Belinge näytti olevan tuolla Uppsalan lähellä, kaupungista luoteeseen.

Seuraavaksi hain apuun FamilySearch -palvelun. Kirjoitin hakuun Jonas, Bälinge ja syntymäaika 1759. Viitteenä tuo 15. joulukuuta. Ja sitten jännittämään...

Ja siellä hakutuloksissa toisena näkyy Jonas, tuolla mainitulla syntymäajalla, syntynyt Bälingessä ja vanhemmat Jonas Ericsson ja äiti Brita Persdotter! Aplodien paikka! Ainakin tuo Jonas joka muuttokirjassa mainitaan on sama kuin tämä Bälingen Jonas. Mitä sanotaan lisätiedoissa:

Tieto on siis poimittu "Födelse- och döpböcker, C3, 1755-1839". Eli kastettujen kirjasta tunnuksella C3 ja kirjasta löytyy aikaväliltä 1755-1839. Jaahas, ja alussa on kirjassa jotain vikaa joka koskee (olisko) alkaen 7.8.1755. Mutta tämä Jonaksen tieto on sivulla 16.  Ylempänä on tieto isästä Jonas Ersson ja äitistä Brita Persdr, joka on siis syntymän ja kasteen aikaan ollut Svartarbossa. Ja taas kartta käteen. Svartarbo löytyy Bälingen läheltä, lienee ollut Bälingen pitäjän kylä.  

Ja nälkähän kasvaa syödessä. Sitten piti katsoa että löytyykö Jonaksen vanhemmmista lisää tietoja, esim. sisaruksia tms. Ja löytyi! Jonakselle löytyi kaksi siskoa; Brita Jonasdr s. 26.3.1757 Bälinge ja Jonaksen kaksoissisko Margareta Jonasdr s. 13.12.1759 Bälinge.
Vanhemmista löytyi vihkititeto 28.12.1753 Belinge Uppsalassa (tässä sitten taas e-kirjaimella). Morsian on Tunasta. Ja mahdollisesti (erittäin todennäköisesti) löytyi myös Jonas Ericssonin kuolinaika 26.7.1759 Bälinge Uppsala. Eli Jonas olisi kuollut ennen kaksosten syntymää. 


Sitten vielä tarkistaa mitä löytyisi haulla Brita Persdr ja aikavälillä 1753-1770.

Löytyivät nämä kolme sisarusta ja pettymyksekseni Britan kuolema.Britan kuoleman kohdalla on mainittu lähteenä 

"Lysnings- och vigselböcker, E I:1, 1755 - 1854." Ja Huomautuksena: "Vigselanteckningar för 1822-1828 och dödsanteckningar för 1823-1828 är renskrift av E I:2. Innehåller även död- och begravningsbok 1755-1854." 

Eli kuulutus- ja vihkikirja, tunnuksella E I:1 ja vuosilta 1755 - 1854. Huomautus kertookin että vihkikirjaukset vuosilta 1822-28 ja hautauskirjaukset 1823-28 ovat puhtaaksikirjoitettuja tununksella E I:2. Ja sisältää myös kuolin- ja hautauskirjan 1755-1854. Ja sivuksi josta Brita löytyy mainitaan 119. (Ja suomennos on ihan tällä kouluruotsillani. Toivottavasti ei paljonkaan väärin...)

Tästä lähteestä ei paljon muuta saanut nyt irti. Mutta tässä oli jo huomattavasi paljon enemmän kuin toivoinkaan.

Mutta eihän nämä lähteet tähän lopu.

Seuraavaksi sitten Ruotsin digitaaliarkiston kimppuun, jota en  juuri ole käyttänyt. Arkiston käyttö on maksullista. Siellä on välillä ollut ilmaisia aikoja, mutta luulin ettei sieltä ole mitään tutkittavaa. No nyt olisi.

Ensin selaimeen osoite www. arkivdigital.net josta ohjelman lataus ja asennus. Ilmaiseksi ei näe kuin joitakin rippikirjoja mutta niillä on hyvä harjoitella kuvien katselua.
Sitten hakemaan Image Database linkistä Uppsala län ja kunta Bälinge.


Sivulla on listattuna eri hakemistoja mitä Bälingestä löytyy. Ja kohteen nimessä on mainittuna aina tuo tunnus, joten jahka tulee ilmainen päivä niin tiedän mitä haen. Jos näyttää siltä että en malta odottaa tai että ei ole muuta tutkittavaa niin voisin tilata CD:llä kuvat tai sitten ostaa palvelun vaikka viikoksi. Nyt näyttää maksavan 75 kruunua eli n. 7 euroa. Ei ollenkaan paha hinta.

Mutta sitä miettiessä tehdään muuta. Hengitetään vaikka rauhallisesti...

Greta Matintyttären perukirja

Kun muutama vuosi sitten kävin perukirja-kurssia Vanajaveden opistossa etsin suvun henkilöä, jonka perukirja olisi saatavilla Hämeenlinnan maakunta-arkistosta. Ilokseni löysinkin mielenkiintoisen henkilön Margareta Matintyttären, jonka esi-isät ja jälkipolvet löytyivät Tampereen lähialueelta. Mutta nyt Margaretan eli Gretan pariin.

Greta tuli Ikaalisiin Hämeenkyröstä 26.8.1806. Aikani haettuani muuttokirjaa luovutin hakemasta. Ja lopuksi hyvä niin, sillä sitä ei ole. Sillä vuosia myöhemmin kun Gretan vanhemmat ja sisarukset selvisivät minulle, löysin myös maininnan Hämeenkyrön Kostulan Påussan Mäntylän kohdalta "pig Greta Mattsdotter till Ikalis utan attest".  

Greta muutti Ikaalisiin Kilvakkalan kylään Suuriniemen taloon. Taloa isännöi Maria Antintytär, jonka mies Heikki Erkinpoika oli kuollut 1801. Heikin vanhemmat elivät syytingissä talossa.  Greta ja talon poika Isak Heikinpoika on merkitty mieheksi ja vaimoksi, mutta vihkiaikaa en ole useasta yrityksestäni huolimatta löytänyt. Jonain päivänä....

* Lisätty: SSHY:n vapaalla puolella oleva rippikirja löytyy myös, jos sitä haluaa katsoa.

Greta ja Isak ryhtyivät Suuriniemen talollisiksi. Heidän ensimmäinen lapsensa Kaisa Maria (Catharina Maria) syntyi 1.10.1806 Ikaalisissa. Hänen kummeinaan olivat äidin veli vaimonsa kanssa. Seuraava lapsi Anna Stina  syntyi 30.9.1809 ja kummeiksi tulivat naapurit Johan Pukarolampi, vaimonsa Brita ja tytär Walborg. Seuraavaksi syntyi poika Isaak 22.1.1812. Hänellä oli kummeina myös naapuri Johan Pukarolampi, vaimonsa Brita, poikansa Johan ja Isä Isakin isosisko Kaisa Heikintytär, joka asui Suuriniemessä miehensä pitäjänräätäli Hans Hoffmanin kanssa. Neljäs ja viimeinen lapsi Juho Kustaa (Johan Gustaf) syntyi 30.5.1816. Lieneekö ollut papin virhe vai missä kohtaa on sekoitettu (vai minulla väärin), mutta syntyneiden luettelossa Juho Kustaa mainitaan Tapialan lapsena. Siellä on ollut melkein saman niminen isäntäpari, mutta Isakin ja Gretan poikana hänet mainitaan rippikirjassa. 

Syytä eivät rippikirjat kerro, ehkä jotkin muut dokumentit joita en ole vielä lukenut, mutta lapsista Kaisa Maria ja Isak otettiin kasvattilapsiksi Gretan veljen luokse 1815. He tulivat takaisin Suuriniemeen n. 1821. Tarkkaa selkoa vuosiluvusta en saa. Tarkempia tietoja Suuriniemen talosta ja taloudenhoidosta en ole ehtinyt vielä selvittämään, mutta jonain päivänä...

Isak Heikinpoika kuoli 6.1.1837 Ikaalisten Kilvakkalan kylässä Suuriniemessä. Hänen perukirjaansa en ole löytänyt. Mielenkiintoinen yhteensattuma on että kaksi päivää myöhemmin Kaisa Maria sai tyttären Maria Sophian ollessaan Porissa piikomassa. Greta kuitenkin eli vielä 10 vuotta leskenä Suuriniemessä. Kaisa Maria asettui Suuriniemeen tyttärensä kanssa ja mitä ilmeisimmin hoiti äitiään loppuun asti. Muut sisarukset lähtivät muualle.

Greta Matintytär kuoli 30.1.1847 Ikaalisissa Kilvakkalan kylässä Jyllin ruodussa olevassa Suuriniemen talossa. Perukirjoitus toimitettiin 13.4.1847. Kirjoituksen tekivät kirkon kuudennusmies Elias Mikonpoika Turkki Ikaalisten kirkonkylästä ja talonpoika Isakki Pukarolammi Kilvakkalan kylästä. Perillisistä paikalla oli vain tytär Kaisa, eikä poikien olinpaikkaa edes tiedetty. Tytär Anna Stina oli naimisissa Heittolan kylästä olevan torppari Mikko Lähteenkorvan kanssa. Greta oli tehnyt Kaisan hyväksi suullisen testamentin, joten Kaisa toimi pesänhaltijana.

Greta jätti jälkeensä asumuksista ja ulkorakennuksista vanhan asumuspirtin, kaksi aittaa, navetan, tallin ladon kanssa, kotan, riihen ja lantakehän. Rautatavaroita olivat suitset, viikate, sirppi, kirves, vanha pata, vasara ja hohtimet. Puutavaroita oli mm. heloitettu kirstu, kaksi vanhaa tiinua, leili, vesiamme, tuoppi, pöytä, kaksi tuolia, vanha kapan mitta, makuusija ja vati. Pito- ja petivaatteita oli mm. parkumi mekko, sarka tröijy, täkki, lampaannahka välly, lakana, tyyny, nauhallinen myssy, silkkiliina ja kaksi vanhaa liinaa. Sekalaista tavaraa oli virsikirja, rukki ja puntari. Koko pesän arvo oli 14 ruplaa 85 kopeekkaa. Pesästä vähennettiin pesän velka, kirjausmaksu, köyhille annettava raha, toimitusmiehen palkka, lunastusmaksu, arviomiesten palkat ja kyytimaksut jotka olivat 3 ruplaa 21 kopeekkaa. 

"Sitten pesän jako piti toimitettaman: mutta koska kukaan perillisistä ei ole paikalla paitsi tytär Kaisa, vaikka on asiaankuuluvasti tiedotettu toimituksesta laillisena aikana ja osan perillisistä oleskelupaikka täysin tuntematon, samoin yllämainittu perillinen, Kaisa muistutti että hän, täällä pidetyillä Syys Käräjillä viimeksielettynä vuonna, on valvonut vainajan suullisesti hänelle antaman Testamentin, josta johtuen asia jätettiin lepäämään kunnes lisä selvitys voidaan toimittaa."

Kaisa ilmoitti olevansa tyytyväinen päätökseen ja vahvisti valan velvoituksella ilmoituksen todeksi ja kuittasi puumerkillään perukirjan.

Lopuksi toimitusmies ja uskotut miehet allekirjoittivat perukirjan puumerkeillään.

Mistä perukirja löytyy?

Perukirjaa etsiessä tarvitaan vainajan nimi, kuolinaika ja  kuolinpaikka. Mielellään vielä seurakunta johon vainaja on kuulunut.

Greta Matintytär oli kuollessaan Ikaalisten pitäjästä, joten selvitin ensin että Ikaalinen kuului Ikaalisten käräjäkuntaan. Käräjäkunta taasen kuului Ylä-Satakunnan yliseen tuomiokuntaan. Joten lähdeviitteinä tähän perukirjaan on:

HMA, Ylä-Satakunnan ylinen tuomiokunta, Ikaalisten käräjäkunta,
EC:7 perukirjat 1847-1847 n:o 40 s. 475

Muita perukirjoja joita olen etsinyt olen löytänyt useista eri paikoista. Jos leski on vihitty uudelleen on perukirjoitus tehty ennen vihkimistä. Tällöin perukirja saattaa löytyä tuomiokunnan sijaan seurakunnan arkistosta. 

Henkilö jonka perukirja on tehty 40 vuotta mutta yli 25 vuotta sitten pitäisi löytyä käräjäoikeudesta. Tampereelta sellainen löytyi kaupungin arkistosta, josta löytyy jonkin verran vanhempiakin perukirjoja.

Alle 25 vuotta vanhat perukirjat ovat verovirastossa. Niiden saaminen onnistuu, mutta tiedot ovat salassapidettäviä.

Paras tapa oppia hakemaan perukirjoja ja niiden tulkitsemista on käydä aiheesta sukututkimuskurssi. Ilman sitä en olisi oppinut hyödyntämään niiden tarjoamaa tietoa.

Antti Sträng

Sukututkimusta aloittaessani ajattelin että onpa hyvä kun ei ole suvussa sotilaita kun niitä on niin vaikea tutkia. No ei sitä montaa polvea taaksepäin päästy kun tuli vastaan ensimmäinen sotilas. Eikä sotilaiden tutkiminen loppujen lopuksi sen vaikeampaa ollutkaan kuin muidenkaan ihmisten tutkiminen. Lähteiden monipuolisuus ja erilaisten dokumenttien tulkinta tuo kylläkin haastetta tutkimiseen. Olen odottanut pitkään jos olisi mahdollista osallistua sukututkimuskurssille, jossa tutkitaan sotilaita. Vielä se ei ole onnistunut aikataulullisista syistä, sillä töissäkin on kiva käydä.

Tyrvään alueen sotilaat kuuluivat Porin läänin Henkikomppaniaan tai Everstiluutnantin komppaniaan. Sastamalan historia 2 on listannut Sastamalan ruotujen kokoonpanot ja sotilaat 1728 ja 1804 s. 537-549. Lisäksi löytyy myös Everstiluutnantin komppanian ratsutilat ja ratsumiehet s. 553-554. Lisäksi on tietysti paljon tietoa ruotulaitoksesta, asumisesta, palkkauksesta ja  sotaväen toiminnasta. Porin läänin rykmenteistä löytyy monipuolista tietoa myös netistä. Lisää vinkkejä tutkimiseen sain Arkiston Portti-palvelusta. Eikä kannata unohtaa Heikki Vuorimiehen kirjaa "Ruotusotilaiden tutkiminen". 

Katson yhden sukuni sotilaan elämää ja mitä siitä minulle on tähän mennessä selvinnyt.

Anders eli Antti syntyi Tyrvään Isojärven kylän suutarin Johan Johansson ja hänen vaimonsa Beatan Johansdotter seitsemäntenä lapsena 22. marraskuuta 1755. Hänen kumminsa olivat äidin veli Johan Johansson Pohja vaimonsa Lisa Henriksdotter kanssa, sekä naapurin Michel Isoråickasson Henrik (Mikko Iso-Roikan poika Heikki). Antin jälkeen perheeseen syntyi vielä kaksi lasta. Lapsia myös kuoli kaksi aivan pienenä. (Kartta Pohjan ja Roikan talojen sijainnista)

Perheen isä Johan Johansson kuoli v. 1771, jolloin pojista Johan (s. 18.2.1748) oli jo alkanut sotilasuran sukunmellä Hugg. Hänet värvättiin Porin läänin jalkaväkirykmentin pääkatselmusluettelon mukaan n. v. 1767 jo 18-vuotiaana Lummajan ruodun sotilaaksi nro 121. Johan on merkitty 1787-1796 rippikirjassa kuolleeksi. Pääkatselumsluettelo vuodelta 1795 kertoo Johanin kuolleen 29.11.1789.  

Antti oli reserviläisenä nimellä Felt ja löytyy kirjoista kirjoitettuna Felt tai Fält.

Antti vihittiin Tyrväällä Maria Thomasdotter Kallmanin kanssa 21.11.1779 kun morsian oli 20-vuotias ja sulhanen reserviläismies ja 24-vuotias. Morsiammen isä oli Kallialan sotilas Thomas Thomasson Kallman. Eli Maria tiesi millaisen miehen saa naidessaan sotilaan.

Antin ja Marian ensimmäinen lapsi syntyi jo syyskuussa 1780 ja sai nimekseen Anna. Lapsista seuraava Maria syntyi 1782 tammikuussa, mutta kuoli jo huhtikuussa 1783. Seuraavaksi syntyi Lisa tammikuussa 1784, mutta hän myös kuoli jo seuraavana vuonna kesäkuussa. Seuraavaksi lapsista syntyi esi-isäni Carl Fredrik 4.7.1786. Ja viimeisenä lapsista syntyi Maria syyskuussa 1788.

Antin sotilasura jatkui reserviläisestä palvelukseen 20.8.1782, jolloin hänet värväysluettelon mukaan hyväksyttiin Porin läänin jalkaväkirykmentin Henkikomppanian 3 ja 4 Ekon ruodun sotilaaksi. Antti mainitaan nimellä Fält. Mutta Antin astuessa palvelukseen hänen nimekseen tuli Sträng. Olisikohan hänen nimensä ollut suomennettuna "jousi" vai kuten sanakirja antaa muita merkityksiä "tuima" tai "karu". Vuotta myöhemmin on hyväksytty ja tuotu toinen sotilas 3. ruodun sotilaaksi. 4. ruodun muodostivat Evonkylän Törmä ja Luukola, sekä Soukon Muru.

Antti on merkittynä Porin läänin jalkaväkirykmentin pääkatselmusluettelossa 1785, joka on tehty 27.6.1785 Hattulan Vähä-Luolajassa olleessa leirissä. Kyseessä on ollut rykmentin kesäharjoitukset, jotka kyseisellä kentällä pidettiin. Katselmuksessa mainitaan että Antti on 30-vuotias, hän on ollut palveluksessa 3 vuotta, hänen pituutensa on 5 jalkaa ja 6 ½ tuumaa (eli n. 164 cm *) ja hän on naimisissa.

Seuraava katselmus oli Säämingissä 26.10.1789. Antti on rykmentin numerolla 388, komppanian numerolla 4, Ekon ruodusta Anders Johansson Streng syntynyt Porin läänissä. Hänen ikänsä on 34 1/4 vuotta, palvelusikä on 7 1/4 vuotta, pituus 5 jalkaa ja 6 ½ tuumaa, naimisissa ja katselmuksessa läsnä. Samalta sivulta näyttää pari henkilöä olevan Mikkelissä, mutta Antti on ollut siis leirissä. Kuningas on käynyt Mikkelissä seurueensa kanssa ja jakanut muistorahoja urhollisuudesta Porrassalmen taistelussa. 19.-24.10. Kuningas Kustaa on käynyt Säämingissä ja Rantasalmella, joten lieneekö Anttikin nähnyt kuninkaan? 

Sodan jälkeen, vasta 11.7.1795 pidettiin joukkojen pääkatselmus Tortilassa (Harjavallassa), jossa miehistöä onkin vaihtunut ja paljon. Antti mainitaan kuolleeksi 15.3.1790 ja hänen tilalleen on tuotu reservistä Andreas Jacobsson Sträng. Seuraava sotilas on ottanut (saanut?) nimekseen saman sukunimen kuin "meidän" Antti. Sotilasnimen säilyminen ruodussa kun oli yleinen tapa.

Missä Antti sitten ehti käydä sotimassa vain kahdeksan vuotta kestäneen sotilasuransa aikana? Sota, jossa Antti oli mukana, santaan  Kustaa 3.n sodaksi, joka alkoi 28.6.1788. Tästä sodasta on paljon tekstiä verkossa, paljon erilaisia kirjoja, kartoista saa lisätietoa ja mm. multimediaesitys saatavilla. Sota päättyi 14.8.1790 Värälän rauhaan. Kustaan sodassa kuoli yli 20000 ruotsalaista (ja suomalaista), mutta suurin osa tauteihin. Vain 1500 kuoli taisteluissa, kertoo Wikipedia.

Mitä teki Antin leski? Maria Thomasdotter Sträng ehti olla Antin kanssa aviossa runsaan 10 vuotta. Heillä oli kolme lasta. Yleensä kai lesket hakivat heti taloudellisen turvan avioitumalla uudelleen, mutta Maria muutti Nuupalaan ja oli merkinnällä inh. eli itsellinen. Hän avioitui uudelleen vasta vuonna 1806 Riipin leski-isännän kanssa. Maria jäi vielä toisen kerran leskeksi ja kuoli 28.5.1843 Tyrväällä. Marian aikana poikansa Kalle oli sotilaana, asettui perheineen Kiikkaan lampuodiksi ja ehti vielä kuolla ennen äitiään. Kallesta kenties lisää myöhemmin.

* Tiima, tiu, tynnyri Miten ennen mitattiin, 2004.
Jalka (fot). pituusmitta. Pituus kantapäästä ison varpaan päähän. Yksi jalka on 2 korttelia tai 12 tuumaa eli 29,690 cm eli ½ kyynärää.
Tuuma (Tum). Pituusmitta. Ruotsi-Suomessa vanha tuuma oli peukalon leveys eli 2,47 cm.

Jouluevankeljumi sastamalan kiälellä

Haluan toivottaa teille Hyvää Joulua alunperin Tyrvään Sanomien julkaiseman Juhani Piilosen käännös Luukkaan evankeliumista 2:1-20 eli ns. Jouluevankeliumin merkeissä.

Nin siähen aikaan kävi sitten nin että tää keisari Aakusti anto semmotten käskyn, että kaikkien koko hänev valtakunnasansa tarttis ruveta piakkoim maksaav verroo.

Sev verommakson kans viä ikänä ollu nin nuukaa ollu. Ja tää sattu siähen aikaan kon tää Kyrenius oli siä Syyriasa maaherrana, meinaan semmottena etumiähenä.

Ja täv verommaksoasian tähren kaikki meni sitten siähen kaupunkiin mistä luultiin että heitin sukunsa oli kotosin.

Nin tää Jooseppikil lähti täv verommakson takia siältä Kaliliasta, siältä Nasareetin kaupunkista tänne Juureaan, misä oli Peetlehemin kaupunki. Kattokaas kon tää Peetlehemi oli näiren taavettilaisten kaupunki ja kon tää Jooseppikin oli tälle Taavetillej jottain sukua. Että sen tähren.

Ja tää Jooseppi lähti yhresä täm morsiaimensa Majjan kansa, joka orotti vavvaa.

Konne sitte oli siä Peetlehemisä nin tästä Majjasta rupes tuntuun, että nysse vavva kohta jo tulleeki.

Ja se sai sittep pojjaa. Eikä sillä ennestänsä mukuloita ollukkan. Ja se kääri sev vavvar riapuihij ja pani sen semmotteer rehukaukaloon, konne niille ollus siä kestikiavarisa tillaa.

Ja siäpäin oli sitten niitä paimenia kerolla vartioimasa sitä laumaansa. Yällä!

Ja yhtäkkiä niiren eresä seisokis semmoneh Herran enkeli, ja tuli nin kauheen kirkas valkee ette meinannun nähräm mittää. Ne paimenep pelläästy ihan kau-hees-ti.

Mutta se enkeli sano nillle että älkää hualikop pelläätä. Mulla on nähkääs teitilles semmonev vähä parree uutine, siittä viä aika riamu nousee jokaikisesä pirtisä.

Teitille on nähkääs tänäpänä syntynyt tua Taavetin kaupunkisa semmonem miäs, joka päästää teitin kaiksesta pahasta, meinaan semmonem Messias.

Ja tiätte sittem mitä hajette. Se vavva on kääritty riapuihij ja se makkaa semmottesa rehukaukalosa.

Ja sittej jo olikis sen enkelin ympärillä suuri joukko taivaallista sotaväkkee, jokka rupes kiittääj Jumalaa ja sano että kaikki kunnia kuuluukis sille siä taivaasa ja että täälä maan päällä pitäs olla hyvä miäli niillä joista hän tykkää.

Ja konne enkelit oli mennyt takasin sinne taivaaseen nin nää paimenet sano toisillensa että lähretääs nyssinne Peetlehemmii. Siähäm me nährään mitä on tapahtunu, meinaan se mitä tää Herra justiinsa meitille ilmotti.

Nin ne lähti vähä kii-ruus-ti, ja ne löysi täm Majjan ja täj Joosepij ja sev vavvaj joka makas siä rehukaukalosa.

Ja konne näki täv vavvan, nin ne kerto mitä heitille oli siittä vavvasta sanottu.

Ja kaikki jokka kuuli mitä ne paimenet selliitti, alko oikeen imehrellä.

Mutta tää Majja pani kaikki nää tämmöttet korvan taka ja miätti niitä miälesänsä.

Ja ne paimenep palas takasis sinne kerolle ja ne kiitteli ja kehu kauheesti sitä Jumalaansa siittä mitä ne oli kuulluj ja nähny.

Ja kaikki olikij juur ninkon heitille oli sanottu.

 ***

Hyvvää Joulua sitte vaa kaikille!

Pirkkalan kirkon inventaarioluettelo vuodelta 1767

Pari vuotta sitten kävin kirkon tilikirjat -kurssin. Siellä käsittelimme tilikirjoja sukututkimuksen lähteinä ja voi pojat, että sieltä löytyikin kaikkea kivaa! Niistä sitten myöhemmin lisää(kin). Mutta Pirkkalan seurakunnan tilikirjoja katsellessani bongasin inventaarioluettelon vuodelta 1767. Kirkkoherrana oli Jeremias Wallenius. Pirkkalan kirkosta ja uuden kirkon rakentamisen "juupas-eipäs-vissiin on pakko" vääntämisestä on kerrottu hyvin Juhani Saarenheimon Vanhan Pirkkalan historia -kirjassa s. 682-716. Menemättä mitenkään Pirkkalan seurakunnan muiden kirkkojen asioihin tällä kertaa niin pysyn vain tässä yhdessä dokumentissa. Käännöksissä saattaa olla virheitä ja niistä saa huomauttaa.

År 1767 då Herr Kyrkjoherden Jeremias
Wallenius tilträdde detta Birckala Pa-
storat, samt vid dess Moder Kyrka följan-
de Inventarium

Vuonna 1767 kun Herra Kirkkoherra Jeremias
Wallenius tuli Birckalan Pastoraattiin,
pidettiin tulokatselmus emokirkossa

Kirkkoherran vaihtuessa pidettiin katselmus mitä kaikkea kirkossa oli. Ja sehän onkin mukavaa näin pari vuosisataa myöhemmin lukea mitä kaikkea sieltä löytyi.

Aluksi arvokkaimmat:

1. En Silfver Kalk med Pateen förgyld.
2. En Oblat ask af silfver.
3. En Soknebods Kalk med flaska på faten och
Pateen af tenn, conserveras af Kapellanen
til Församlingens tjenst.

1. Yksi Hopeinen Kalkki kullattu Patee.
2. Yksi hopeinen Öylätti rasia.
3. Yksi Matkakalkki ja pullo ja (niiden alla oleva) vati ja
tinainen Patee, seurakunnan Kappalaisen
säilytyksessä Seurakuntalaisten hyväksi.

Pirkkalan historia kirjassakin kerrotaan kuinka 1784 varkaat pääsivät sakaristoon ja ryöstivät kalkin, pateenin ja öylättirasian. Kirkkoherra oli arvioinut vahingon arvoksi 1000 kuparitaaleria. 1776 oli tehty rahauudistus, jossa siirryttiin hopeakantaan. Lienee kirkkoherralla ollut vielä vanha raha mielessä. Joka tapauksessa uudet hopeaesineet kalkki ja pateeni tulivat kirkkoon vuonna 1788. Tinaista matkakalkkia käytettiin sairaskäynneillä.

 Sitten on inventaariossa lueteltuna messukasukat ja paidat:

 4. En Mässehaka af gyllenduk med silfver
galon i bräddan och bakom ryggen, samt
silfver Zifror årtalet 1706. Bokstafwen
A: bräcklig, Bokstafwerne I: M: äfwen
bakryggen å nedre sidan. NB: Pastor
Mennander med sig hemtat ifrån Åbo
samma år.
5. En Mässhaka af svart sammet med breda
silfwer galoner och årtalet 1761. baktil.
6. En gammal utsliten Mässhaka af grönt At-
last.
7. En D^o mera sliten med gula blommor
och Crucifix bakryggen i nödfall bruklig.
8. En D^o aldelas utsliten och för många ti-
der tilbaka obrukelig.
9. Sex st. Mässeskjortor två något brukelige
, men fyra mera utslitne.

4. Yksi kultakankainen Messukasukka hopeisilla
kirjonnoilla reunoissa ja selkäpuolella samoin
hopealla kirjailtu vuosiluku 1706. Kirjain
A: viallinen , kirjaimet I: M: myös
selkäpuolella alaosassa. Huom: Pastori
Mennander tuonut tullessaan Turusta
samana vuonna.
5. Messukasukka mustasta sametista leveillä
hopeisilla kirjailuilla ja vuosiluku 1761 takana.
6. Vanha kulunut messukasukka vihreää Atlastia.
7. Yksi samanlainen kuluneempi, keltaisilla kukilla
ja Krusifiksi selkäpuolella, vain hätätapauksessa käytössä.
8. Yksi samanlainen aivan loppuun kulunut ja jo
pitkään täysin käyttökelvoton.
9. Kuusi Messupaitaa kaksi jotenkin käyttökelpoista,
mutta neljä kulunutta.

Tuo ensimmäinen ja kultakankainen kasukka oli seurakunnan aikaisemman kirkkoherran Jonas Mennanderin tuoma. Lieneekö ollut painoarvoa hänen nimellään kun on pitänyt erikseen mainita. Ainakin Mennanderin pojan Jonas Mennanderin tytär oli kirkkoherra Jeremias Walleniuksen toinen vaimo.

Seuraavalla sivulla inventaario jatkuu alttarivaatteilla ja kynttilänjaloilla:

11. Ett rödt Altare Kläde af Herr Lagman Jäger-
schiöld och hans Hru A: S: Ignatia förräds
år 1744 med deras bägges namn uppå.

11. Punainen Alttari Vaate jonka Herra Laamanni Jäger-
schiöld ja hänen vaimonsa A: S: Ignatia hankkivat
vuonna 1744 ja jossa ovat molempien nimet.

Laamanni Karl Johan Lagersjöld ja hänen rouvansa Anna Sofia Ignatius lahjoittivat kirkolle alttarivaatteen. Pirkkalan historian mukaan alttarivaate oli käytössä sadan vuoden ajan. Toinen alttariliina oli kulunut, yhtä pidettiin kirkonkirjan päällä ja sitten oli pari ehtoollisliinaa. Sitten oli katon kynttiläkruunu:

16. En söndrig Metall ljuskrona, hängar främst
åt choret öfver gången, nästan obrukelig.
17. tvänna Do af järn, söndrige och obrukelige.

16. Rikkinäinen Metallinen kynttiläkruunu, roikkuu etummaisena kuorista käytävän yllä, melkein käyttökelvoton.
17. Kaksi samanlaista raudasta, rikkinäisiä ja käyttökelvottomia.

Myhäisemmissä inventaarioluetteloissa 1790 ja 1836 sama kynttiläkruunu on vieläkin. Ja rikkinäiseksi mainittu. Saarnatuolissa oli kiinni kolmihaarainen lampetti ja sitten oli puinen kynttilänjalka, jossa vain keskimmäiset olivat käyttökelpoisia.

22. Ett svart Bärkläde med frantsarukring
för en tid sedan tilköpt.

22. Yksi musta paarivaate fransuilla jonkin aikaa sitten ostettu.

Jotain oli uudempaakin!

23. Ett Do gammalt och i nödfall brukeligt
24. Ett Do aldeles slarfvigt och för många ti-
den tilbaka obrukeligt.

23. Yksi samanlainen vanha ja hätätilanteessa käytettävissä.
24. Yksi samanlainen täysin kehno ja jo
aikoja sitten käyttökelvoton.

No muut olivatkin sitten vähän kehnompia.

Sitten on kaappeja, kirstu ja "Rautainen helattu kirstu kolmella lukolla ja avaimet varkaat rosvonneet muutama vuosi sitten". Sitten on taulut:

 32. En gammal Altar Tafla med Apostlarnes Pot-
trait uppå kärftmålad och förgylda ramar.
33. En mindre Tafla med Frälsarens Bild
uppå, och Kors Globen i hand.
34. Tvänne st. qvartens långa söndriga Pap-
pers Taflor med Crusifex uppå och mörk-
brunna ramar.
35. Fyra st. gamla söndriga Påfviska Bilder
36. Framladne Probsten Mennanders Bröst-
Bild på norra wäggen.

32. Vanha Alttaritaulu Apostoleista
mieluisa kullatuilla kehyksillä.
33. Pienempi taulu Vapahtajasta (ristillä),
ja valtakunnan omena kädessään.
34. Kaksi kpl korttelin mittaisia pitkiä rikkinäisiä Paperi
Tauluja jossa Krusifiksi ja tumman-
ruskeat kehykset.
35. Neljä kpl vanhaa rikkinäistä Paavillisia Kuvia.
36. Esillelaitettu Rovasti Mennanderin
rintakuva pohjois seinällä.

Mennanderin ehdotuksesta oli hankittu kyseinen alttaritaulu. Sen oli kruununvouti Gustaf Tollet lahjoittanut, Ja taulun oli maalannut Mikael Corelius Turusta. Pienemmän taulun tekijästä ei ole tietoa. Ja seinältä maailmaa tarkkailee Rovasti Mennander.

Sitten oli maininta kirkonkelloista:

39. En Kyrk Klocka behagelig klang vid egenstagen.
40. En liten Do, bräcklig, odugelig och til resonan-
cen misshagelig.
41. tvänne st större och en mindre likbåhr.

39. Kirkon kello mielyttävällä helinällä ja omalla köydellä.
40. Pieni samanlainen, rikkinäinen, käyttökelvoton ja
kajahtelu vastenmielinen.
41. Kaksi kpl suurempaa ja yksi pienempi samanlainen.

Vanhan Pirkkalan historiaa kirjan mukaan kelloja oli kaksi, joten lienevätkö nämä kohdassa 41. mainitut kellot jotain muuta tarkoitusta varten. Inventaariossa ne kuitenkin on mainittu.

Kohdat 48 - 62 ovat kirkossa olleita kirjoja. Siellä on virsikirja, Suomalainen Raamattu, Tohtori Gezelinin selitykset Uudesta Testamentista, suomenkielinen käsikirja, kunkinkaallisia sääntöjä ja asetuksia, Augsburgin tunnustukset, Hunnin Tunnuskirja (Hunni Epitome Credendorum), kirkkolaki, sekä Kuningas Kaarle 11:n Henkilötiedot ruotsiksi ja suomeksi. Lisäksi mainitaan köyhien maksujen ja sairaalamaksujen laskukirja. 

Lopuksi mielenkiintoinen:

79. En fattig bössa af trä med 2^ne lås och nyck-
lar NB i Hafvisto.
80. En fattig bössa ut koppar med lås och nyckel
i kyrkan.

79. Vaivaisukko puusta kahdella
lukolla ja avaimet Isännällä? Haavistossa.
80. Köyhäin lipas kuparista lukolla ja avain
kirkolla.

Eli kirkolla oli vaivaisukko, josta on kuva muistaakseni Kaija Santaholman Vaivaisukot - Tummatukka ja kirkonäijät -kirjassa. Itselläni kirjaa ei ole, mutta kuvan olen nähnyt.

Ja lopuksi on inventaarion tehneen kappalaisen nimi ja päiväys:

Birkala den 27de April 1767.
Henr: Bergroth
Sacellan.

Pirkkalassa 27s Huhtikuussa 1767.
Henr: Bergroth
Kappalainen.

Kaikenkaikkiaan  kirkon varustus on ollut vaatimaton. Vanhaa Pirkkalan historiaa kirjassa on kuva uudemmasta kynttilänjalasta, sekä kalkista. Mahtaakohan mitään olla enää tallella?

Kuvat on otettu Hämeenlinnan maakunta-arkiston luvalla.

Mahtipersoonakissa Viirua kaipauksella muistaen

Ensimmäinen kohtaaminen Viirun kanssa tapahtui mennessäni tapaamaan ystävääni Tiinaa joka oli saanut pienen pojan vähän aikaisemmin. Tämä raitapaitakatti makoili Tiinan takan päällä lämpimässä, mistä katseli meidän kädellisten touhuja. Siitä hän siirtyi ulos ja autoni nokkapellille makaamaan. Kun olin kotiin lähdössä katti vain makoili edelleen nokkapellillä vaikka käynnistin autonkin. Kun viimein sain hänet alas nauroin sitkeää kissaa.

Kun ystäväni soitti ja kysyi tiedänkö ketään joka voisi ottaa kissan sillä he joutuvat allergian vuoksi siitä luopumaan sain perheeni suostumaan ottamaan kissan vastaan.

Viiru tuotiin kotiin ja vannotin lapsia että ei päästetä häntä ekana päivänä yksin ulos sillä alue on outo ja hän voi karata vanhaan kotiin. No fakiirikissamme luikahti ulos ja meillä oli hätä suuri. Aloin hetken perästä huhuilla kissan perään ja toivoin että hän ei olisi lähtenyt pois. Ja pari minuuttia myöhemmin naapurin rakennustyömaan korkeimman multakasan päällä seisoi nuori innokas kissa tarkastelemassa aluetta. Huusin "Viiruu" ja kissa kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja juoksi meidän luokse häntä pystyssä. Viiru oli tullut kotiin.

Tämän ensimmäisen syksynä opimme Viirun tavoille. Yhtenä iltana ihmettelimme "missä kummassa joku tähän aikaan illasta hakkaa nauloja kun ulkonakin on jo pimeää..." ja ulkoa kuului "kop-kop-kop.." Katsoin ovesta eikä näkynyt mitään. Ääni kuului taas ja katsoin ovesta, eikä näkynyt vieläkään mitään. Kunnes äänen edelleen kuuluessa katsoin ikkunasta, jossa peltisellä ikkunalaudalla istui kissa, joka etutassuillaan koputti ikkunaan "kop-kop-kop" ja maukui kun ne hölmöt kädelliset emme hänen koputustaan ymmärtäneet. Siitä me sitten opimme.

Ja lämmin paikka oli hänelle varattu. Ja lämpimintä oli saunassa. "Meettekö pojat saunaan Viirun kanssa?" kysyin usein kun sauna oli lämmin. Ja useimmin Viiru meni poikien kanssa saunaan, aloitti ylälauteilta ja lopuksi makoili saunan lattialla kunnes kaikki olivat käyneet saunassa. Välillä hän vei meidät saunaan ja kun sauna oli kylmä alkoi maukua siellä ikäänkin sanoen: "Mikä vikana kun sauna ei ole vielä lämmin?" Ja saunassa sai heittää löylyä, sihinä ei pahemmin haitannut. Ja pesukin kelpasi Viirulle, sillä usein hänen ollessa lauteilla silittelin märällä kädellä ja välillä ihan kaadoin vähän vettäkin päälle. Mitäs tämä muuta kuin kehräsi onnellisena. Muutama keta piti pestä oikein kunnolla. Pihassa hiekassa pyörittyään hän oli niin kurassa että päätimme pestä hänet kävi miten kävi. Noh Viiru se vaan kehräsi koko pesun ja kuivauksen ajan. Viime keväänä pesimme hänet kun lintu pommitti pihassa Viirua ja totesimme sen ainoaksi tavaksi saada hänet puhtaaksi. Eipä tuo näyttänyt haittaavan Viirua lainkaan.

Viiru piti myös korkeista paikoista. Puhdistimme tikapuilta rännejä ja mies välillä meni käymään sisällä ja minä taisin kääntää selkäni tikapuille, sillä seuraavassa silmänräpäyksessä Viiru seisoo katolla ja huutelee meille sieltä. Aikamme yritimme saada häntä tulemaan alas, mutta katolta oli vissiin mukavammat näköalat. Naapureiden rakennusaikana katselin ikkunasta että "mikä tuolla naapurin katolla menee? Oravako?" Kunnes näin tarkemmin raidallisen turkin ja pystyn hännän... Viiruhan se siellä. Eikun "pelastamaan" kissaa katolta. Minä huudan alapuolella ja yritän saada kissaa tulemaan alas tikkailta millä on mennytkin ylös, mutta häntäpä ei olis voinut vähempää kiinnostaa alastulo. Myöhemmin hän sitten tulikin. Sitten kun se hänelle sopi. Toisen naapurin autotallin katolla hän keikkui, sekä yhden naapurin katolla. "Kenenkäs kissa se tuolla katolla menee...? hetkinen.... missäs se meidän kissa on?" Ja taas mentiin hätiin pitkän laudan kanssa.

Tämä viimeksi mainittu naapuri muutti taloon neljän lapsen ja kahden ison koiran kanssa. Rakennusaikana rouva oli koirien ja lasten kanssa käymässä raksalla ja kuinka ollakkaan Berhandtilainen huomasi Viirun ja sitten mentiin... meillä oli ovi auki kun oli kuuma kesäpäivä, isäntä teki rauhassa töitä kotona. Rauhan katkaisi sisään säntäävä kissa, jonka perässä laukkasi iso koira. Tuolit ja pöydät lensivät, kunnes koira huomasi kissan ruokakipon ja alkoi hotkimaan ruokia. Ovelle ilmestyi kauhuissaan oleva rouva joka karjui koiran nimeä ja kiskoi koiran samalla anteeksipyydellen ulos. Kissa oli aikoja sitten juossut puuhun, josta katseli touhuja lievästi huvittuneena. Mies yritti ymmärtää mitä oikein tapahtui. Vuosia myöhemmin rouva pyyteli nolona anteeksi koiraansa, mutta lohdutin häntä että meidänkin Viiru sai kyytiä, eikä ketään loukkaantunut. Viiru kävi useammankin kerran puussa, kiiveten juuri sellaiselle korkeudelle että koirat eivät ylettyneet mutta hän saattoi katsella niiden rähjäämistä turvallisesti. Silloin hän oppi myös sen että koirien ollessa häkissä hän voi koukata myös koirien reviirille turvallisesti. Paitsi kerran kun berhandtilainen oli kytkettynä puisiin kakkosnelosesta tehtyihin tikapuihin. Tikapuut olivat nojallaan katolle, mahtoikohan heidän isäntä olla siellä katollakin. Koira äkkkäsi kissan ja säntäsi hirmuiseen laukkaan. Tikapuut kaatuivat maahan ja koira veti painavia tikapuita perässään useamman metrin kunnes emäntä sai heitettyä rautakangen tikapuita pitelemään. Tämä hupi loppui naapurien muutettua pois.Viereisillä naapureillamme on koiria ja niitä Viiru osasi kyllä hyvin ärsyttää. Tontinrajaa pitkin kävely, häkin edestä kävely ja koirien ollessa sisällä hän istuskeli naapurin pihalla keisarin elkein.

Viiru oli kulmakunnan hiirien kauhu. Hän saattoi huvikseen metsästää hiiriä, joita sitten tuli syömään oven ollessa auki ihan sisälle asti. Muuten hän tyytyi nauttimaan välipalansa portaalla. Alueella oli varmasti hiiriä ja muita jyrsijöitä enemmänkin, mutta pääasiallisesti Viiru kuitenkin söi tarjoamaamme ruokaa. Sitten jos kävimme tahtojen taistelua "syödäänkö sitä mitä minä laitoin vai jotain muuta", päätyi yleensä siihen että Viiru kävi jostain hakemassa hiiren tai rotan ja toi sisälle tai ainakin portaalle. "Tälläistä ruokaa eikä tuollaista moskaa, kiitos!" Jos ruoka oli Viirun mielestä kissanruuaksi sopivaa ei hiiriä (tai siis syötyjen hiirien pääkalloja) portaalla ollut. Pari kertaa Viiru näytti metsästäjän taitonsa ja toi evääkseen jäniksenpoikasia. Ennenkuin kukaan oksentaa niin voin kertoa että niitä olis tuostakin huolimatta pihassa ihan riesaksi asti. Pikkulintuja meni jonkin verran, mutta kyllä niitäkin on pihassa aivan riittävästi. Pientä harvennusta Viiru harrasti. Naapuri kerran kertoi seuranneensa kuinka Viiru toi suussaan melkein itsensä kokoista rottaa ja aika pitkän matkaa. Eli ei sentään ihan pihapiirissä ollut rottia. huh.

Viiru valitsi nukkumapaikkansa huolellisesti. Kun lapset olivat pieniä ja menivät illalla nukkumaan meni Viiru toisen pojan viereen nukkumaan. Kunnes tämä nukahti. Sitten hän saattoi siirtyä toisen pojan viereen, tai meidän luo sohvalle tai meidän viereen sängylle. Kylminä talvi-iltoina Viiru halusi peiton alle, josta kuului tyytyväistä kehräystä kunnes hän kyllästyi ja siirtyi yleensä parvisängyn kulmaan nukkumaan, josta pystyi tarkkailemaan kotikatua. Siinä kulkevien ihmisten ja eläinten tarkkailu oli Viirulle selkeästi mielenkiintoista puuhaa. Kesällä sitä samaa tarkkailua hän harrasti pensasaidan suojasta. Maastoon sulautuen hän omakotitalokyttääjän lailla seurasi ohi meneviä ihmisiä. Ohimenevät eläimet saivat vain tuijotuksen, mutta jotkut ihmiset saivat hänet tulemaan puskasta ja heittäytymään heidän eteensä kerjäten rapsutuksia. Hän ei pelännyt ihmisiä, vaan pelotta kohtasi mielellään kaikki ihmiset. Lapset varsinkin saivat varmasti rapsuttaa ja silittää häntä. Myöhemmin hän huomasi että me tulemme töistä aina samaan aikaan. Mikä sisäinen kello kissalla mahtoi olla, mutta niin hän vaan aina oli odottamassa roska-astian vieressä makoille meidän kotiin tuloa. Kun auto kääntyi kotikadulle, Viiru nousi venyttelemään ja alkoi lähestyä autoa. Postilaatikolla ollessamme hän istui keskellä ajoväylää ja karjui: "Mitä te siellä teette? tulkaa ny jo tänne! Ei tää selkä itseensä silitä!" Hän ei sitten autoa väistänyt vaan hänet piti nostaa syliin auton edestä ja kantaa sisään. Pieniä herttaisia rutiineita.

Viiru ei ollut moksiskaan automatkoista. Aikanaan kun pojat olivat pieniä ja matkustimme mummolaan n. 130 km autolla oli takapenkillä poikien välissä Viiru valjaissa. Siellä se nukkui tyytyväisesti välillä katsellen mitä kädelliset puuhaa tai naukaisten: "Joko pian ollaan perillä?". Ja vastauksen kuultuaan jatkoi untaan. Välillä takapenkillä nukkuivat kaikki kolme... Kun oli auto, jossa oli hattuhylly, saattoi Viiru viihtyä siellä  nukkumassa ja katselemassa ohimeneviä maisemia ja autoja. Aikaisemmat tuntemani kissat olivat lähellä repiä auton sisustuksen kun ne autoon laitettiin, mutta Viiru ihan selkeästi nautti siitäkin. Meille se oli iso helpotus kun pystyimme ottamaan Viirun mukaan. Mummolassa Viiru istui ikkunalaudalla katselemassa ihmisiä ja liikennettä tai ikkunan edestä lenteleviä lintuja.

Viirun viimeiset ajat olivat enimmäkseen nukkumista ja kädellisten tarkkailua. Ruoka ei saanut olla kahta kertaa peräkkäin samaa, sillä se aiheutti heti ylenkatsetta ja paheksuntaa. Ja mehän passasimme. Vanha rouva Viiru oli rakas karvakorvamme joka jätti ison aukon sydämeemme. Onneksi meille kertyi 18 yhteistä vuotta joita voimme muistella ilolla surun antaessa siihen tilaa. Viiru poistui fyysisesti keskuudestamme, mutta elää muistoissamme aina. Rakasta kissaamme ikuisesti muistaen.

Viiru 1992-5.12.2011

Tyrväästä kerättyjä videoita

Näin itsenäisyyspäivän aattona on mukava nostattaa kansallistuntoa ja nostaa esille tietysti Tyrvääläisyyttä. 

 

Nostalgiaa vanhasta Tyrväästä on video vuodelta 1963 "Kuttuja ja kulttuuria". Siinä on Tyrvään vanha kirkko vielä vanhassa asussaan ja paljon muuta mielenkiintoista. Ja tietysti pitää mainita Tyrvään kuuluisat pojat Antti Lizelius, Tuomas Ragvallinpoika ja Akseli Gallén-Kallela.

Tyrvää ilman mainintaa kutunjuustosta on kuin reikäleipä ilman reikää. Onneksi Sakari Pälsi reissuillaan kuvasi ja tallensi miten sitä herkkua tehdään. Video jakaantuu kahteen osaan vaikka jälkimmäisessä on vain pieni pätkä. Näitä kansanperinnekuvauksia saa myös videolla ilmaiseksi (Kyllä! Aivan maksutta!) soittamalla Suomen Kulttuurirahastoon. Nämä ovat mukavia vaikka vähän vanhemmalle väelle lahjaksi.

Mauri Kunnas on nykytyrvääläisistä varmaan kuuluisin. Hänen keksimänsä hahmo Herra Hakkarainen sai oman talonsa vanhasta kauniista talosta, jossa aikanaan oli mm. rautakauppa.

Ja se mistä Tyrvää tänäpäivänä tunnetaan on kirkko joka on mäellään seissyt ja ihmisiä muistuttanut nuhteettomasta elämästä jo 1300-luvulta. Kirkon uudet maalaukset ja sen entisöinti on vetänyt ihmisiä katsomaan keskiaikaista kirkkoa 2000-luvun ulkoasussa.

Kuva: http://www.sastamalanseurakunta.fi/pyhaolavi/

Vammalan teatteri sai hienot tilat Raivion työväentalosta. Talo laitettiin uuteen kuosiin, mutta jotain on vielä sellaista mitä muistan vuosikymmenten takaa. Heillä on mitä ilmeisemmin mielenkiintoisia näytelmiä tarjolla. Jossain välissä pitäisi tehdä nostagiakierros talossa.

Pukstaavi on uusin museo ja hieno sellainen. Talon historia on mielenkiintoinen ja sitä valoittaa Tarina-apteekki näyttely. Toinen verkossa näkyvä näyttely on Kaarlo Sarkiasta kertova.  Tuomas Ragvallinpojasta kertova verkkonäyttely löytyy myös.

Tyrvää on herättänyt vitsiniekkojen mielenkiinnon. Yksi hauska video on YouTubessa, jossa Virtarantaa ja Wareliusta muistellaan iso pilke silmäkulmassa.Videon nimi on Tyrvään murre.

Irja Aro-Heinilä on julkaissut omakustanteena Tyrvääläisiä juttuja nimeltä "Katteeks käy 1" ja "Katteeks käy 2". Kirjastosta huomasin ne ja pakkohan ne oli kuunnella. Nii se pakkas syräntä lämmittää ku tuttua puhheensorinaa kuunteli. Hankintalistalle olen laittanut Marko Vesterbackan kirjan Kunnaksen kiäli, sekä Mauri Kunnaksen Nyrok City kirjat.