torstaina, kesäkuuta 27, 2013

Vanhankirjallisuuden päivät 2013

Hiljaisuuteni (tai ehkä paremminkin kirjoittamattomuuteni) on johtunut pienestä kiireestä joita olen itselleni aikaansaanut. Yksi suuri ponnistukseni tämän kevään aikana on lauantaina. Jännittää ja niin peijakkaasti.

Toinen aikani ja keskittymiseni vienyt asia oli läheisen ihmisen sairastaminen. Miten ne ovatkin aina niin stressaavia asioita kun muut sairastavat? Pääasia että sekin asia alkaa nyt olla kunnossa. Kolmas aikaani vienyt on tietenkin työ. Mutta eipä tuo ole haitannut sillä mukavaahan tuo on ollut.

Mutta nyt alkaa loma. Tuo kauan odotettu kesä ja loma. Singahtelen sinne sun tänne, nukun, lataan luonnon D-vitamiinia ja kun päivä hiipuu ja talo hiljenee, hiivin koneelle harrastamaan.

Hämeenlinnassa rakennetaan moottoritien katetta ja Hämeenlinna-keskusta. Joka päivä siitä ohi ajaessa saa arpoa mikä on päivän reitti, hienoa siitä tulee. Mutta liikenne on yhtä sujuvaa kuin lasten liikennepuistossa.

Mutta tuo valmistuu ihan kohta. Heti ensi vuonna. Silti siitä tulee hieno. Uskotaan.

Ei maar, ny o mentävä.

1 kommentti:

  1. Anonyymi5:24 ip.

    Vaunujokea pitkn kuljetettiin heinäväki entisaikaan veneillä Vaunusuolla olevalle Vänniän Kullareelle.Vaunujoki on ollut joki jo silloin kun Wanocius-suku eli Waunujokelaiset asuivat joen läheisyydessä.

    VastaaPoista

Onpa kiva saada kommentteja! Saa kommentoida, antaa palautetta, ruusuja ja risuja.