perjantaina, heinäkuuta 24, 2015

Pikavisiitti Sastamalan museoon ja Pukstaaviin

Koko loman ajan piti mennä käymään katsomassa Akseli Gallen-Kallelan juhlavuoteen liittyvä valokuvanäyttely museolla. No viimein vain lähdettiin pikavisiitille. Näyttelyn aihe on

Kotipiha ja lapsuuden maisemat – valokuvia Akseli Gallen-Kallelan Tyrväältä
(näyttelyaika: 26.4.2015–10.1.2016).

Samalla kun museolla piiiiitkästä aikaa olin, katsoin mitä muuta siellä on. Tila on muuten avoin näyttelytila, mutta siellä on pari tuolia, pöytä, jolla valokuvia suurennettuna ja kirjahylly, jonka takaseinä on hyödynnetty muisteluiden keräämiseen. Nyt oli keräämisen kohteena tanssit. Mietin hetken että alanko rustaamaan muistojani, mutta koska aikataulumme oli kuitenkin sen verran tiukka, jätin muistelemiseni toiseen kertaan. Seinillä oli kymmenen suurennettua kuvaa paikallisista henkilöistä ja paikoista. Mukaani sain paperin, jossa kerrottiin kuka tai mitä kuvassa on.

Tuttuja naamoja oli vain mummoni hautaankin siunannut ja saattanut Kiikan kirkkoherra Antti Heikkilä, kuvassa joka oli kirkollisvaaleista Kiikasta 1978. Urho Lehdon kuva, jossa hän esittelee muskeleitaan. Paperissa lukee, että hän oli Tyrvään Voiman puheenjohtaja 1928 ja 1937. Kuva on otettu 1910-luvulla.
Ilmavalvontalottien kuvan olen nähnyt ennenkin. Vieressä oli Lotta-puku ja Jalmari Pusan sotilaspuku. Kypärä ja ase olivat vitriinissä lähellä kuvia.


Opettaja Kalle Nokkalan perheen joulunvietosta oli kuva, jossa perhe on kokoontunut yhdessä laulamaan (virsiä varmaankin), nuoren naisen soittaessa pianoa. Seuraavana oli kuva potkukelkkakilpailuista 1960-luvulta. Kisat on pidetty Hopun rannassa. Kuka kuvassa potkuttelee, sitä ei lukenut.

Näiden kuvien parista siirryimme katsomaan lisäsiivessä olevaa näyttelyä Akselin veljen Filipin valokuvista. Hän oli antanut Akselille 50-vuotis syntymäpäivälahjaksi albumin, jossa oli lapsuuden maisemista valokuvia. Valokuvat oli suurennettu ja laitettu ruskealle tai harmaalle pahville seinillä. Pahville oli kirjoitettu kuvan alle lyijykynällä mistä kuva on. Joihinkin kuviin oli viereen kirjoitettu omia muisteloita tai kommentteja kuvista. Näin ainakin päättelin erilaisesta käsialasta. Aluksi en edes huomannut tekstiä kuvan alla, sillä sen erotti todella huonosti. Myös näyttelytila oli hieman kummallinen valinta. Noh, tässä pari kuvaa.
Kyseessä oli kuitenkin Akseli Gallen-Kallelan 150 vuotta syntymästä -juhlavuoden näyttely, joten odotin vähän jotain muuta.

Museolta siirryimme Pukstaaviin parkkipaikan löydettyämme. Katsoin samalla museon naapurissa myynnissä olevaa taloa, jonka hintapyynti ja remontintarve eivät ihan taida kohdata. Pukstaavin näyttelyihin pääsee sisälle joko museokortilla tai kertamaksulla (6 e).

Rudolf Koivu, jonka isän suku on tyrvääläisiä (ja useimmille tyrvääläisille myös sukua jotain kautta), hänen syntymästään on tänä vuonna kulunut 125 vuotta. Siksipä näyttely on nimeltään:
MieliKUVITUS – Rudolf Koivu 125
(näyttelyaika 5.6.2015–6.1.2016 )

Jos on Akselilla ollut mielikuvitusta, on sitä ollut Rudolf Koivullakin! Poikien lähtökohdat ja yhteiskuntaluokka olivat täysin erilaiset. Rudolf tuli Pietarista mummonsa luokse, sillä hän oli jäänyt orvoksi. Mummon kuollessa vuonna 1905 siirtyi 15-vuotias Rudolf kummitädilleen Helsinkiin. Mikä onni meille kaikille että hän pääsi piirustuskouluun ja halusi ryhtyä vapaaksi taiteilijaksi. Joskin rahapula pakotti tekemään kuvitustöitä, vaikka hän olisikin halunnut olla vapaa taiteilija. Minä ainakin tunnen parhaiten juuri hänen kuvitustyönsä. Ja ah, kuinka suuresti nautinkaan hänen kuvistaan!

Pukstaavin näyttely oli mukavasti koottu, yhden kirjan kuvat olivat yhdessä, alla selitysteksti, vuosiluku ja mistä kokoelmasta kuvat ovat.  Tässä muutama kuva.
 
 

Voisin katsella näitä kuvia vaikka kuinka kauan! Näyttelyssä oli myös kuninkaallisille tai hovinarreille tarkoitettu valtaistuin, jossa sai ottaa kuvansa. harmi kun oma tiara jäi kotiin...


Ja kun kerran olimme yläkerrassa, kiersimme perusnäyttelyn ohimarssina, sillä se ei ollut muuttunut viimenäkemän. Joka kerta on silti pakko pysähtyä tähän:
Kun on jotain näin vanhaa säilynyt, ei sitä voi ohittaa kiireellä. 529 vuotta...
Ja olihan siellä näitä lastenkirjallisuuden hahmoja junailemassa... Tatu ja Patu ja mitäniitäonkaan. Mitä lienee Sofi huutavan heille megafonillaan...
Tällä välin oli kaupungin yllä ollut rankka vesisadekin lakannut, joten pääsimme kuivin jaloin takaisin autolle. Matkalla halasin "Hakkaraisen mutsia" ja ihailin ikkunassa olleita murrepyyhkeitä.
Katsoin samalla että herra Hakkaraisen talon vieressä olevassa talossa (pääsee sisäpihasta tai kadun kulmasta) oli avattu kesäkahvila, joka on Pukstaavin kahvilan sivupiste. Hyvä! Sisäpihalla oli lauma lapsia ja vanhempia odottamassa Herra Hakkaraista unissakävelemään. Muistin heti kehua retostella siipalleni että minäkin olen päässyt häntä halaamaan.

Pukstaavista jäi hyvä mieli ja se onkin näyttelyidensä ja puutarhansa vuoksi vakiokohteeni kaupungissa käydessä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onpa kiva saada kommentteja! Saa kommentoida, antaa palautetta, ruusuja ja risuja.