Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ikaalinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ikaalinen. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, helmikuuta 13, 2012

Greta Matintyttären perukirja

Kun muutama vuosi sitten kävin perukirja-kurssia Vanajaveden opistossa etsin suvun henkilöä, jonka perukirja olisi saatavilla Hämeenlinnan maakunta-arkistosta. Ilokseni löysinkin mielenkiintoisen henkilön Margareta Matintyttären, jonka esi-isät ja jälkipolvet löytyivät Tampereen lähialueelta. Mutta nyt Margaretan eli Gretan pariin.

Greta tuli Ikaalisiin Hämeenkyröstä 26.8.1806. Aikani haettuani muuttokirjaa luovutin hakemasta. Ja lopuksi hyvä niin, sillä sitä ei ole. Sillä vuosia myöhemmin kun Gretan vanhemmat ja sisarukset selvisivät minulle, löysin myös maininnan Hämeenkyrön Kostulan Påussan Mäntylän kohdalta "pig Greta Mattsdotter till Ikalis utan attest".  

Greta muutti Ikaalisiin Kilvakkalan kylään Suuriniemen taloon. Taloa isännöi Maria Antintytär, jonka mies Heikki Erkinpoika oli kuollut 1801. Heikin vanhemmat elivät syytingissä talossa.  Greta ja talon poika Isak Heikinpoika on merkitty mieheksi ja vaimoksi, mutta vihkiaikaa en ole useasta yrityksestäni huolimatta löytänyt. Jonain päivänä....

* Lisätty: SSHY:n vapaalla puolella oleva rippikirja löytyy myös, jos sitä haluaa katsoa.

Greta ja Isak ryhtyivät Suuriniemen talollisiksi. Heidän ensimmäinen lapsensa Kaisa Maria (Catharina Maria) syntyi 1.10.1806 Ikaalisissa. Hänen kummeinaan olivat äidin veli vaimonsa kanssa. Seuraava lapsi Anna Stina  syntyi 30.9.1809 ja kummeiksi tulivat naapurit Johan Pukarolampi, vaimonsa Brita ja tytär Walborg. Seuraavaksi syntyi poika Isaak 22.1.1812. Hänellä oli kummeina myös naapuri Johan Pukarolampi, vaimonsa Brita, poikansa Johan ja Isä Isakin isosisko Kaisa Heikintytär, joka asui Suuriniemessä miehensä pitäjänräätäli Hans Hoffmanin kanssa. Neljäs ja viimeinen lapsi Juho Kustaa (Johan Gustaf) syntyi 30.5.1816. Lieneekö ollut papin virhe vai missä kohtaa on sekoitettu (vai minulla väärin), mutta syntyneiden luettelossa Juho Kustaa mainitaan Tapialan lapsena. Siellä on ollut melkein saman niminen isäntäpari, mutta Isakin ja Gretan poikana hänet mainitaan rippikirjassa. 

Syytä eivät rippikirjat kerro, ehkä jotkin muut dokumentit joita en ole vielä lukenut, mutta lapsista Kaisa Maria ja Isak otettiin kasvattilapsiksi Gretan veljen luokse 1815. He tulivat takaisin Suuriniemeen n. 1821. Tarkkaa selkoa vuosiluvusta en saa. Tarkempia tietoja Suuriniemen talosta ja taloudenhoidosta en ole ehtinyt vielä selvittämään, mutta jonain päivänä...

Isak Heikinpoika kuoli 6.1.1837 Ikaalisten Kilvakkalan kylässä Suuriniemessä. Hänen perukirjaansa en ole löytänyt. Mielenkiintoinen yhteensattuma on että kaksi päivää myöhemmin Kaisa Maria sai tyttären Maria Sophian ollessaan Porissa piikomassa. Greta kuitenkin eli vielä 10 vuotta leskenä Suuriniemessä. Kaisa Maria asettui Suuriniemeen tyttärensä kanssa ja mitä ilmeisimmin hoiti äitiään loppuun asti. Muut sisarukset lähtivät muualle.

Greta Matintytär kuoli 30.1.1847 Ikaalisissa Kilvakkalan kylässä Jyllin ruodussa olevassa Suuriniemen talossa. Perukirjoitus toimitettiin 13.4.1847. Kirjoituksen tekivät kirkon kuudennusmies Elias Mikonpoika Turkki Ikaalisten kirkonkylästä ja talonpoika Isakki Pukarolammi Kilvakkalan kylästä. Perillisistä paikalla oli vain tytär Kaisa, eikä poikien olinpaikkaa edes tiedetty. Tytär Anna Stina oli naimisissa Heittolan kylästä olevan torppari Mikko Lähteenkorvan kanssa. Greta oli tehnyt Kaisan hyväksi suullisen testamentin, joten Kaisa toimi pesänhaltijana.

Greta jätti jälkeensä asumuksista ja ulkorakennuksista vanhan asumuspirtin, kaksi aittaa, navetan, tallin ladon kanssa, kotan, riihen ja lantakehän. Rautatavaroita olivat suitset, viikate, sirppi, kirves, vanha pata, vasara ja hohtimet. Puutavaroita oli mm. heloitettu kirstu, kaksi vanhaa tiinua, leili, vesiamme, tuoppi, pöytä, kaksi tuolia, vanha kapan mitta, makuusija ja vati. Pito- ja petivaatteita oli mm. parkumi mekko, sarka tröijy, täkki, lampaannahka välly, lakana, tyyny, nauhallinen myssy, silkkiliina ja kaksi vanhaa liinaa. Sekalaista tavaraa oli virsikirja, rukki ja puntari. Koko pesän arvo oli 14 ruplaa 85 kopeekkaa. Pesästä vähennettiin pesän velka, kirjausmaksu, köyhille annettava raha, toimitusmiehen palkka, lunastusmaksu, arviomiesten palkat ja kyytimaksut jotka olivat 3 ruplaa 21 kopeekkaa. 


"Sitten pesän jako piti toimitettaman: mutta koska kukaan perillisistä ei ole paikalla paitsi tytär Kaisa, vaikka on asiaankuuluvasti tiedotettu toimituksesta laillisena aikana ja osan perillisistä oleskelupaikka täysin tuntematon, samoin yllämainittu perillinen, Kaisa muistutti että hän, täällä pidetyillä Syys Käräjillä viimeksielettynä vuonna, on valvonut vainajan suullisesti hänelle antaman Testamentin, josta johtuen asia jätettiin lepäämään kunnes lisä selvitys voidaan toimittaa."

Kaisa ilmoitti olevansa tyytyväinen päätökseen ja vahvisti valan velvoituksella ilmoituksen todeksi ja kuittasi puumerkillään perukirjan.

Lopuksi toimitusmies ja uskotut miehet allekirjoittivat perukirjan puumerkeillään.


Mistä perukirja löytyy?

Perukirjaa etsiessä tarvitaan vainajan nimi, kuolinaika ja  kuolinpaikka. Mielellään vielä seurakunta johon vainaja on kuulunut.

Greta Matintytär oli kuollessaan Ikaalisten pitäjästä, joten selvitin ensin että Ikaalinen kuului Ikaalisten käräjäkuntaan. Käräjäkunta taasen kuului Ylä-Satakunnan yliseen tuomiokuntaan. Joten lähdeviitteinä tähän perukirjaan on:
HMA, Ylä-Satakunnan ylinen tuomiokunta, Ikaalisten käräjäkunta,
EC:7 perukirjat 1847-1847 n:o 40 s. 475
Muita perukirjoja joita olen etsinyt olen löytänyt useista eri paikoista. Jos leski on vihitty uudelleen on perukirjoitus tehty ennen vihkimistä. Tällöin perukirja saattaa löytyä tuomiokunnan sijaan seurakunnan arkistosta. 

Henkilö jonka perukirja on tehty 40 vuotta mutta yli 25 vuotta sitten pitäisi löytyä käräjäoikeudesta. Tampereelta sellainen löytyi kaupungin arkistosta, josta löytyy jonkin verran vanhempiakin perukirjoja.

Alle 25 vuotta vanhat perukirjat ovat verovirastossa. Niiden saaminen onnistuu, mutta tiedot ovat salassapidettäviä.

Paras tapa oppia hakemaan perukirjoja ja niiden tulkitsemista on käydä aiheesta sukututkimuskurssi. Ilman sitä en olisi oppinut hyödyntämään niiden tarjoamaa tietoa.

sunnuntaina, marraskuuta 27, 2011

Rääkkäystapauksen tuomio

Enok Manasse Suuriniemi oli syntynyt 1.3.1860 Ikaalisten Kilvakkalassa Maria Sophia ja Mannisen torppari Juha Juhapoika Mannisen kolmanneksi lapseksi. Isä kuoli jo 1867, jättäen äidin selviämään neljän pienen lapsen kanssa. Lapsista kuoli vuoden loppupuolella puolivuotiaana Ivar.

Maria Sophia oli miehensä kuoleman jälkeen itsellisenä Kilvakkalan kylässä. Mitä hän teki elannokseen en osaa sanoa. 1873 Maria Sophia sai äpärälapsen Hilda Pauliinan ja sakkoja salavuoteudesta. Maria Sophia oli itsekin äitinsä Caisan äpärälapsi. Hilda Pauliina sai myös 1897 äpärälapsen. Sitkeitä naisia sanoisin.

Enok Manasse sai ensimmäisen tuomionsa 1884:
"Första resan olaflig bränvinstillaering och första resan oloflig bränvinsförsäljningen."
Ensimmäisen kerran laittomasta viinanpoltosta ja ensimmäisen kerran laittomasta viinanmyynnistä.
Rangaistus oli:
"Bötfäld för bränvinstillverkningen till 150. mark och för för säljningen till 120. mark."
Sakkona viinanvalmistamisesta 150 markkaa ja myynnistä 120 markkaa.
Saman vuoden syyskäräjillä Enok oli taas tuomiolla:
"Andra resan oloflig tillverkning af bränvin."
Toinen kerta laiton paloviinan valmistus.
Ja taas tuli sakkoja:
"Bötfälld till 300 mark."
Sakotettu 300 markkaa.
Helmikuun 1885 käräjillä Enok oli jälleen esillä:
"Andra resan fylleri, denna gång i folk samling samt oanständigt förhållande i tingestad."
Toinen kerta humalassa,tällä kertaa väkijoukossa sekä sopimaton käytös käräjäkaupungissa.
Ja taas tuli sakkoja mutta nyt jo mätkäistiin isompikin rangaistus:
"Fäld att böta. för fylleriet 36 mark, hvarjemte Enoch Manasse Johansson är dömt att för sin berörda oanständig förhållande hållas en månad i fängelse."
Tuomittu sakkoa juopottelusta 36 mk, jonka ohessa, Enoch Manasse Johansson on tuomittu hänen mainitusta sopimattomasta käytöksestään pidettäväksi yksi kuukausi vankilassa.
Sitä seurasikin vähän pidempi tuomioton kausi, kunnes 1887 Enok oli jälleen käräjillä:
"Häktade Inhyseskarlen Enoch Manasse Johansson Suuriniemi, från Kilvakkala by i Ikalis socken. "
"Mishandel å person."

Vangittu itsellismies Enoch Manasse Juhanpoika Suuriniemi, Kilvakkalan kylästä Ikaalisten pitäjästä.
Henkilön pahoinpitely.
Tuomioksi tuli:
"Dömd att hållas ett år i tutkhus."
Tuomittu pidettäväksi vuoden kuritushuoneessa.
Sanomia Turusta no 102 5.5.1887 kertoo tapahtumasta seuraavaa:




Uhri, Kilvakkalan Uurasjärven Holmalasta Ida Karolina Kustaantytär (s. 2.5.1846) selvisi ja menehtyi vasta 1896. Muutenhan tuomio olisi ollut vielä ankarampi.

Enok Manasse eli tuomionsa jälkeen Kilvakkalassa. Hän oli Rajamäen torpparina ja myöhemmin entisenä torpparina.