Näin itsenäisyyspäivän aattona on mukava nostattaa kansallistuntoa ja nostaa esille tietysti Tyrvääläisyyttä.
Nostalgiaa vanhasta Tyrväästä on video vuodelta 1963 "
Kuttuja ja kulttuuria". Siinä on Tyrvään vanha kirkko vielä vanhassa asussaan ja paljon muuta mielenkiintoista. Ja tietysti pitää mainita Tyrvään kuuluisat pojat Antti Lizelius, Tuomas Ragvallinpoika ja Akseli Gallén-Kallela.
Tyrvää ilman mainintaa
kutunjuustosta on kuin reikäleipä ilman reikää. Onneksi Sakari Pälsi reissuillaan kuvasi ja tallensi miten sitä herkkua tehdään. Video jakaantuu kahteen osaan vaikka
jälkimmäisessä on vain pieni pätkä. Näitä kansanperinnekuvauksia saa myös videolla ilmaiseksi (Kyllä! Aivan maksutta!) soittamalla
Suomen Kulttuurirahastoon. Nämä ovat mukavia vaikka vähän vanhemmalle väelle lahjaksi.
Mauri Kunnas on nykytyrvääläisistä varmaan kuuluisin. Hänen keksimänsä hahmo
Herra Hakkarainen sai oman talonsa vanhasta kauniista talosta, jossa aikanaan oli mm. rautakauppa.
Ja se mistä Tyrvää tänäpäivänä tunnetaan on kirkko joka on mäellään seissyt ja ihmisiä muistuttanut nuhteettomasta elämästä jo 1300-luvulta. Kirkon
uudet maalaukset ja sen entisöinti on vetänyt ihmisiä katsomaan keskiaikaista
kirkkoa 2000-luvun ulkoasussa.
Kuva: http://www.sastamalanseurakunta.fi/pyhaolavi/
Tyrvää on herättänyt vitsiniekkojen mielenkiinnon. Yksi hauska video on YouTubessa, jossa Virtarantaa ja Wareliusta muistellaan iso pilke silmäkulmassa.Videon nimi on
Tyrvään murre.
Irja Aro-Heinilä on julkaissut omakustanteena Tyrvääläisiä juttuja nimeltä "Katteeks käy 1" ja "Katteeks käy 2". Kirjastosta huomasin ne ja pakkohan ne oli kuunnella. Nii se pakkas syräntä lämmittää ku tuttua puhheensorinaa kuunteli. Hankintalistalle olen laittanut Marko Vesterbackan kirjan Kunnaksen kiäli, sekä Mauri Kunnaksen
Nyrok City kirjat.