Kansanrunousarkisto ja Antti Absalom Sato

Suomen Kirjallisuuden Seura on minulle tuttu seura kirjojen julkaisijana. Kirjahyllystämme löytyykin heidän kustantamiaan kirjoja vaikka kuinka. Mutta törmäsin hakiessani Kiikka-hakusanalla Sukututkijan loppuvuosi blogista isoisoisäni nimeen ja kansanrunousarkistoon. Häpeäkseni tunnustan että en ollut kyseisestä laitoksesta ennen kuullutkaan. Siispä Googlettamaan.

 "Kansanrunousarkisto on henkisen perinteen ja folkloristisen tutkimuksen keskusarkisto, joka erkani omaksi osastokseen Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa vuonna 1934. Arkisto tallentaa perinnettä, palvelee tutkijoita, laitoksia, tiedotusvälineitä ja asianharrastajia, osallistuu kansainvälisiin yhteishankkeisiin sekä tuottaa perinnejulkaisuja. Joensuussa on toiminut vuodesta 1981 Kansanrunousarkiston osastona Joensuun perinnearkisto.

Kansanrunousarkisto kerää perinne- ja muistitietoaineistoja eri menetelmin. Ohjattu keruutoiminta on nykyisin painottunut valtakunnallisten perinnekeruiden järjestämiseen. Arkisto ylläpitää aktiivisesti myös omaa vastaajaverkostoaan."

 Sivulta hakemaan yhteystiedot ja eikun soittamaan.

"Päivää. Mulla ei oo mitään muuta tietoja kuin että tälläisestä blogista löysin isoisoisän nimen ja haluaisin tietää olisiko minulla mahdollisuutta saada nähdä mitä tekstiä hänestä on tallennettu?"
Puhelimeen vastannut tutkija oli niin ystävällinen ja avulias että en tiennyt miten päin olisin ollut. Kerroin tiedot blogista ja omat yhteystietoni, johon sain vielä saman päivän aikana tutkimuslupahakemuksen ja tiedon paljonko materiaalia arkistosta löytyy. Allekirjoitettu lomake lähti heti seuraavana aamuna postissa takaisin. Kyseinen tutkija vielä vahvisti sähköpostilla hakemukseni perilletulon ja kertoi milloin hakemusta käsitellään. Joten eikun odottamaan postia.

Posti saapui eilen. 15 kpl A3 kopiota. Aloin lukemaan tekstiä, joka on kirjoituskoneella kirjoitettua selkeää tekstiä. Isoisoisää oli haastateltu hänen elämästään. Teksti oli kaunistelematon ja karu tarina torpparista joka yrittää saada perheelle ruokaa ja pärjätä elämässä. Asia oli suurimmalta osin tuttua, joitakin uusia tietoja sekä yksi täydellinen yllätys. Tekstiä oli, kuten arvasinkin. Emme taida kovin hiljaista sukua olla olleet...
Tekstin lopussa on hänen varoituksensa nuoremmalle polvelle:

"Älkäät te antako itseänne tälläiseen loppumattomaan "taksvärkki"-saunaan. Sillä se on ihmiselle ennen-aikainen työkyvyttömyys ja vaivalloinen elämä!"

 Haastattelu on tehty ilmeisesti 1917. Olisipa ollut mukava kuulla isoiosisän mielipide pari vuotta myöhemmin asioista. Ja mukavaa oli myös löytää tälläinen aarre sukututkimusharrastajalle.