maanantaina, tammikuuta 07, 2013

Nuutipukkina

Minun lapsuuteeni kuuluivat Nuutipukit, jotka kiersivät loppiaisena ja keräsivät joulun pois. Silloin 60- ja 70-luvulla mietittiin aina että kumpana niiden pitikään kulkea, vanhana vai uutena nuuttina. Eli 7. vai 13. tammikuuta. Ja kun sitten vähän vanhempana huomasin että vanha nuutti oli jo 1708 muutettu 13. tammikuuta päivälle... ei me mitään vanhoja muistella, ei tietenkään... Mutta kumminkin.

Nuutipukiksi menoa varten valmisteltiin asu. Siinä piti olla jokin naamari, jotta ei tunnistettaisi. Me taisimme tehdä koulussa käsityötunnilla säkkikankaasta naamarit, jotka oli helppo vetäistä päähän kiertäessä. Muuten asuun kuului takki, mieluiten karvatakki tai jokin paksu pomppa. Ja mielellään nurinperin. Ja siihen vyö, mieluiten narun pätkä. Ja pitkä hame tai housut. Ja mieluusti tytöille housut ja pojille hame. Mutta laiskimmat laittoivat vain sukkahousut päähän ja takin nurinperin päälle.

Sitten kierrettiin kylällä talosta taloon. Meitä oli kaksi- kolme kaverusta. Ovella kysyttiin että "Saako Nuutipukit tulla?" ja enpä muista että kukaan olisi kieltänyt. Me laulettiin joululaulu tai kaksi ja palkaksi saimme piparin, pullan tai joulukarkkeja. Rahaa ei saatu, mutta ei me sitä odotettukaan. Ja jos sitten myöhemmin saimme rahaa niin se oli ehkä 10-penninen.

Mieleeni on jäänyt pariskunta, joka tuli meille ja äiti yritti arvuutella keitä he olivat, mutta ei keksinyt. Siinä me istuimme ja joimme heidän kanssa kahvit ja kyselimme ja utelimme mutta emme saaneet selville. Ei selvinnyt vaikka äitikin mietti vielä vuosia myöhemmin. Emmekä vieläkään tiedä ketä he olivat. Heillä oli naamarit ja tavalliset vaatteet, muistaakseni nurinperin oleva takki. Voi että se oli jännää yrittää arvuutella kuka on tuo Nuutipukki!

Omasta kiertämisestäni on jäänyt parhaiten mieleen eräs maalaistalo ystäväni naapurista, jonne menimme nuutipukeiksi. Emäntä sanoi että saapi laulaa, mutta joudutte odottamaan hetken, sillä hänellä oli makkaranteko kesken. Siinä me sitten lauletuamme istuimme kostyymeissämme ja odotimme että emäntä saa tehtyä makkarat. Tulipas nähtyä konkreettisesti miten lihamassaa laitettiin suoleen ja sitärataa... en minä sen takia (pelkästään) kasvissyöjäksi ole ruvennut.

Aikuisena muutettuani Tampereelle ja 80-luvun puolivälissä ennen pääsiäistä asuntomme ovikello soi. Avattuani tuijotin kummallisia naamansa maalanneita pikkunoita-akkoja, jotka kysyivät saavatko virpoa. Piti ihan kysyä pari kertaa että mitä? No sanoin sitten että no senkun. Lorunsa hoettuaan he iloisina työntävät koriaa minua kohti ja minä miettimään, että mitä palkaksi. No minulla ei ollut kuin appelsiinit molemmille, jotka heille sitten annoin. Mieheni tultua kotiin kerroin näistä kummallisista kerjääjistä. Hän sitten valisti minua virpomisperinteestä ja minä kerroin nuutipukeista, joista hän ei tiennyt mitään.Pikkunoidat eivät tainneet enää käydä meillä, sillä odottivat saavansa rahaa eikä mitään appelsiineja...

Harmittavasti (tai sitten kaikkien onneksi) minun ja ystävieni nuutipukkeiluista ei ole kuvia. Yritin katsoa jos löytyisi sellaista kuvaa joka vastaa minun nuutipukkikäsitystäni, ilman näitä nykyajan pätmän-pukuja ja prinsessa-röyhelöitä. Löysin yhden joka löytyy tästä linkistä.

Mukavaa Nuutipukkien päivää kaikille!

Te jotka että vieläkään tiedä Nuutipukeista löydätte lisätietoja
Lauttakylän lehden vanha juttu
Wikipediassa on asiasta myös jotain.

2 kommenttia:

  1. Laitoin juuri eilen kierrätykseen Hiidenkiven viimeiseksi jääneen numeron 6/2012. Siinä oli juttua nuutipukeista, mukana muistaakseni Vammalassa 70-luvulla kerättyjä havaintoja ja muistitietoa.

    Kokemäellä tuli nuutipukkeja ovelle 70-luvulla, mutta itse en uskaltanut mukaan. Mummoni muistoissa 20-luvun lopussa ja 30-luvun alussa nuutipukit olivat pelottavia humalaisia nuoria miehiä. mistä tulikin mieleen, etten ole koskaan kysynyt isäni muistoja (tästäkään aiheesta).

    VastaaPoista
  2. Pitääpäs katsoa jos tuon lehden vielä jostain saisin luettavaksi. Meillä oli Vammalassa tuo nuutipukkiperinne tosi vahvaa vielä 70-luvulla. Mummosi muistot ovat varmaan olleet näitä hiiva-nuuteja jotka kiersivät tyhjentämässä loput oluet. Ja kovalla rytinällä siellä porstuassa piti kolistella. Sekin kuului asiaan. Se mukuloiden kulkeminen oli silloin samanlaista kuin nämä nykyiset virpojat ovat. Näin ne perinteet muuttuvat.

    VastaaPoista

Onpa kiva saada kommentteja! Saa kommentoida, antaa palautetta, ruusuja ja risuja.